Esa Piironen

Esa Erkki Piironen (s. 25. lokakuuta 1943 Turku)[1] on suomalainen arkkitehti.

Esa Piironen pääsi ylioppilaaksi Turun Lyseosta vuonna 1962 ja valmistui arkkitehdiksi Teknillisestä korkeakoulusta 1970. Hän opiskeli arkkitehtuuria ja kaupunkisuunnittelua 1971–1972 Pohjois-Carolinan osavaltion yliopistossa Yhdysvalloissa ja suoritti Master of Architecture -tutkinnon. Hän oli Arkkitehtuuri 1:n vanhempana assistenttina vuosina 1972–1981 Teknillisen korkeakoulun arkkitehtiosastolla. Piironen teki lisensiaatintyön 1978 Teknillisessä korkeakoulussa.[1] Hän on toiminut vierailevana professorina Guangdongin teknisen yliopiston taiteen ja desingin koulussa vuodesta 2012.

Ura

Opiskeluaikana Esa Piironen työskenteli Pekka Pitkäsen arkkitehtitoimistossa Turussa (1959–1969) ja oli avustajana muun muassa Pyhän Ristin kappelin suunnittelussa. Vuonna 1966 Esa Piironen perusti arkkitehtitoimiston Turkuun yhdessä Mikko Pulkkisen kanssa. He suunnittelivat pääasiassa pientaloja Turun ympäristöön vuoteen 1971 asti. Esa Piironen oli 1970–1985 osakkaana Suunnittelutoimisto G4:ssä, jossa hän suunnitteli opastejärjestelmiä muun muassa Helsingin metroon, Valtionrautateille, Valiolle ja monille suomalaisille yliopistoille ja korkeakouluille. Vuosina 1978–1990 hänellä oli yhteinen toimisto Sakari Aartelon kanssa. Hän perusti oman arkkitehtitoimiston vuonna 1990. Toimiston työt ovat ulottuneet kadun kalusteista ja pientaloista laajoihin kaupunkisuunnitelmiin. Piirosen tunnetuimpia töitä ovat yhdessä Sakari Aartelon kanssa suunniteltu Tampere-talo (1990) sekä Helsingin päärautatieaseman laiturien lasikatokset (2001).

Päätyöt

Tampere-talo Iso sali 1990
Helsingin rautatieaseman asemapihan kattaminen, 2001

Arkkitehtuurikilpailut

1. palkinnot

Muita palkintoja, lunastuksia ja kunniamainintoja

Muut palkinnot ja myönnetyt apurahat

Julkaisuja

Kuvagalleria

Lähteet

  1. a b Taskinen, Rita: Suomalainen Design From Finland, Kuka kukin on, Who’s Who in Finnish Design. Helsinki: Ornamo, 1992. ISBN 952-9748-04-3.

Aiheesta muualla