Tuula Närhinen, Kluuvinlahden fossiilit, 2003, yksityiskohta.

Kluuvinlahden fossiilit on Tuula Närhisen tekemä, vuonna 2003 valmistunut taideteos Helsingin Aleksanterinkadulla. Teoksessa on jalkakäytävien poikki kulkevat, upotetut 8,5 senttimetrin levyiset kuparinauhat. Niissä on ruohikkoisen merenrannan kasvien ja eläinten latinankielisiä nimiä.

Merenlahden muistot

Yhdistelmä vuosien 1808 ja 1924 Helsingin kartoista, jossa näkyy Kluuvinlahden sijainti suhteessa Aleksanterinkatuun.

Teoksen kadun poikki suunnatut nauhat on sijoitettu entisen Kluuvinlahden rantaviivan paikalle. Kluuvinlahti ulottui 1800-luvun alkupuolelle asti Töölönlahdesta kaakkoon näille seuduille, kunnes se täytettiin. Aleksanterinkadun keskiosaan sijoittuvan merenlahden täyttäminen kesti useita vuosikymmeniä. Vielä 1860-luvulla tulvat ja lieju katkaisivat Aleksanterinkadun toisinaan niin, että kulkijoiden piti kiertää Esplanadin kautta pitääkseen jalkansa kuivina.[1]

Aleksanterinkadun kunnostuksen yhteydessä 2001-2003 asennettiin lämmitys, joka pitää katukiveyksen lumettomana ja kuivana myös talvella. Kunnostettavan kadun ympäristöteoksesta järjestettiin ideakilpailu, jonka Tuula Närhisen teos voitti.

Teoksen nimi Kluuvinlahden fossiilit kertoo kuivatetun merenlahden muistosta ja kertoo kävelijöille alueen historiasta. Teoskokonaisuutta on suunniteltu täydennettäväksi vielä vedessä ja kosteikossa eläneiden ja osittain jo sukupuutoon kuolleiden eliöiden kuvilla, joita on suunniteltu valettaviksi alueen kaivonkansiin.

Kuvia teoksesta

Latinankielisissä teksteissä esiintyvät tieteelliset nimet ja niiden suomenkieliset vastineet

Kadun länsiosa – pohjoispuoli (katsotaan Senaatintorille päin):

Ahdinparta.

Kadun länsiosa – eteläpuoli (katsotaan Senaatintorille päin):

Kuha.

Kadun itäosa – eteläpuoli (katsotaan Kolmen sepän aukiolle päin):

Ahvenvita.

Kadun itäosa – pohjoispuoli (katsotaan Kolmen sepän aukiolle päin):

Pikkulimaska.

Lähteet

  1. Tuula Närhinen: Kluuvi Bay Fossils (taiteilijan verkkosivu) 2015. Tuula Närhinen. Viitattu 30.3.2015. (englanniksi)
  2. Kluuvinlahden fossiilit Pääkaupunkiseudun palvelukartta. Helsingin kaupunki. Viitattu 8.2.2015.

Aiheesta muualla