”Jennifer Aniston”
Anssi Kela
Singlen ”Jennifer Aniston” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta Rakkaus on murhaa
 Julkaistu syyskuu 2005
 Tekijä(t) Anssi Kela
 Tuottaja(t) Anssi Kela
Jukka Immonen
 Tyylilaji suomirock
 Kesto 04.56
 Levy-yhtiö Sony BMG
Anssi Kelan muut singlet
Karhusaari
2005
”Jennifer Aniston”
2005
Älä mene pois
2005

Jennifer Aniston” on suomalaisen laulaja-lauluntekijän Anssi Kelan kappale, joka julkaistiin singlenä syyskuussa 2005.[1] Kappale on toinen singlejulkaisu Kelan kolmannelta sooloalbumilta Rakkaus on murhaa.

Kela kirjoitti kappaleen keväällä 2005, ja se on niemtty yhdysvaltalaisen näyttelijän Jennifer Anistonin mukaan.[2] Sanoitukset käsittelevät ”pienen paikkakunnan hiljaista luhistumista ja ansaan jäämisen tunnetta”. Myöhemmin laulaja näkee unta Jennifer Anistonista, joka ”johdattaa pimeästä talosta ulos aurinkoon”. Idean Kela sai omasta unestaan, jossa hän tanssi Anistonin kanssa.[3] Musiikillisesti kappale on ”kulkeva rokkikipale” samassa hengessä kuin ”1972”-kappale. Kela soitti kaikki instrumentit itse rumpuja lukuun ottamatta, jotka soitti Kelan silloisessa taustayhtyeessä vaikuttanut Kelly Ketonen.[2]

Kappaleeseen kuvattiin 1. syyskuuta 2005 Ville Lipiäisen ohjaama musiikkivideo.[4] Kela esiintyy katusoittajana Helsingin City-käytävässä, joka joutuu poliisien jahtaamaksi. Videolla nähdään myös radiojuontaja Jone Nikula, joka sattui kävelemään kuvausten ohi.[5]

”Jennifer Aniston” nousi parhaimillaan Suomen radiosoittolistan sijalle seitsemän, ja Rumban 50 hittiä -listan sijalle kahdeksan.[6]

Kappaleet

  1. Jennifer Aniston – 4.56
  2. Insomnia (vaihtoehtoinen miksaus) – 3.53
  3. Kaksi sisarta (live @ Joensuu / Tempo 19.4.2002) – 4.48
  4. Mikan faijan BMW (live @ Mikkeli / Vaakuna 24.4.2002) – 5.01
  5. Jennifer Aniston (video) – 5.19

Listasijoitukset

Lista Paras
sijoitus
Radiosoittolista 7 [6]
50 hittiä 8 [6]

Lähteet

  1. Anssi Kela - Diskografia anssikela.com. Viitattu 12.1.2019.
  2. a b Studioraportti, 14.07.2005 anssikela.com. Viitattu 12.1.2019.
  3. Väliinputoajan tarina – Anssi Kela muistelee Rakkaus on murhaa -albumin syntyä, kukoistusta ja vaivihkaista hiipumista Soundi. 6.4.2017. Viitattu 12.1.2019.
  4. Jennifer Aniston singlet myyntiin 14.12. anssikela.com. 18.11.2019. Viitattu 12.1.2019.
  5. Anssi Kela – Videot anssikela.com. Viitattu 12.1.2019.
  6. a b c Sisältää hitin: Levyt ja esittäjät Suomen musiikkilistoilla vuodesta 1961: KAS - KES suomenlistalevyt.blogspot.fi. Viitattu 12.1.2019.