Kantaatti (ital. cantata, laulaen) on Italiassa kehittynyt vokaalikamarimusiikin muoto. 1600-luvun puoliväliin mennessä se oli muotoutunut maalliseksi basso continuo -säestykselliseksi moniosaiseksi teokseksi yleensä laulusolistille.

Myöhemmin 1700-luvulla Saksassa kantaatiksi alettiin nimittää uudenlaista kirkollista musiikinlajia, joka oli sävelletty kuorolle ja orkesterille. Saksalainen kantaattisävellettiin yleensä Raamatun- tai koraalintekstiin, jonka joukkoon kirjoitettiin uusia, pietistisiä, runollisia tekstejä. Merkittävimpiä kantaattirunoilijoita oli teologi Erdmann Neumeister.

Nykyään kantaatit tunnetaan ennen kaikkea Johann Sebastian Bachin kantaattien johdosta. Telemanninkin kantaatteja esitetään edelleen.

1700-luvun jälkeenkin ovat monet säveltäjät nimittäneet teoksiaan kantaateiksi. Näihin kuuluvat esimerkiksi Hector Berlioz sekä kaksi atonaalista kantaattia laatinut Anton Webern.