Q-teatterin sisäänkäyntiä Tunturikadulla Helsingin Etu-Töölössä . Q-teatteri on freelance -näyttelijöiden Antti ja Leo Raivion sekä Heikki Kujanpään vuonna 1990 perustama ammattiteatteri , jonka 50-henkinen jäsenistö koostuu pääasiassa freelance-teatterintekijöistä. Se sijaitsee Helsingin Etu-Töölössä .[ 1]
Syksyllä 2012 aloitti Q-teatterin ensemble, jota johtivat teatterinjohtaja Antti Hietala ja ohjaaja-näyttelijä Jani Volanen . Ensemble mahdollistaa taiteellisen työskentelyn jatkuvuuden ja koostuu freelancer-sopimuksin työskentelevistä teatterintekijöistä. Siinä näyttelevät Lotta Kaihua , Elina Knihtilä , Tommi Korpela , Elena Leeve , Pirjo Lonka , Jussi Nikkilä , Eero Ritala ja Jani Volanen.[ 1]
Teatterin ensimmäinen ensi-ilta oli Antti Raivion monologinäytelmä Viimeinen karavaani vuonna 1990. Teatterin ohjelmistossa on vuosittain kahdesta kolmeen ensi-iltaa. Se on tuottanut monena kesänä näytelmän myös Suomenlinnan kesäteatteriin.[ 1] Q-teatteri on myös osatuottajana erilaisissa kertaluonteisissa yhteistuotannoissa. Vuodesta 2000 Q-teatteri on järjestänyt kansainvälisen Baltic Circle -festivaalin , vuoteen 2007 saakka joka toinen vuosi ja sittemmin vuosittain.[ 1] Kiila-ryhmä myönsi Q-teatterille vuonna 1995 Kiila-patsas-tunnustuspalkinnon.[ 2] Vuonna 2005 Q-teatteri valittiin Vuoden teatteriksi .[ 1]
Q-teatterin yhteydessä toimii 15–20-vuotiaille suunnattu Nuorten Teatteri, joka valmistaa yhden produktion vuodessa.[ 3]
Teatterilla on 180–200-paikkainen iso näyttämö ja pienempi 40–60-paikkainen Puoli-Q-näyttämö.[ 4] Teatterin toimintaa tukevat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Helsingin kulttuurikeskus .[ 1]
Vuonna 2023 Q-teatterin johdossa aloitti ohjaaja Juho Mantere.[ 5]
Lähteenä Q-teatterin esitysarkisto.[ 6]
Viimeinen karavaani (1990)
Suden hetki (1990)
Skavabölen pojat (1991)
Eikä minulta mitään puutu (1991)
Vainajat keskenään (1992)
Pirun kaunis tyttö (1992)
Yösydän (1992)
Rattopoika viimeiseen asti (1992)
Pirun kaunis tyttö (1993)
Hullut Yöt (1993)
Huokausten laakso (1994)
Oidipus Kolonoksessa (1994)
Mälli. tälli ja lasku (1994)
Juhannustanssit (1994)
Ruokahissi (1994)
Hamlet (1995)
Kilon paloina kotiin (1995)
Kellari (1995)
Henki lakkaa kulkkemasta (1996)
Mestari ja Margarita (1996)
Sota ja rauha (1996)
Striptease (1996)
Kolme muskettisoturia (1997)
Jäänmurtaja (1997)
Karhulinna (1997)
Kalevala (1997)
Raaka-Q #1 (1998)
Joutsenlaulu (1998)
Silikoniplaneetta (1998)
Miehen 2 viettiä (1998)
Loppiaisaatto (1999)
Raaka-Q #2 (1999)
Puukot kanassa (1999)
Decamerone (1999)
Neiti Julie (1999)
Varastettu kuu (1999)
Gekko (1999)
Baltic Circle (2000)
Viettelysten vaunu (2000)
Hiirimies (2000)
Lumottu saari (2000)
Korttelin kokoinen nainen (2000)
Lainsuojattomat – The Outlaws (2000)
Kaksi aurinkoa (2001)
Trombi (2001)
Omerta - turpa kiinni (2001)
Loppuun asti lystikkäät (2001)
Finnish Case (2001)
Berlin Alexanderplatz (2002)
Mätäkuu (2002)
Mustalais-Oskarin kärsimä vääryys (2002)
Veljeni Leijonamieli (2002)
Vetoapua ja läheltä piti - tilanteita (2002)
Baltic Circle (2002)
Riivaajat (2004)
Veljeni Leijonamieli (2004)
Rivosuinen prinsessa (2004)
Putoavia enkeleitä (2005)
Viimeinen karavaani 2005 (2005)
Maks ja Morits (2005)
Nelostie (2005)
Baltic Circle (2005)
Hitlerin kellonsoittaja (2006)
Heidi Hoo ei ole enää täällä töissä (2006)
Variatio Delectat – Paha tahto (2006)
Baltic Circle (2006)
Putoaminen (2007)
Kauppamatkustajan syntymä (2007)
Peltirumpu (2008)
Macbeth (2008)
Äiti, mä oon tässä (2008, Nuorten Teatteri)lähde?
Siniväriset (2009, kesäteatteri)
Jälleenlöydetty aika (2009)
Huone 657 (2009, Nuorten Teatteri)[ 7]
Aivan kuin minua ei olisi (2010)
Täydellinen päivä (2010)
Baltic Circle (2010)
R.U.R. – Uuden sukupolven kasvattamo (2010, Nuorten Teatteri)[ 3]
Corto Maltesen seikkailut (2011)
Broken Heart Story (2011)
Baltic Circle (2011)
Vm. 2011 (2011, Nuorten Teatteri)[ 3]
Harvala (2012)
Tulipunainen hevonen (2012)
Baltic Circle (2012)
Sankarimusikaali (2012, Nuorten Teatteri)[ 3]
Häiriötekijä (2013)
Hämeenlinna (2013)
Baltic Circle (2013)
Kaspar Hauser (2014)
Hiekkalaatikko (2014, Nuorten Teatteri)[ 3]
Ihanat ihmiset (2014)
Baltic Circle (2014)
Jotain toista (2015)
Tyhjä joukko (2015, Nuorten Teatteri)[ 8]
Jälkeenjäävät (2015)
Tavallisuuden aave (2016)[ 9]
Suomi 2016. (2016, Nuorten teatteri)[ 10]
Kevyttä mielihyvää (2016)
Prinsessa Hamlet (2017)
Tavallisuuden aave (2017)
Arki ja kauhu (2018)
Jälkeen, ja ennen sitä (2018, Nuorten teatteri)
Mount Everest (2018)
Medusan huone (2019)
Under pressure (2019, Nuorten teatteri)
Donkey Hot (2019)
Asennot (2019)
Pääomani (ensi-ilta 13.2.2020)
Sinä päivänä kun Luoja teki isän (ensi-ilta 11.3.2020)
toksinen kabaree ( ensi-ilta 2021)