Ura
Bergman syntyi Uudessakaarlepyyssä ja tuli Helsinkiin opiskelemaan 1930-luvulla. Hän opiskeli yliopistossa musiikkitiedettä, estetiikkaa ja kirjallisuutta sekä konservatoriossa pianonsoittoa ja sävellystä. Hän opiskeli Berliinissä 1930-luvun lopulla ja keskellä sotaa 1942-1943[1] Hänen opettajiaan Helsingin yliopistossa olivat Ilmari Krohn ja Yrjö Hirn, konservatoriossa Erik Furuhjelm, Bengt Carlson ja Ilmari Hannikainen, ja Saksassa Heinz Tiessen.[2]
Bergman ilmestyi suomalaisen musiikin modernismin aallonharjalle jo 1950-luvun alussa, jolloin hän sävelsi Suomen ensimmäiset dodekafoniset teokset. 1970-luvulla Bergman löysi oman värikkään, primitivistis-modernin ja usein eksoottisiin aiheisiin pohjautuvan tyylinsä. Bergman tunsi suurta kiinnostusta kaukaisiin kulttuureihin, ja hän tutustui eri kansojen musikaalisiin perinteisiin aina Tiibetiä ja Egyptiä myöten. Bergman ilmoitti harrastuksekseen muun muassa eksoottiset soittimet.lähde?
Bergmanin tuotannossa varsinkin vokaalimusiikki on keskeisessä asemassa. Esimerkiksi kuoroteoksissaan Bergman etsi aina vain uusia ilmaisumuotoja. Säveltämisen lisäksi Erik Bergman opetti vuosina 1963–1976 Sibelius-Akatemiassa ja toimi vuosikymmenien ajan arvostettuna kuoronjohtajana, mm. Helsingin katolisen kirkon kuorossa, Akademiska Sångföreningenissä 1950–69 sekä mieskuoro Sällskapet MM:ssä 1951–78. Tasavallan presidentti Mauno Koivisto myönsi Bergmanille akateemikon arvonimen vuonna 1982.[1][2] Hänet palkittiin vuonna 1959 Pro Finlandia -mitalilla.[3]
Tärkeitä teoksia ovat muun muassa ooppera Det sjungande trädet, orkesteriteokset Colori ed improvvisazioni, Ananke, Poseidon, Arctica, Birds in the morning (huilulle ja orkesterille), pianokonsertto, viulukonsertto, Noa (kuorolle, baritonisolistille ja orkesterille) sekä Bardo Thödol (solisteille, kuorolle ja orkesterille, perustuu muinaiseen tiibetiläiseen ”kuolleiden kirjaan”).[1] Kuorolle kirjoitetuista teoksista merkittävimpiä ovat egyptiläisväritteinen Hathor-sarja (1971), tekstittömät Lapponia (1975), Voices in the Night (1977) ja Dreams (1977), Christian Morgesternin absurdeihin runoihin perustuva kuorosarja Bim Bam Bum (1976) ja Solveig von Schoultzin runoihin sävelletyt laulusarjat Den heliga oron (1995) ja Ögonblicket (1995).[3] Lisäksi Bergmanin tuotantoon kuuluu jousikvartetto ja useita muita kamarimusiikkiteoksia kokeellisemmille kokoonpanoille.[2]
Bergman avioitui vuonna 1942 laulajatar Sylvelin Långholmin kanssa. Bergmanin toinen puoliso oli laulajatar Aulikki Rautawaara ja kolmas puoliso runoilija Solveig von Schoultz. Vuonna 2000 Bergman avioitui näyttelijä Christina Indrenius-Zalewskin kanssa.[1] Ikinuori Bergman vitsaili halunneensa päästä vielä kerran naimisiin ennen 90-vuotispäiväänsä.lähde? Bergman sai toukokuussa 2003 vakavan aivoinfarktin, minkä vuoksi hän joutui lopettamaan työskentelynsä.[4]
Erik Bergman kuoli 24. huhtikuuta 2006 Helsingissä pitkäaikaisen sairauden jälkeen. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäelle samaan hautaan kuin puolisonsa Solveig von Schoultz.[5]
Vuonna 1991 perustettiin Erik Bergman -palkinto säveltäjän 80-vuotispäivän kunniaksi.[6] Bergman sai vuonna 1993 Pohjoismaiden neuvoston mausiikkipalkinnon oopperasta Det sjungande trädet. Palkinnon suuruus oli 200 000 Tanskan kruunua.[7]
