| Burman valtaus | |||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa taistelua Burmasta Tyynenmeren sodassa | |||||||||||
 Japanin 15. armeijan joukkoja Burman rajalla
| |||||||||||
| |||||||||||
| Osapuolet | |||||||||||
|
Liittoutuneet: |
|||||||||||
| Komentajat | |||||||||||
|
|
| ||||||||||
| Tappiot | |||||||||||
|
|
| ||||||||||
Burman valtaus oli Japanin tammikuussa 1942 aloittama sotilasoperaatio, joka johti toukokuun loppuun mennessä Burman miehitykseen, Yhdistyneen kuningaskunnan hallinnon loppumiseen alueella ja lopulta Burman valtion perustamiseen. Thaimaasta aloitettu sotatoimi oli alku Kaakkois-Aasian sotatoimialueen taisteluille, jotka päättyivät heinäkuussa 1945 Burmassa olleiden Japanin joukkojen tuhouduttua taisteluissa.
Ennen toista maailmansotaa Burma kuului Brittiläiseen imperiumiin, johon se oli liitetty 1800-luvulla käytyjen kolmen Britannian ja Burman välisen sodan jälkeen. Alueen hallinto oli osa Brittiläisen Intian hallintoa.
Burman armeijan komentajan kenraaliluutnantti Thomas Huttonin, jonka esikunta sijaitsi Rangoonissa, alaisuudessa olivat ainoastaan Intian 17. divisioona sekä Burman 1. divisioona. Armeijan tehtävänä oli Burman alueen suojaaminen. Burman 1. divisioona koostui pääosin paikallisista heimoista, joita johtivat brittiupseerit.
Japanin alkuperäisenä tavoitteena oli Burman pääkaupungin ja merkittävimmän sataman Rangoonin haltuunotto sekä Kran niemimaan lentokenttien hallinta. Tämä sulkisi Kiinan maayhteydet sekä turvaisi Malesiassa ja Alankomaiden Itä-Intiassa olleiden joukkojen selustan. Japanin ensimmäinen hyökkäys kohdistui Victoria Pointiin oli odotettu ja sitä ei pyritty alueella olleiden joukkojen vähyyden vuoksi torjumaan. Seuraava hyökkäys kohdistui Tenasserimillä olleeseen poliisiasemaan, mikä onnistuttiin torjumaan. Kenraaliluutnantti Shōjirō Iidan komentama Japanin 15. armeija, johon kuului alun perin ainoastaan kaksi jalkaväkidivisioonaa aloitti Thaimaasta hyökkäyksen Burman eteläiseen provinssiin Tenasserimiin tammikuussa 1942. Divisioonaan kuuluneen 143. jalkaväkirykmentin tehtävänä oli vallata Tavoyn ja Merguin lentokentät.[1] Burman armeijan esikunta oli määrännyt lentokentät pidettäviksi puolustukseen käytettävien joukkojen vähäisyydestä huolimatta. Lentokentät olivat tärkeitä Malakan niemimaan puolustukselle. Tavoyn lentokentälle hyökättiin 18. tammikuuta ja sitä puolustaneet Burma Rifles rykmentin III ja VI pataljoona lyötiin taistelussa. Burmalaiset vetäytyivät epäjärjestyksessä läheiseen kaupunkiin. Mergui evakuoitiin jo ennen japanilaisten hyökkäystä.
Kenraaliluutnantti Iida määräsi 26. tammikuuta 55. divisioonan, joka oli keskitetty Kawkareikin länsipuolelle, valtaamaan Salweenin suulla olevan Moulmeinin ja 33. divisioonan ylittämään rajan sekä etenemään Kawkareikista pohjoiseen valmistautuen etenemään Pa-aniin. Moulmeinin, joka sijaitsee Salween-joen suulla, suojana oli neljän pataljoonan muodostama Burman 2. prikaati. Japanilaiset valtasivat 31. tammikuuta kaupungin murskattuaan alueella olleiden joukkojen vastarinnan ja pakottaen ne vetäytymään.[2] Joukot jatkoivat pohjoiseen kiertäen brittien asemat. Saarroksiin jääneet Intian 17. divisioonan loppuosat pyrkivät vetäytymään Sittang-joen taakse, mutta japanilaiset katkaisivat perääntymistien. Divisioonan tuhouduttua Rangoonin puolustaminen ei ollut mahdollista. Kenraali Archibald Wavell määräsi kuitenkin kaupungin pidettäväksi odottaen Lähi-idästä saapuvia täydennyksiä. Burman armeijan uusi komentaja kenraali Harold Alexander määräsi kaupungin evakuoitavaksi 7. maaliskuuta sataman ja öljyvarastojen tuhoamisen jälkeen. Burmassa olleiden joukkojen jäänteet vetäytyivät pohjoiseen. Japani sai täten Burman hallintaansa.
Rangoonin puolustuksen romahdettua liittoutuneet, jotka olivat saaneet täydennyksenä Kiinan tasavallan Burman siirtoarmeijan joukkoja, pyrkivät pysäyttämään etenevät japanilaisjoukot Burman pohjoisosissa. Saman aikaisesti japanilaisjoukot olivat saaneet täydennyksinä kaksi divisioonaa, jotka olivat vapautuneet Singaporen kukistuttua. Liittoutuneiden ongelmia lisäsivät burmalaisten brittihallinnon vastaisen liikehdinnän kasvaminen ja paikallishallinnon romahtaminen, mikä aiheutti huoltovaikeuksia. Joukkojen ylläpidon mahdollisuuksien romahdettua liittoutuneiden johdon piti vetää joukot Burmasta.
Vetäytymistä hankaloittivat nääntyneet pakolaiset, hajallaan olevat joukot ja sairastuneiden sekä haavoittuneiden vaatima kuljetuskapasiteetin tarpeen lisääntyminen ylikuormitetuilla teillä. Joukot saatiin Manipuriin Intiaan, mutta lähes kaikki materiaali menetettiin monsuunikauden alkaessa toukokuussa. Alueen majoituskapasiteetin riittämättömyys pakotti joukot majoittumaan parhaan kykynsä mukaisesti. Kiinan siirtoarmeijan tiedot brittijoukkojen vetäytymisestä alueelta olivat puutteellisten viestiyhteyksien vuoksi olemattomat. Osa kiinalaisjoukoista vetäytyi Intiaan, jossa heidät alistettiin Yhdysvaltain maavoimien kenraalin Joseph Stilwellin alaisuuteen. Loput vetäytyivät vuorten poikki Junnaniin.
Thaimaan liittoutuminen Japanin kanssa vahvistettiin 21. joulukuuta 1941. Kolme Thaimaan jalkaväki- ja yksi ratsuväkidivisioona kärkenään panssaroitu tiedustelurykmentti ja ilmavoimien tukemana aloitti etenemisen Burmaan 10. toukokuuta. Thaimaalaiset kohtasivat vetäytyvän Kiinan 93. divisioonan. Joukot miehittivät tavoitteensa Kengtungin 27. toukokuuta ja etenemisen jatkaminen kesä-heinäkuussa pakotti kiinalaiset vetäytymään Junnaniin.
Väliraja Thaimaan ja Japanin hallinnassa olevien alueiden välillä oli Salween. Kuitenkin kareneiden alueet kuuluivat Japanin miehittämiin alueisiin.
.svg){kind=small}
.svg){kind=small}
