Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Alkuperäiset kymmenen halinallea
1980-luvulta.

Halinallet (engl. Care Bears) luotiin vuonna 1981 alun perin yhdysvaltalaisen American Greeting -yhtiön valmistamia postikortteja varten. Kortit piirsi Elena Kucharik. Yhdysvaltalainen Kenner-yhtiö alkoi 1983 valmistaa hahmoista pehmoleluja, joista tuli hyvin suosittuja. Niitä myytiin vuosina 1983–1987 yli 40 miljoonaa.

Suomessa sarjaa on esittänyt 1980- ja 1990-luvulla Kolmoskanava sekä MTV3 suomeksi dubattuna. 2000-luvulla sarjaa on esittänyt Nelonen. Suomessa sarjan jaksoja on myös julkaistu VHS-kasetteina sekä DVD:nä. Sarjaa näytetään myös Cartoon Network -kaapelikanavalla.

Jokaisella halinallella on oma värinsä ja vatsassa kuvio, joiden avulla sen voi erottaa muista nalleista.

Halinallet televisiossa

Televisiosarjatuotanto koostuu kahdesta eri haarasta: DIC Entertainmentin tuottamasta, japanilaisten animoimasta Care Bears -sarjasta (vuosina 1983–85) sekä paremmin tunnetusta Nelvanan tuottamasta The Care Bears Familysta. Jaksoja tuotettiin yhteensä noin 100 vuosina 1983–1990. Näiden lisäksi on tehty erikoisjaksot The Nutcracker, Care Bears Music Video, Land Without Feelings (suom. Tunteeton maa) ja The Freeze Machine (suom. Tunteiden jäädytyskone). Jaksot ovat yleensä kaksiosaisia. Ohjelma-ajan kesto on kokonaisuudessaan 20–23 minuuttia. Yhdysvalloissa esitetyn jakson kesto on 30 minuuttia sisältäen 7–10 minuuttia mainoksia. Sarja on hyvin lämminhenkinen. Halinallet asuvat ylhäisessä pilvien ympäröimässä halimaassa. Heidän tehtävänään on auttaa lapsia ja kannustaa heitä näyttämään ja jakamaan tunteitaan.

Alkuperäisen televisiosarjan Halinalle-hahmot

Kymmenen alkuperäistä halinallea:

Muut sarjassa esiintyvät halinallet:

Haliserkut:

Viholliset: DIC Entertainmentin tuottamassa versiossa päävihollisia ovat Professori Coldheart (suom. Professori Pakkanen, Professori Kylmäkisko), professori Coldheartin apuri Frostbite (suom. Räntänä). Jaksoissa "Magic Mirror" ja "Wedding Bells" pahiksena toimii myös Frostbiten täti, Auntie Freeze (suom. täti Hyinen). Nelvanan tuottamassa versiossa antagonisteina toimii Wizard No Heart (suom. Noita Sydämetön), hänen apurinsa Beastly (suom. Piikkinen) ja myöhemmissä jaksoissa noita Sydämettömän veljentytär Shreeky (suom. Rääkyli, Kirku).

Halinallejen paluu

Uudet Care Bears/Halinalle -seikkailut käynnistyivät yhdysvaltalaisella CBS-kanavalla KEWLopolis-ohjelmaikkunassa 15. syyskuuta 2007. Halinallet oli brändätty uudelleen. Tekijät ovat vaihtuneet ja sarja onkin väritykseltään sekä piirtotyyliltään erilainen kuin edeltäjänsä. Uusi sarja kuvaa Halinallet lapsenomaisempina kuin 80-luvun sarja ja väritys on enemmän neonvärinen kuin pastellinen. Sarjaan on tullut myös uusia hahmoja, muun muassa Amigo Bear ja Oopsy Bear. Haliserkut ja Tunteiden metsä ovat poissa. Kun aikaisemmin Halinalleja, samoin kuin Haliserkkuja, oli molempia kymmenen, on avainhahmoja nyt viisi:

Päähahmojen lisäksi sarjassa on mukana muitakin hahmoja. Halinallejen mahasymbolit vaihtuivat osin jo vuonna 2004. Muuten Halimaa on paikallaan, vaikka Halinallet eivät enää pysty hyppimään pilvissä. Sarja muistuttaa enemmän DIC-ajanjaksoa ja ongelmat ovat maanläheisempiä kuin Nelvanan tuottamassa sarjassa.

Elokuvat ja muut oheistuotteet

Elokuvat

Muut oheistuotteet

TV-sarjan ja elokuvien lisäksi Halinalleista tehtiin 1980-luvulla muutama levy alkuperäisillä ääninäyttelijöillä. Madzy Kids on tehnyt 2000-luvulla CD-levyjä sarjan tunnetuista sävellyksistä. Oheistuotteina on ollut lisäksi saatavilla muun muassa leluja, kirjoja ja kalentereita.

Aiheesta muualla