Iranin keisarikunta کشور شاهنشاهی ایران Keshvar-e Shāhanshāhi-ye Irān |
|
---|---|
1925–1979 |
|
Valtiomuoto |
perustuslaillinen monarkia (de jure) autoritaarinen yksipuoluevaltio (1975–1979) |
Šaahi |
Reza Pahlavi (1925–1941) Mohammad Reza Pahlavi (1941–1979) |
Pääkaupunki | Teheran |
Väkiluku | 37 237 137 (1979)[3] |
Viralliset kielet | persia |
Valuutta | Iranin rial |
Tunnuslause | Marâ dâd farmoudo xod dâvar ast (مرا داد فرمود و خود داور است) |
Kansallislaulu | ”Sorude Šâhanšâhiye Irân” (سرود شاهنشاهی ایران) |
Edeltäjä | Qajarien Iran |
Seuraaja | Iranin väliaikaishallinto |
Iranin keisarikunta[4] (pers. کشور شاهنشاهی ایران, Keshvar-e Shāhanshāhi-ye Irān), tunnettiin myös nimellä Persia, oli vuodesta 1925 vuoteen 1979 olemassa ollut valtio Etu-Aasiassa. Se rajautui pohjoisessa Neuvostoliittoon, idässä Afganistaniin, sekä Pakistaniin, ja lännessä Irakiin ja Turkkiin. Sillä oli myös meriraja Omanin kanssa. Valtion väkiluku oli vuonna 1979 noin 37 miljoonaa ja sen pääkaupunki oli Teheran.[5][3]
Pahlavin hallitsijasuku johti Irania vuodesta 1925 vuoteen 1979, jolloin monarkia lakkautettiin Iranin islamilaisen vallankumouksen seurauksena.[6] Reza Pahlavi perusti dynastian vuonna 1925. Han hallitsi maata šaahina vuoteen 1941 asti, jolloin liittoutuneet pakottivat hänet luopumaan kruunusta. Reza Pahlavin seuraajakseen tuli hänen poikansa Mohammad Reza Pahlavi, joka hallitsi maata vallankumoukseen saakka.[7][6]
Vuonna 1935 šaahi pyysi kansainvälistä yhteisöä kutsumaan valtiota Iraniksi, entisen Persian sijasta.[8] Hänen seuraajansa Mohammed Reza Pahlavi ilmoitti 1959, että sekä molemmat nimet ovat hyväksyttyjä.[7]
Pahlavit nousi valtaan sen jälkeen, kun Qajarin hallitsijasukuun kuulunut šaahi Ahmad Shah Qajar oli osoittautunut kykenemättömäksi estämään brittien ja neuvostoliittolaisten vaikutusvallan kasvamisen. Iranin parlamentti kokoontui perustuslakikokouksessa 12. joulukuuta 1925, erotti Qajarin ja julisti hänen seuraajakseen prikaattikenraali Reza Khanin, joka otti hallitsijanimekseen Reza Pahlavi.
Reza Pahlavi hallitsi Irania vuoteen 1941 asti, jolloin britit ja neuvostoliittolaiset pakottivat hänet luopumaan kruunusta epäiltyjen natsisympatioiden takia. Entinen šaahi lähti maanpakoon Etelä-Afrikaan. Hänen seuraajakseen valittiin hänen poikansa Mohammed Reza Pahlavi.[6]
Yhdistyneen kuningaskunnan ja Yhdysvaltojen tukeman, vuonna 1953 tapahtuneen vallankaappauksen jälkeen Mohammad Reza Pahlavin valta kasvoi merkittävästi. Kylmässä sodassa šaahi oli liittoutunut länsivaltojen kanssa. Hallintokautensa aikana Mohammed Reza Pahlavi toteutti useita suuria sosiaalisia ja taloudellisia uudistuksia, joita kutsuttiin ”valkoiseksi vallankumoukseksi”.[9] Iranin keskiluokka kasvoi ja suurien infrastruktuurihankkeiden suunnittelu aloitettiin.[7] Naiset saivat äänioikeuden 1963 ja ensimmäinen naisministeri nimitettiin 1968.[10]
Yhteiskunnallisista edistyksistä huolimatta Pahlavin hallinto oli korruptoitunut ja syyllistyi ihmisoikeusloukkauksiin.[11][12][13]
Tyytymättömyys šaahin hallintoa kohtaan kasvoi 1970-luvun lopulla. Opposition johtavaksi hahmoksi nousi šiiapappi Ruhollah Khomeini. Vuonna 1978 alkaneet protestit yltyivät vallankumoukseksi. Mohammed Reza Pahlavi lähti maanpakoon perheensä kanssa tammikuussa 1979. Iranin 2 500 vuotta kestänyt monarkia lakkautettiin ja Iranin islamilaisen tasavalta perustettiin 11. helmikuuta 1979. Šaahi kuoli syöpään Kairossa 1980. Pahlavin hallitsijasuvun päämiehenä on tämän jälkeen toiminut Yhdysvalloissa asuva kruunuprinssi Reza Kuruš Pahlavi.