| Denis Diderot | |
|---|---|
 Louis-Michel van Loo: Denis Diderot (1767). |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 5. lokakuuta 1713 Langres |
| Kuollut | 31. heinäkuuta 1784 (70 vuotta) Pariisi |
| Koulutus ja ura | |
| Koulukunta | Ensyklopedistit ja materialismi |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
| www.denis-diderot.com | |
Denis Diderot (5. lokakuuta 1713 Langres – 31. heinäkuuta 1784 Pariisi) oli ranskalainen valistuksen ajan filosofi, taidearvostelija ja kirjailija, joka on tunnettu erityisesti toimittamastaan tietosanakirjasta, vuosina 1751–1772 ilmestyneestä teoksesta Encyclopédie.[1]
Diderot syntyi Langresissa, Champagnessa, ja hän herätti jo lapsuudessaan huomiota sivistyneisyytensä ansiosta. Hän kävi jesuiittakoulua, mutta 15-vuotiaana hän muutti pois kotiseudultaan päästäkseen irti sen konservatiivisuudesta.[1] Diderot omaksui tällöin ateistisen näkemyksen ja säilytti sen elämänsä loppuun, vaikka kaikista hänen teoksistaan sitä ei juuri havaitse. Kun Diderot’ta syytettiin ateistiksi, hän totesi, että häntä ei yksinkertaisesti kiinnostanut jumalan olemassaolo. Voltairelle kirjoittamassaan vastauksessa hän totesi: ”On tärkeää, ettei sekoita myrkkykatkoa persiljaan; mutta ei lainkaan uskooko vai ei Jumalaan.”[2]
Diderot saavutti vuonna 1732 Pariisissa maisterin arvon ja jatkoi senkin jälkeen perehtymistä eri asioihin lukemalla, kuuntelemalla luentoja ja keskustelemalla älymystön kanssa. Elantonsa hän hankki tilapäistöillä, kuten lehtikirjoituksilla, yksityisopetuksella ja käännöksillä.[1]
Brittiläisen tietokirjailijan Ephraim Chambersin teos Cyclopaedia ranskannettiin 1740-luvulla. Siihen jääneitä virheitä alkoi korjata filosofian professori Jean Paul de Gua de Malves, joka kuitenkin pian alkoi valmistella kokonaan uutta teosta. Toimituskuntaan pyydettiin useita oppineita tieteilijöitä ja taiteilijoita. Toimittajaksi valittiin Diderot. [3] Teoksen ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 1751 ja viimeinen eli 28. osa 1772.[1] Neutraalin tiedon lisäksi teokseen oli kuitenkin myös piilotettu huomattava määrä kritiikkiä yhteiskuntajärjestystä kohtaan. Tuohon aikaan julkaisut sensuroitiin tarkasti. Kirjoittajien oli piilotettava kritiikkinsä neutraaleihin hakusanoihin niin, että lukijaa opastettiin siirtymään hakusanoista toiseen, ja samalla selvisi kritisoitu asia ja kritiikin kohde. Menetelmä itsessään oli selitetty hakusanassa Encyclopédie. Kritiikin piilottamista tehtiin niinkin, että artikkeli oli teeskennellyn naiivi tai liioitteleva. Niinpä lapsen kuolemasta todettiin, että aidon kristityn on iloittava lapsensa kuolemasta, koska kuolema suo lapselle ikuisen autuuden[3]. Samalla tavoin Diderot arvosteli tietosanakirja-artikkeleissaan kärkkäästi lääkärikuntaa ja syytti näiden saattavan potilaat suoranaiseen hengenvaaraan.
Filosofiansa Diderot kiteytti kahteen periaatteeseen: ennakkoluulojen systemaattiseen hylkäämiseen (“Ensimmäinen askel filosofiaan on epäilys”) ja kokemuksen ottamiseen ainoaksi kriteeriksi. [1]
Vaikka filosofia oli Diderot’n sydäntä lähinnä, hän kirjoitti uransa aikana myös monia kaunokirjallisia teoksia. Kaunokirjallisuudessakin hän pyrki irrottautumaan perinteistä. Hän kritisoi niissä yksilönvapauden rajoittamista, vähensi kerronnan osuutta tekstistä sekä antoi romaanihenkilöilleen elävyyttä ja psykologista syvyyttä. [1] Hän laati myös luonnontieteellisiä tutkimuksia, taideteoreettisia tekstejä ja tietosanakirja-artikkeleita mitä erilaisimmista aiheista.
Diderot oli hyvin kiinnostunut ihmismielen ominaisuuksista ja totesi, että "suuri tunneherkkyys synnyttää keskinkertaisia näyttelijöitä, keskinkertainen tunneherkkyys synnyttää joukoittain huonoja näyttelijöitä, tunneherkkyyden täydellinen puuttuminen luo loistavan näyttelijän. Nerokkaat näyttelijät eivät koskaan myönnä tätä".
Denis Diderot’ta pidetään myös suurena taidearvostelijana. Hän kirjoitti taidearvosteluja vuodesta 1759 alkaen ja arvosteli Pariisin salonkia, vuosittain järjestettyä taidenäyttelyä Correspondance littéraire -lehteen. Hänen maineensa arvostelijana muistetaan taiteen, taiteilijoiden ja maalaustekniikan analyysin sekä maku- ja tyylitajun takia. Vuonna 1796 julkaistua kirjoitusta "Essai sur la peinture" (Essee maalaustaiteesta) ihailivat niin J. W. von Goethe kuin myöhemmin 1800-luvun runoilija ja arvostelija Charles Baudelaire.
Diderot teki 1770-luvun alussa yli vuoden kestäneen matkan Haagiin ja Pietariin. Matkan tuloksia olivat perinteistä poikenneet mestariteokset Réfutation d'Helvétius (1774) ja Eléments de physiologie (1773–1774). Lisäksi hän teki korjattuja uusintapainoksia aikaisemmin julkaistuihin teoksiinsa. [1]
Kuolemansa jälkeen Diderot’sta tuli suoranainen valistuksen marttyyri, koska hän monien muiden tapaan taisteli sensuuria ja suvaitsemattomuutta vastaan. Politiikassa valistusfilosofit pyrkivät saamaan aikaan lainmuutoksia.
Diderot’n kuoleman jälkeen perikunta myi hänen kirjastonsa Katariina Suurelle osaksi Venäjän kansalliskirjastoa.
»Kerran käki ja satakieli riitelivät laulunsa lahjasta. Edellinen kehui lauluaan yksinkertaiseksi ja sääntöjenmukaiseksi. Jälkimmäinen sanoi käestä, ettei se uskaltanut laulaa muuta kuin mitä se oli oppinut äidiltään: 'Minä en tiedä mistään opettajasta, minä pidän sääntöjä pilkkanani (je me joue des regles). Minua ihaillaan varsinkin sen vuoksi, että niitä rikon. Minun onnellisia hairahduksiani ei voi verratakaan käen ikävään menetelmällisyyteen'. Aasi, jota pyydettiin ratkaisemaan riitaa, sanoi: 'Voi olla, että laulunne on hyvin kaunis, mutta minä en sitä ymmärrä; se tuntuu minusta omituiselta, sekavalta ja katkonaiselta. Mahdollisesti olette oppineempi kuin käki, mutta tämä kilpailijanne on menetelmällisempi, ja minä kannatan menetelmää.»
(Denis Diderot)
| ||||||||||||||||||||||||||
