Kati Juurus | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Kansalaisuus | Suomi |
Ammatti | toimittaja, käsikirjoittaja ja dokumenttielokuvaohjaaja |
Ohjaaja | |
Aktiivisena | 1996– |
Palkinnot | |
|
|
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Kati Juurus on suomalainen toimittaja, käsikirjoittaja ja dokumenttielokuvaohjaaja. Hän on toiminut vuosina 1995–1996 Unicefin Etelä-Aasian jaoston tietovirkailijana, vuosina 1996–2003 Helsingin Sanomien toimittajana ja vuodesta 2003 alkaen Yleisradiolla dokumenttituotantojen parissa.[1]
Juurus käsittelee ajankohtaisia ja vaikeita aiheita laajalla skaalalla pienipalkkaisten asemasta (Siivouspäivä 2012) kehitysavun vaikutuksiin (Kibera! 2015). Tutkivaan journalismiin keskittynyt Juurus on dokumentaristiuransa aikana ohjannut ja käsikirjoittanut etenkin televisiotuotantoja. Kibera! on nähty myös kotimaisilla ja kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla, kuten International Documentary Festival Amsterdamissa[2] ja Helsingissä järjestettävällä Rakkautta ja anarkiaa -festivaalilla.
Vuonna 2006 Juurus sai viikoittaisen asiaohjelman KOURA-palkinnon tv-dokumenteista Ensimmäisen valtakunnan vieraana ja Tie Guantanamosta.[3] Seuraavana vuonna Juurus voitti kustannusyhtiö Bonnierin Suuren journalistipalkinnon ”laadukkaasta, oivaltavasta ja jopa ainutlaatuisesta” tutkivasta journalismistaan.[4]
|