| Aimo Andersson | |
|---|---|
 A. Aimo |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 16. huhtikuuta 1911 Mäntsälä |
| Kuollut | 16. joulukuuta 1963 (52 vuotta) Kerava |
| Ammatti | Muusikko |
| Muusikko | |
| Taiteilijanimi | A. Aimo |
| Laulukielet | suomi |
| Aktiivisena | 1932–1963 |
| Tyylilajit |
kupletti iskelmä foxtrot polkka |
| Soittimet | laulu, harmonikka |
| Yhtyeet | Dallapé-orkesteri |
| Levy-yhtiöt | Sointu, Columbia DY, Sonora, Odeon |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
A. Aimo, oikealta nimeltään Aimo Vilho Johan Andersson (16. huhtikuuta 1911 Mäntsälä – 16. joulukuuta 1963 Kerava[1]), oli 1930- ja 1940-luvulla Suomen suosituimpia laulajia. Hän teki vuosina 1932–1963 yli 300 levytystä, ja monet laulut on sittemmin löydetty uudelleen uusien esittäjien kautta. Aimo on rinnastettu muun muassa Reijo Taipaleen kaltaisiin ”suomalaisiin perusääniin”. Hänen levyttämiään klassikkoja ovat mm. ”Arpiset haavat”, ”Sinitaivas”, ”Rantakoivun alla”, "Elämää juoksuhaudoissa" ja ”Kaunis on luoksesi kaipuu”.[1]
Aimo aloitti muusikon uransa Amarillo-yhtyeen hanuristina, ja teki vuonna 1932 ensimmäiset levytyksensä saman yhtyeen kanssa[1]. Jo samana vuonna hän aloitti yhteistyön Dallapé-orkesterin kanssa, jonka aikana hän oli suosituimmillaan. Vuonna 1937 hän levytti mm. Toivo Kärjen-Martti Jäppilän foxtrotin "Itämaan haaveita" [2]. Hän siirtyi kuitenkin vuonna 1938 takaisin automaalarin ammattinsa pariin, mutta vieraili silloin tällöin Dallapén levyillä. Aimo solmi vuonna 1939 Sointu-yhtiön kanssa sopimuksen, joka kesti lähes kymmenen vuotta. Joulukuussa 1942 hän levytti kuitenkin Columbia-merkille 7 Toivo Kärjen sävellystä kuten foxtrotit "Palmikkopää" (san. Auvo Kurvinen) ja "Harmaa siipi" (san. Arvo Kalliola) [3] ja vielä vuonna 1947 Electro-merkille valssin "Orjanruusu" (san. Helena Eeva) [4]. 1950-luvulla hän teki vain muutaman levyn, mutta teki comebackin Dallapén kanssa 1960-luvun alussa.
Kauko Käyhkö, joka tutustui Aimoon Amarillo-orkesterin kautta 1930-luvun alussa, on luonnehtinut häntä rehdiksi ja avoimeksi ystäväksi. Luonteeltaan korostuneen vaatimattomana Aimo ei koskaan pyrkinyt tuomaan itseään esille, vaan Dallapén aikoinaankin hän piti itseään nimenomaan yhtenä orkesterin rivijäsenenä.[5]
Aimon terveys alkoi reistailla keväällä 1963 ja hän joutui jäämään pois Dallapén kiertueilta, jolloin hänen tilalleen tuli ensin Teijo Joutsela ja sitten Ossi Lehtinen. Kesän 1963 aikana Aimo ja Lehtinen esiintyivät muutamilla keikoilla yhdessä, kunnes Aimon oli elokuussa jätettävä laulusolistin paikka lopullisesti. Aimo kuoli tiettävästi sydänkohtaukseen. Hänet on haudattu Honkanummen hautausmaalle Vantaalle.[6]
| ||||||||||||||||||
