Osmo Väinö Kalervo ”Kassu” Halonen (s. 24. tammikuuta 1953 Säräisniemi)[1] on suomalainen muusikko, lauluntekijä, urkuri, huilisti, sovittaja, äänilevytuottaja ja laulaja. Hänen levytetty sävellystuotantonsa käsittää yli 2 000 sävellystä, esittäjinä mm. Irwin Goodman, Vesa-Matti Loiri, Jari Sillanpää, Tapani Kansa, Laura Voutilainen ja Arja Koriseva. Yksi sävellettyjen levyjen joukossa on Sillanpään albumi Jari Sillanpää, joka on Suomen musiikkihistorian myydyin levy. Yhteensä Haloselle on myönnetty noin 70 kultalevyä.[2] Hän on tehnyt kuusi sooloalbumia ja säveltänyt seitsemän sinfoniaa.[3]
Halonen palkittiin Pro Finlandia -mitalilla vuonna 2022.[4]
Halonen opetteli lapsena soittamaan tanssimusiikkia korvakuulolta isänsä mandoliinilla. Asepalveluksensa hän suoritti sotilassoittajana Kajaanissa. Varusmiespalveluksen jälkeen alkoi ammattisoittajan ura kaupunginorkesterissa Ruotsin Boråsissa. Soittimena oli tuolloin huilu. Halonen ihaili nuorena blues-kitaristi Freddie Kingia, muusikko Edgar Winteriä ja kappaleista Led Zeppelinin "Black Dogia" sekä "Rock and Rollia".[5]
Ruotsissa Halonen tutustui Kirkaan ja päätyi pian soittamaan urkuja hänen taustabändissään The Islandersissa. Hänen taitonsa huomattiin nopeasti myös levy-yhtiöissä ja erityisesti Toivo Kärki ja Jaakko Salo auttoivat häntä tuolloin eteenpäin. Tuolloin vielä rockiin keskittynyt Halonen tutustui 70-luvun lopulla Kisu Jernströmin ja linja alkoi suuntautua iskelmään päin. Iskelmä palautti myös Kirkan takaisin kansan tietoisuuteen.
Kassu Halonen on säveltänyt suuren joukon suosittuja iskelmiä, pop- sekä rock-kappaleita, joista tunnetuimpia ovat muun muassa Vesa-Matti Loirin esittämä "Sydämeeni joulun teen", Kirkan esittämä Syksyn sävel -kilpailun 1988 voittokappale "Surun pyyhit silmistäni", Irwin Goodmanin esittämä "Rentun ruusu" ja Jari Sillanpään hitit "Oot täydellinen" ja "Kaduilla tuulee". Kassu Halonen on julkaissut myös viisi soololevyä ja onpa hän tuottanut muun muassa Suomen ensimmäisenä punk-levytyksenä pidetyn Briardin singlen "I Really Hate Ya".
Suurin osa tunnetuimmista Kassu Halosen menestyskappaleista on Vexi Salmen sanoittamia.
Oulujärven Manamansalossa sijaitsee kevyenmusiikin ja taiteen tapahtumapaikka Kassu Halosen taidetalo. Taidetalossa on Halosen uraan liittyvä pysyvä näyttely, minkä lisäksi taidetalossa järjestetään taidenäyttelyitä ja konsertteja.[6] Taidetalon pihasta löytyy vuonna 2011 valmistunut Kassu Halosen näköispatsas.[7]
Lahde: Fono.fi[8]
Halosesta on tehty vuonna 2021 valmistunut dokumenttielokuva Melodian mestari – Kassu Halonen, jossa avataan Halosen myötävaikutusta suomalaiselle kevyelle musiikille. Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut musiikkijournalisti ja dokumentaristi Tommi E. Virtanen.[9]
Tommi Saarela on kirjoittanut Kassu Halosen elämästä ja urasta elämänkerran, Kassu Halonen – Maailma on kaunis. (Tammi, 2023. ISBN 9789520443108).[7]
|