Jalo Johan (Juhani) Kohonen (20. elokuuta 1884 Viipuri – 17. toukokuuta 1935 Petroskoi[1]) oli suomalainen toimittaja ja Suomen kansanvaltuuskunnan raha-asiainvaltuutettu, joka pakeni Suomen sisällissodan jälkeen Venäjälle.
Kohosen vanhemmat olivat ylijunailija Petter Kohonen ja Klara Maria Kakkinen. Hän pääsi ylioppilaaksi 1903 ja suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1910. Kohonen työskenteli toimittajana Työ-lehdessä Viipurissa 1910–1915 ja Sanantuoja-lehdessä Kuopiossa 1915–1917. Hän toimi myös työväenopiston opettajana 1911–1915, Viipurin sos.dem. nuorisopiirisihteerinä 1911–1912 sekä osuuskaupallisena piirineuvojana Viipurissa ja Kuopiossa 1912–1916. Kohonen oli SDP:n kansanedustajana 1917 edustaen Kuopion läänin läntistä vaalipiiriä; hän oli myös tämän vaalipiirin sos.dem. piiritoimikunnan puheenjohtajana.
Vuonna 1917 Kohosesta tuli työväen vallankumousoikeuden keskusneuvoston tiedotusosaston hoitaja ja Suomen sisällissodan aikana hän oli kansanvaltuuskunnan raha-asiainvaltuutettuna ja Suomen Pankin komissaarina. Sodan loppuvaiheessa Kohonen pakeni Venäjälle ja oleskeli sitten 1918–1920 Ruotsissa SKP:n keskuskomitean edustajana valvoen Suomen punaisen kaartin Ruotsin pataljoonan muodostamista 1919.[2] Palattuaan Venäjälle Kohonen toimi muun muassa SKP:n sotilasjärjestön sihteerinä loppuvuonna 1920.[3] Kohosesta tuli Kustannusosuuskunta Kirjan hallituksen jäsen 1923 ja Inkerin suomalaisen sivistystoimiston johtaja 1925.
1930-luvulla Kohonen oli Leningradin opettajaopiston suomen kielen opettajana 1930–1935 ja kuului Punainen Karjala -lehden toimituskuntaan 1931. Viimeksi hän oli Petroskoin radioaseman ulkomaanosaston kielenkääntäjänä vuodesta 1933 alkaen, josta tehtävästä hänet erotettiin 1935. Kohonen pidätettiin 1935 ja hän kuoli toukokuussa 1935, vihjailun mukaan ”liiallisen alkoholin käytön jouduttamana”[4].
Kohonen oli naimisissa vuodesta 1911 kansanedustaja Johanna (Hanna) Rönkön kanssa. Heillä oli kaksi tytärtä, jotka elivät 1950-luvulla Moskovan lähellä.
| ||||||||||||||
