D12 | |
---|---|
D12 esiintymässä Anger Management -kiertueella vuonna 2005. |
|
Tiedot | |
Toiminnassa | 1996–2018 |
Tyylilaji | hip hop, rap, horrorcore |
Kotipaikka | Detroit, Michigan, USA |
Laulukieli | englanti |
Jäsenet | |
Entiset jäsenet |
Proof |
Levy-yhtiö |
Shady |
Aiheesta muualla | |
Kotisivut |
D12 (myös Dirty Dozen ja D-Twizzy ja Detroit Twelve) oli yhdysvaltalainen rap-yhtye, jonka perusti Detroitissa Proof-niminen räppäri vuonna 1996. Myös räppäri Eminem kuului yhtyeeseen, mutta hänen noustessaan kuuluisuuteen hän ei ollut varsinaisilla albumeilla niin läsnä kuin aikaisemmin itse yhtyeessä. Yhtyeen alkuperäinen jäsen Bugz ammuttiin Detroitissa ampumavälikohtauksessa vuonna 1999 jonka seurauksena Eminem tuli Bugzin tilalle. Kappaleet Shit on You ja Purple Pills nostivat yhtyeen suosioon.
Eminemin tuottama studioalbumi Devil's Night julkaistiin vuonna 2001 ja toinen studioalbumi D-12 World vuonna 2004. D-12 Worldin single My Band nousi suureksi hitiksi. Yhtye koki suuren kolauksen vuonna 2006 kun perustaja Proof ammuttiin yökerhossa, jonka jälkeen yhtye on pitänyt hiljaiseloa. Vuonna 2011 yhtye julkaisi kaksi mixtapea: Return of the Dozen Vol. 1 ja Return of the Dozen Vol. 2. Entinen jäsen, Fuzz Scoota tuli takaisin yhtyeeseen samana vuonna. Vuonna 2018 Bizarre ja Mr. Porter jättivät yhtyeen keskittyäkseen soolouriinsa.
Mixtapet
Studioalbumit |
|
---|---|
Elokuvat |
|
Muut |