Helena Hietanen (s. 1963) on suomalainen valo- ja tilateoksia tekevä kuvanveistäjä sekä taideaktivisti. Hietanen on opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa ja Helsingin yliopiston piirustuslaitoksella.
Helena Hietanen on tehnyt teoksia moninaisista materiaaleista, kuten hiuksista ja kumista. Hän tuli tunnetuksi optista kuitua soveltavista teoksistaan, kuten Teknopitsiä[1] ) ja Valoseinä. Hietasta kiinnostaa keinovalo, luonnonvalon vaihtelu ja kuinka materiaalit heijastavat valoa.[1] Hietasen teoksia oli esillä Venetsian biennaalissa vuonna 1997 ja hän on muutenkin ollut runsaasti esillä ulkomailla eri taidemuseoissa ja yhteisnäyttelyissä.
Helena Hietanen sai Kuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 1999. Kuvasto myönsi vuonna 2008 Hietaselle Erik Ehnroth -palkinnon toiminnasta kuvataiteilijoiden oikeuksien parantamiseksi.[2] Hän sai myös William Thuringin säätiön pääpalkinnon 14 000 euroa vuonna 2007.[3] Hietanen on lisäksi suunnitellut vuonna 2004 Millennium-teknologiapalkinnon palkintoteoksen "Huipun".
Hietanen asuu Lallukan taiteilijakodissa Helsingissä kuvanveistäjämiehensä Jaakko Niemelän kanssa. Hietanen on sairastanut rintasyöpää vuodesta 1998. Sairaus on uusiutunut viisi kertaa. [4] Hietanen on ollut valtion taiteilijaeläkkeellä vuodesta 2007 alkaen.
|