Asko Kallonen (s. 1960 Lempäälä[1]) on suomalainen musiikkialan vaikuttaja.
Vuosina 1982–1984 Kallonen soitti kitaraa Päät-yhtyeessä. 1984–1987 hän vaikutti Keba-yhtyeessä, jonka hän oli perustanut yhdessä Aarno Alikosken kanssa. Kallonen soitti kitaraa ja toimi myös yhtyeen lauluntekijänä. Yhtye sijoittui kolmanneksi Rockin SM-kilpailuissa.[1]
Yhtyeen hajottua Kallonen tuli isäksi ja "ajatteli aikuistua". Hän aloitti opiskelut ja työskenteli viikonloppuisin M/S Bruvikilla. Toimiessaan klubilla dj:nä muusikko Aki Sirkesalo kehotti Kallosta hakeutumaan radioon.[1]
Kallonen aloitti radiotyöt vuonna 1989 työskennellen juontajana ja radiotoimittajana ensin Yleisradion Rockradio-ohjelmassa ja myöhemmin Radiomafiassa. Tuotantopuolelle hän siirtyi vuonna 1993, jolloin hänelle tarjottiin musiikkimakunsa vuoksi töitä vasta perustetulta BMG Music Finlandilta.[1]
Kallonen työskenteli BMG Finlandin tuotantopäällikkönä vuosina 1993–1999 ja general managerina 2000–2004.[1] Vuodesta 2005 lähtien Kallonen on toiminut puoliksi omistamansa Helsinki Music Company -levy-yhtiön hallituksen puheenjohtajana ja vastaa sen artistikiinnityksistä.[2] Hän aloitti työt Warner Music Finlandin tuotantopäällikkönä vuonna 2007.[1]
Kallonen on työskennellyt muun muassa HIMin, Anssi Kelan, Samuli Edelmannin ja Lordin kanssa. Hän on kymmenkertainen vuoden tuotantopäällikkö -palkinnon voittaja Musiikki & Media -tapahtumassa[1]. Suurelle yleisölle Kallonen on tullut tutuksi Idols-ohjelman päätuomarina vuosina 2003 ja 2007.[3]
Koulutukseltaan Kallonen on ylioppilas ja restonomi. Sen lisäksi hän on opiskellut valtiotieteitä Helsingin yliopistossa.[1]
Asko Kallonen on naimisissa kirjailija Katja Kallion kanssa ja heillä on tyttäret Elsa ja Ester.[4] Kallosen ensimmäinen puoliso oli kirjailija-toimittaja Nina Honkanen ja heillä on pojat Ville (s. 1987) ja Aku (s. 1989).lähde?
Kallonen valmistui kundaliinijoogan ykköstason opettajaksi keväällä 2023. Hänen henkinen jooginimensä on Sat Manjeet singh.[5]
|