Historia
Taustaa
Lapin sodan jälkeen Kemijoessa olleet suuret sillat oli rakennettava uudelleen. Jokijärjestelmän valjastamista vesivoiman käyttölähteeksi alettiin harkita, sillä Pariisin rauhansopimuksessa vuonna 1947 Suomi menetti muun muassa Enson voimalaitokset, jotka jäivät Karjalan alueelle.[7] Pohjolan Voima Oy teki Isohaaraan lähelle joen suuta voimalaitospadon, joka alkoi toimia vuonna 1949. Tämän jälkeen valtioneuvosto halusi hyödyntää lisää Kemijoen vesivoimaa.[7] Valtioneuvosto teki vuonna 1952 periaatepäätöksen yhtiön perustamisesta ja seuraavana vuonna alettiin rakentaa Petäjäskosken voimalaitosta.[7]
1952–1999
Kemijoki Oy:n perustava kokous pidettiin 15. lokakuuta 1954. Osakkaiksi tulivat valtion lisäksi valtio-omisteiset Imatran Voima Oy ja Veitsiluoto Oy.[7]
Petäjäskosken voimalaa seurasivat Pirttikoski (1959) ja Valajaskoski (1960) ja Kemijärven Seitakorvan voimalaitos (1963). Kemijoen pääuomaan rakennettiin myös Ossauskosken, Vanttauskosken ja Taivalkosken voimalaitos (1976). Vesivoimaa haettiin myös pohjoisemmasta Lapista Kemijoen alkulähteiltä Kitisen ja Luiron latvavesistä. Siellä ei ollut luonnostaan suuria järvialtaita, joten kumpaankin jokeen päätettiin rakentaa vesivoiman varastoksi tekojärvi. Vuonna 1967 Luiron vesiä alettiin säännöstellä Lokan tekoaltaaseen, Kitisen vesien sääntely Porttipahdan tekoaltaaseen aloitettiin vuonna 1970.[7] Kemijokeen rakennettujen voimalaitosten sähkösuunnittelusta ja sähköntuotannosta vastasi 1957–1985 Kemijoki Oy:n käyttöpäällikkönä ja sähköosaston osastonjohtajana toiminut teollisuusneuvos Karl Lehtinen.[8]
Kokkosnivan rakennustyöt aloitettiin elokuussa 1987.[7]
Kemijoki Oy alkoi tehdä yhteistyötä norjalaisten ja ruotsalaisten sähköyhtiöiden kanssa 1980-luvun lopulla, kun Suomesta vedettiin uusi runkojohtoyhteys Varanginvuonolle ja Ruotsiin avattiin tasavirtayhteys Fenno-Skan Rauman ja Forsmarkin välille. Ruotsalaista sähköä oli jo aiemminkin tuotu Suomeen, mutta uusien yhteyksien myötä sähkön tuonti tehostui ja Kemijoki Oy alkoi viedä omaa sähköään. Venäjän suunnan sähkötoimituksista oli sovittu jo aiemmin.[7]
Vuonna 1988 Suomen suurimmat vesivoiman tuottajat Kemijoki Oy, Pohjolan Voima Oy, Oulujoki Oy sekä Imatran Voima Oy perustivat yhteiseksi huoltoyhtiökseen Vesivoimalaitosten Konehuolto Oy:n (VEKO).[7] Kemijoki Oy käynnisti viisivuotisen tutkimusohjelman, jossa kartoitettiin pohjoisen tunturialueiden tuulioloja ja rakennettiin koetuulivoimaloita muun muassa Pelkosenniemen Pyhätunturille. Vuonna 1996 Kemijoki Oy ja Enontekiön kunta perustivat Tunturi-Lapin Tuulivoima Oy:n, joka rakennutti Enontekiön Lammasoaivin tuulivoimapuiston tunturin laelle. Seuraavat tuulivoimahankkeet syntyivät Muonion Olostunturille, jonne rakennettiin vuodesta 1998 neljä tuulivoimalaitosta.[7]
Kemijoki Oy oli omistajana ATRI Oy:ssä, joka keskittyi tonttikauppaan ja loma-asuntorakentamiseen pääosin Kittilän Sirkkassa eli Levitunturilla.[7]
2000–2019
Vuonna 2002 Korkein hallinto-oikeus hylkäsi Kemijoki Oy:n Vuotokseen suunnitteleman suuren tekoaltaan rakennusluvan. Sen jälkeen pinta-alaltaan pienempää tekojärvihanketta suunniteltiin ensin Kemijoen monitoimialtaan ja 2010-luvulla Kemihaaran tulvasuojelualtaan nimellä.[9]
Vuonna 2011 Kemijoki Oy selvitti Lapin liiton pyynnöstä, millaisilla tekoaltailla voitaisiin ehkäistä Kemijoen tulvia ja tuottaa sähköenergiaa. Yhtiö päätyi neljään erilaiseen vaihtoehtoon, joista kaksi on täysin uutta. Lapin liitto käytti selvitystä päättäessään tulvatorjuntaselvitysten jatkosta.[10] Suomen luonnonsuojeluliitto piti hanketta lainvastaisena ja katsoi Natura-alueen purkamisen vaativan painavampia perusteluja.[11]
Vuonna 2012 yhtiön vesivoimalaitoksista saatiin 5 037 gigawattituntia sähköenergiaa, mikä vastasi noin kolmannesta kotimaisella vesivoimalla tuotetusta sähköstä.[12] Yhtiön liikevaihto oli 41 miljoonaa euroa ja sen tulos oli 11 miljoonaa euroa tappiollinen.[13]
Vuonna 2013 Kemijoki Oy oli Suomen merkittävin vesivoiman tuottaja. Sen voimalaitosten kokonaisteho oli yli 1 100 MW. Vaikka Pohjolan Voima oli Kemijokea huomattavasti suurempi yhtiö, se tuotti sähköstään vesivoimalla vain noin viidesosan Kemijoki Oy:n tuotannosta.[12] Elokuussa Lapin ELY-keskus kertoi perustavansa Kemijoki Oy:n omistamalle alueelle Kemihaaran soiden luonnonsuojelualueen. Yrityksen omistukseen jäävä alue oli suuruudeltaan 7 737 hehtaaria ja sille annettiin käyttörajoituksia, jotka koskivat soiden vesitalouden muuttamista, metsänhakkuuta ja rakentamista.[14] Samoin elokuussa yrityksen uutena toimitusjohtajana aloitti Tuomas Timonen, kun hänen edeltäjänsä Aimo Takala eläkeikä lähestyi. Takala jatkoi Kemijoki-yhtiössä Timosen tukena vuoden 2014 loppuun asti.[15] Timonen muutti yhtiön strategiaa vesivoiman tuottajasta vesivoimatuotannon tilaaja- ja asiantuntijaorganisaatioksi.[15] Muutoksella tavoiteltiin 4–6 miljoonan euron vuosittaista säästöä.[13] Uusi toimintamalli aiottiin toteuttaa seuraavien kahden vuoden kuluessa pääasiassa ulkoistuksina. Palveluntoimittajien palkkalistoille arvioitiin siirtyvän noin 120 henkeä, jolloin Kemijoki Oy:lle jäisi aiemman parinsadan sijasta 20–30 työntekijää.[15] Joulukuussa 2013 Kemijoki Oy kertoi ulkoistavansa osan töistään. Caverionin palvelukseen päätettiin siirtää noin 80 työntekijää, taloushallinnon seitsemän työntekijää siirtyivät Administer Oy:lle.[16]
Uusi toimintatapa otettiin käyttöön maaliskuussa 2014, jolloin työntekijöitä siirtyi Caverionin ja Administerin[16] lisäksi Kemijoki Oy:n tytäryhtiö Kemijoki Aquatic Technology (KAT) Oy:n palvelukseen. Kumppanineuvotteluja käytiin myös IT-infrastruktuurin liiketoimintasiirroista.[17] Uudessa toimintamallissa Kymijoen voimalaitosten paikalliskäytöstä, kunnossapidosta ja käytönvalvonnasta vastasi Stora Enso Publication Papers Oy, Lieksanjoen voimalaitosten paikalliskäytöstä ja kunnossapidosta Maintpartner Oy ja velvoite-, ympäristö- ja patoturvallisuustöistä Infrakat Oy.lähde?
Joulukuussa 2015 Suomen luonnonsuojeluliitto ja vasemmistoliitto kritisoivat Vuotoksen uusia allassuunnitelmia.[18] Kemijoki-konsernin liikevaihto oli 38,7 miljoonaa euroa ja taseen loppusumma oli 474,2 miljoonaa euroa[19]. Koko osakepääoma oli 41,3 miljoonaa euroa.[20]
Helmikuussa 2018 valtioneuvosto päätti torjua Natura 2000-alueelle suunnitellun tekojärven. Toisin kuin Lapin liitto, valtioneuvosto totesi, että Kemijärven ja Rovaniemen taajamien tulvasuojelu voidaan toteutettaa tulvapenkereillä ja keinoilla, jotka eivät heikennä Kemihaaran soiden luontoarvoja.[9]
Vuonna 2019 Kemijoen Taivalkosken voimalaitoksella otettiin käyttöön hydraulinen Kalasydän-kalatie.[21] Yhtiö tuotti 4 498 gigawattituntia sähköenergiaa.[22]
2020–
Kesäkuussa 2020 Kemijoki Oy kertoi peruskorjaavansa kaikki Kitisen varrella sijaitsevat voimalaitoksensa. Seitsemän laitoksen uudistusurakan arvioitiin kestävän 2030-luvulle asti.[22] Sodankylän Vajukosken voimalaitoksen peruskorjaus on suunniteltu vuodelle 2025, Kurittukosken ja Matarakosken vuoro on 2020-vuosikymmenen loppupuolella.[23] Uudistukset alkoivat Porttipahdalta, jonka teho nousi koneiston uusimisen myötä noin kolmanneksella, 35 megawatista 45 megawattiin.[22]
Pelkosenniemen Kokkosnivan voimalaitoksen peruskorjaus aloitettiin toukokuussa 2021.[23] Kemijoki-yhtiölle on määrätty kalatalouteen liittyviä velvoitteita, ja lisäksi se tekee vapaaehtoista[21] vaelluskalatyötä.[21] Se kuuluu Lapin liiton vetämään Vaelluskalatyöryhmään ja käyttää vuosittain noin 1–2 miljoonaa euroa vapaaehtoisiin kunnostuksiin ja mäti- ja poikasistutuksiin.[21] Tervolan Runkausjoella tehtiin kunnostuksia vaelluskalojen elinympäristöön ja Taivalkoskella otettiin koekäyttöön Smolttisydän, joka ohjaa merelle vaeltavat kalanpoikaset (smoltit) padon ohi.[21] Lieksan Pankakosken voimalaitoksessa otettiin käyttöön vaelluskalojen kiinniottolaite. Miljoona euroa maksanut laite rakennutettiiin maa- ja metsätalousministeriön tuella. Sen tavoite oli elvyttää joen järvilohi- ja järvitaimenkantaa.[24]
Tammikuussa 2022 Kemijoki Oy jätti lupahakemuksen Taivalkoskeen tehtävästä ohitusuomasta, jota pitkin vaelluskalat, kuten lohi ja taimen, voisivat nousta padon yläpuolelle kutemaan. Reitin pituus olisi 700 metriä ja leveys noin kolme metriä. Uoman hinnan arvioitiin olevan kymmenen miljoonaa euroa. Jos luvasta ei valitettaisi, uoma voisi valmistua kahdessa vuodessa.[25] Kalastus- ja ympäristöjärjestöt kritisoivat suunnitelmaa, joka ei perustunut luonnonmukaisten ympäristövirtaamien hyödyntämiseen. Kemijoki Oy kertoi käyttäneensä suunnitteluun saatavilla olevia tutkimuksia ja asiantuntijoita.[26] Sodankylän Kurkiaskan voimalaitoksen peruskorjausta aloitettiin.[23]
Organisaatio
Johto
Huhtikuussa 2022 aloittaneeseen hallitukseen kuuluivat puheenjohtaja Simon-Erik Olluksen lisäksi Tapio Korpeinen, Tapio Jalonen, Anne Simolinna, Juha-Pekka Weckström ja Helena Wetterstrand.[2]
Omistajat
Kemijoki Oy on Mankala-yhtiö, jonka tehtävä on tuottaa osakkailleen sähköä omakustannushintaan. Yhtiöllä on kaksi osakesarjaa, A-sarjan vesivoimaosakkeet ja B-sarjan rahaosakkeet. A-sarjan osakkeenomistajilla on oikeus ja velvollisuus ostaa yhtiön voimalaitoksissa kulloinkin kehitettävästä sähkövoimasta osakkaan omistusosuutta vastaava määrä.[4]
Joulukuussa 2020 Kemijoki Oy:n suurimmat osakkeenomistajat olivat[4]:
- Suomen valtio (50,1 %, vain B-sarjan osakkeita)
- Fortum Power and Heat Oy (28,3%)
- Lapin Sähkövoima Oy (11,1 %)
- UPM Energy Oy (7,3 %)
|
- Helen Oy (1,6 %)
- Ounastuotanto Oy (1,0 %)
- Napapiirin Energia ja Vesi Oy (0,6%)
|
Yhteistyökumppanit
Kemijoki Oy alkoi ulkoistaa töitään vuonna 2014, jolloin se siirsi Kemijoen ja Lieksanjoen vesistöalueen vesivoimalaitosten teknisen huollon, kunnossapidon ja tuotantojärjestelmien käynnissäpidon Caverionille.[5][16] Vuonna 2020 sen muita kumppaneita olivat muun muassa Stora Enso Publication Papers Oy, Mitta Oy, Caruna, Administer Oy, Enfo Oyj ja Fortum Oyj.[27]
.svg){kind=small}
