Ari Lahti | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 15. maaliskuuta 1963 Leppävirta, Suomi |
Ari Lahti (s. 15. maaliskuuta 1963[1] Leppävirta[2]) on rahoituskonserni Icecapitalin perustajaosakas[3] ja toimitusjohtaja[4], sekä Kuopion Palloseuran pääomistaja. Hän on toiminut Suomen Palloliiton puheenjohtajana tammikuusta 2018 alkaen.[5] Koulutukseltaan Lahti on valtiotieteen lisensiaatti[4].
Lahden nykyisiin luottamustehtäviin kuuluvat Wulff-yhtiöiden (ent. Beltton) hallituksen puheenjohtajuus (2000–) sekä Veikkauksen hallituksen jäsenyys (2002–).[6] Hän on toiminut aikaisemmin muun muassa Veikkausliigaa hallinnoivan Jalkapalloliiga ry:n hallituksen puheenjohtajana[7] sekä Helsingin Arvopaperipörssin hallituksessa[2].[4] Maaliskuussa 2010 Lahdesta tuli myös Turo Tailorin vähemmistöosakas[8].
Lahti oli vuosina 2013–2018 mukana Nelosen Leijonan luola -tv-ohjelmassa yhtenä sijoittajana.[9]
Lahti on syntynyt Sorsakoskella, jossa hänen isänsä työskenteli Hackmanilla[2]. Sorsakoskelta perhe muutti pian Leppävirralle, jossa Lahti kävi ala-asteen[2]. Tämän jälkeen perhe siirtyi Kuopioon, jossa Lahti kävi Minna Canthin koulussa yläasteen ja vuoden lukiota, ennen kuin lähti 1977 suorittamaan stipendin turvin kansainvälisen IB-lukiotutkinnon Atlantic Collegessa Walesin Cardiffissa.[2]
Lahti palasi Walesistä Suomeen opiskelemaan kansantaloutta ja oikeustiedettä Helsingin yliopistossa. Hän valmistui valtiotieteiden maisteriksi vuonna 1987 pääaineenaan kansantaloustiede.[10] Valtiotieteiden lisensiaatiksi Lahti valmistui vuonna 1990.
Lahti työskenteli Suomen Pankissa ekonomistina vuosina 1985-1988.[2] Suomen pankkiyhdistyksessä hän toimi ekonomistina 1988-1990.[2] Hän työskenteli Pankkiiriliike Protoksen tutkimusjohtajana vuodesta 1990, kunnes yleni sen toimitusjohtajaksi vuonna 1992.[2][7]
Björn Wahlroosin omistama Mandatum osti Protoksen 50 miljoonan markan kauppahinnalla vuonna 1998 ja Lahti nousi uuden, arvopaperiliiketoiminnasta vastaavan Mandatum Pankkiiriliike Oy:n toimitusjohtajaksi sekä Mandatumin johtoryhmän jäseneksi.[11][10]
Lahti oli perustamassa vuonna 1999 Icecapital Pankkiiriliikettä. Hän on toiminut yhtiön toimitusjohtajana vuodesta 1999 alkaen.[12][6]
Lahdella ei itsellään ole kilpataustaa jalkapallossa[7]. Hän kertoo perineensä urheiluinnostuksen isältään, joka oli aikoinaan SM-sarjatason painija[2]. Kuopiossa kuvioihin tuli jalkapallo, ja Olli Rehn veti hänet mukaan jalkapallon järjestötoimintaan[2]. Rehn oli Lahden edeltäjä Jalkapalloliiga ry:n hallituksen puheenjohtajana[13].
Lahti on toiminut pitkään jalkapallon parissa. Kuopion Palloseura Oy:n hallituksen lisäksi hän on toiminut myös Veikkausliigaa hallinnoivan Jalkapalloliiga ry:n hallituksen puheenjohtajana (1997–2000[2]).
Kun Kuopion Palloseura oli talousvaikeuksissa 1990-luvun lopussa, Lahti lähti perustamaan KuPS Oy:tä (1998). Hänen käsiinsä päätyi 20–25 % uuden yhtiön osakkeista ja hallituspaikka.[2]
Vuoden 2006 lopussa Lahti pelasti Kuopion Palloseura Oy:n toistamiseen yhtiötä uhanneelta konkurssilta sijoittamalla yhtiöön yli 200 000 euroa[14] aikaisempien sijoituksensa lisäksi (antoi merkintätakauksen koko osakeannin osalta[15]). Lisäinvestoinnin myötä hänestä tuli yhtiön suurin omistaja ja sen hallituksen puheenjohtaja. Hän omistaa osakkeista 94,98 %[2], 5 % omistaa Jukka Pitkänen ja loput 0,02 % omistaa 30 pienosakasta – toisin sanoen ennen kyseistä rahoituskierrosta osakkeita omistaneet muut henkilöt. Sijoitustaan KuPSiin Lahti kuvaili "pikkupojan unelmaksi"[14].[16]
Vuonna 2009 Lahti oli Suomen Palloliiton puheenjohtajavaalin ehdokasasettelun kärkinimien joukossa. Hän kuitenkin päätti vetäytyä kisasta Sauli Niinistön ehdokkuuden vahvistuttua. Tässä yhteydessä Lahti tuki julkisesti Niinistöä puheenjohtajaksi.[17]
Liike-elämä
Urheilu
Kulttuuri
Lahti on naimisissa ja hänellä on kahdesta liitosta neljä lasta. Hän asuu Helsingissä.[18]
Walter Flander (1907–1908) |
John Catani (1909) |
Uno Westerholm (1910–1911) |
Carolus Lindberg (1912) |
Walter Qvist (1913–1917) |
Erik von Frenckell (1918–1952)
Juuso Walden (1953–1963) |
Osmo P. Karttunen (1963–1974) |
Ove H. Rehn (1974–1975) |
Jouko Loikkanen (1975–1983) |
Lauri Pöyhönen (1983–1987) |
Pentti Seppälä (1987–1997)
Pekka Hämäläinen (1997–2009) |
Sauli Niinistö (2009–2012) |
Markku Lehtola, vt. (2012) |
Pertti Alaja (2012–2017) |
Markku Lehtola, vt. (2017–2018) |
Ari Lahti (2018–)