Kari Hillo | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1952 Kymi |
Muusikko | |
Aktiivisena | 1969– |
Tyylilajit |
rock pop iskelmä lastenmusiikki |
Soittimet |
kitara laulu bassokitara syntetisaattori rumpukone[1] |
Yhtyeet |
The Strings Castanja |
Levy-yhtiöt |
PSO Satsanga Musiikki-Laiho |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Kari Antero Hillo (s. 1952 Kymi)[2] on suomalainen laulaja, muusikko, säveltäjä ja sovittaja. Hillo liittyi 1960-luvulla haminalaisen The Strings -yhtyeen laulajaksi ja kitaristiksi, yhtyeen vaihdettua soittotyylinsä instrumentaalisesta rautalankamusiikista pop-vaikutteisemmaksi. Hän lauloi ja soitti kitaraa The Stringsin vuonna 1969 ilmestyneellä singlellä, joka sisälsi kappaleet Hailii happamii ja Pikku-ukko.
The Strings -yhtyeen hajoamisen jälkeen 1970-luvun alussa Hillo perusti Matti Juvan ja Tapio Lepän kanssa psykedeelistä rock- ja popmusiikkia esittäneen Castanja -yhtyeen, joka julkaisi vuonna 1973 Satsanga -levymerkille albumin Castanja ja säesti muun muassa Jukka Kuoppamäkeä.
Kari Hillo on julkaissut kolme sooloalbumia, joista ensimmäinen, Jukka Kuoppamäen kappaleita kitaralla soitettuna sisältänyt Sound of Guitar – Kari Hillo soittaa Kuoppamäkeä ilmestyi PSO:n julkaisemana vuonna 1972. Sitä seurasivat Kitaroiden vuonna 1978 ja Oi jouluyö – Joulun tunnelmaa vuonna 1989.
Myöhemmin Hillo on toiminut studiomuusikkona eri artistien levytyksillä ja myös sovittanut runsaasti iskelmä- ja lastenmusiikkia.
|