Adolf Hitlerin kuolema huhtikuussa 1945 tapahtui yleisesti hyväksytyn teorian mukaan Hitlerin ampuessa itseään päähän otettuaan samanaikaisesti tappavaa syanidia.[1] Lisäksi Hitlerin kuolemasta on monia muitakin teorioita.
Adolf Hitler siirtyi Führerbunkeriin Berliinissä 16. tammikuuta 1945, ja sieltä käsin hän seurasi natsi-Saksan loppua liittoutuneiden lähestyessä sekä idästä että lännestä. Huhtikuun loppupuolella puna-armeijan joukot olivat jo Berliinissä ja Hitler alkoi tehdä valmisteluja itsemurhaansa varten. Neljältä aamuyöllä 29. huhtikuuta hän viimeisteli testamenttinsa. Pian keskiyön jälkeen 30. huhtikuuta Hitler meni naimisiin Eva Braunin kanssa lyhyessä seremoniassa bunkkerin karttahuoneessa. Sen jälkeen hän saneli henkilökohtaisen ja poliittisen testamenttinsa sihteerilleen Traudl Jungelle, minkä jälkeen hän meni lepäämään noin kello neljä aamuyöllä.[2]
Iltapäivällä Hitler piti lyhyen kokouksen Martin Bormannin kanssa ja nautti sitten lounasta (sen sanotaan olleen ”spagettia ja kevyttä tomaattikastiketta”). Tämän jälkeen Hitler ja Braun jättivät henkilökohtaiset hyvästit Führerbunkerin henkilökunnalle ja muille paikalla olleille mukaan lukien Goebbelsin perhe, Bormann, sihteerit ja useat upseerit. Sen jälkeen he siirtyivät Hitlerin työhuoneeseen.
Jonkin ajan kuluttua Hitlerin palvelija Heinz Linge, vierellään Bormann, avasi työhuoneen oven. Linge kertoi myöhemmin haistaneensa välittömästi karvasmantelin tuoksun, mikä oli merkki vetysyanidista. Hitlerit istuivat molemmat sohvalla, Eva vasemmalla, Adolf oikealla. Evan ruumis oli lyyhistyneenä poispäin Adolfista. Hitlerin huomattiin ampuneen itseään 7,65-millisellä Walther PPK -pistoolilla, joka oli pudonnut lattialle hänen jalkojensa viereen. Verta valui haavasta, joka hänellä oli oikeassa ohimossaan. Veri oli tehnyt suuren tahran sohvan vasempaan käsinojaan. Eva ei ollut havaittavasti haavoittunut ja Linge oletti, että hän oli myrkyttänyt itsensä.
Silminnäkijät kertoivat, että Hitlerin itsemurhan jälkeen hänen ja Eva Braunin ruumiit vietiin bunkkerin ulkopuolelle pieneen puutarhaan, jossa ne valeltiin bensiinillä. Linge ja Hitlerin henkilökohtaisen SS-henkivartiokaartin jäsenet sytyttivät ruumiit tuleen. SS-miehet ja Linge näkivät, että tuli ei tuhonnut ruumiita täydellisesti, mutta puna-armeijan tykistötuli teki mahdottomaksi krematoinnin viimeistelyn. Ruumiit siirrettiin puutarhassa pommin tekemään kuoppaan.
SMERŠ-yksikkö (neuvostoliittolainen vastavakoilun yksikkö 79. kivääriarmeijakunnasta), jolle oli annettu tehtäväksi paikallistaa Hitlerin ruumis, löysi nämä osittain palaneet jäännökset puutarhasta. Johtava patologi tohtori Faust Šerovski suoritti ruumiinavauksen. Käyttäen Hitlerin hammaslääkärin Hugo Blaschken tietoja Hitler tunnistettiin hammaskarttojen avulla. Kaksi Blaschken pidätetyistä apulaisista (Fritz Echtmann ja Kaethe Hausermann) vahvistivat tietojen luotettavuuden. Ruumiinavauksessa havaittiin syanidijäämiä molemmissa ruumiissa ja viralliseksi kuolinsyyksi vahvistettiin syanidimyrkytys – ampumahaavoja ei mainittu. Neuvostoliitto julkisti havainnot 16. toukokuuta 1945, mutta sekä läntiset että neuvostoviranomaiset kyseenalaistivat ne nopeasti bunkkerista vangittujen väitettyä Hitlerin ampuneen itsensä. Marsalkka Žukov ilmoitti 9. kesäkuuta 1945, ettei Hitlerin jäännöksiä ole löydetty, ja hän saattaa olla vielä elossa.
Ruumiinavausraportissa oli mainittu osan kallosta olevan poissa. Kallon osanen löydettiin myöhemmin Führerbunkerista, ja siinä havaittiin luodinreikä ja syanidijäämiä. Kallon osanen ja tunnistuksessa käytetty alaleuka lähetettiin Moskovaan arkistoitavaksi.[3]
Arkistotietojen mukaan Hitlerien ruumiit haudattiin aluksi Magdeburgiin merkitsemättömään hautaan asfaltin alle. Vuonna 1970 rakennus oli siirtymässä Itä-Saksan hallitukselle, ja KGB:n johtaja Juri Andropov määräsi ruumiit kaivettavaksi ylös ja tuhottavaksi. KGB:n ryhmä poltti ruumiit 4. huhtikuuta 1970 ja tuhkat siroteltiin Elbeen.
Hitlerin viimeisistä päivistä kertoo muun muassa Oliver Hirschbiegelin vuoden 2004 elokuva Perikato.