Juoksuhaudantie on vuonna 2004 ensi-iltansa saanut Veikko Aaltosen ohjaama elokuva, joka perustuu Kari Hotakaisen kirjoittamaan samannimiseen romaaniin.
Vastaanotto
Elokuva keräsi Suomessa 99 467 katsojaa.
Turun Sanomissa Tapani Maskula moitti, että Hotakaiselle tyypillinen ironinen huumori on pudonnut tyystin kelkasta Aaltosen totisessa käsittelyssä: ”Elokuva pyörii niin totaalisesti Matin tummenevien tuntojen ympärillä, ettei muille ihmisille jää juuri lainkaan kehittymisen tai syvenemisen varaa teoksen ahtaassa ajatusmaailmassa.”[2] Elokuvan televisioesityksen alla 2006 Helsingin Sanomien Arto Pajukallio kirjoitti Aaltosen ohjauksen olevan koskettava, mutta odotusten edessä epätyydyttävä elokuvatulkinta, johon romaanista on siirretty juonen kehys ja loppuratkaisua dramatisoitu ”halvan elokuvallisesti”. Hänestä Eero Aho antaa miehelle ulkoiset raamit, mutta hahmon sisäinen ääni jää vajaaksi. Kari Väänäsen, Tiina Lymin ja nuoren Ella Ahon roolisuoritukset saavat enemmän kehuja.[3] Saman lehden Pertti Avola piti viisi vuotta myöhemmin elokuvaa melko onnistuneena romaanifilmatisointina ja Eero Ahon roolityötä erinomaisena. ”Hotakaisen romaani ja Aaltosen elokuva ovat tavoittaneet tarinassaan jotain olennaista perheen ja avioliiton merkityksestä tietyille miehille. Kun illuusio täydellisestä elämästä sortuu, jäljet voivat olla pahoja, kuten uutiset valitettavan usein kertovat.”[4]