| Leonardo da Vinci | |
|---|---|
![Leonardo da Vincin omakuva noin vuosilta 1512–1515, punaliitu.[1]](/fi/Tiedosto:Leonardo_self.jpg) Leonardo da Vincin omakuva noin vuosilta 1512–1515, punaliitu.[1] |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Leonardo di ser Piero da Vinci |
| Syntynyt | 15. huhtikuuta 1452 Vinci, Toscana, Kirkkovaltio[2] |
| Kuollut | 2. toukokuuta 1519 (67 vuotta) Amboise, Indre-et-Loire, Ranskan kuningaskunta[2] |
| Kansalaisuus | Italia |
| Koulutus ja ura | |
| Oppilaat | |
| Tutkimusalue | Yleisnero. Vaikutti tieteessä, tekniikassa ja taiteessa. |
| Tunnetut työt | Mona Lisa, useat erilaiset laitteet. |
 Nimikirjoitus |
|
Cimabue
Arnolfo di Lapo
Nicola Pisano
Giovanni Pisano
Andrea Tafi (taiteilija)
Giotto
Pietro Lorenzetti (Pietro Laurati)
Andrea Pisano
Buonamico Buffalmacco
Ambrogio Lorenzetti (Ambruogio Laurati)
Pietro Cavallini
Simone Martini
Taddeo Gaddi
Andrea Orcagna (Andrea di Cione)
Agnolo Gaddi
Duccio di Buoninsegna
Gherardo Starnina
Lorenzo Monaco
Taddeo Bartoli
Jacopo della Quercia
Nanni di Banco
Luca della Robbia
Paolo Uccello
Lorenzo Ghiberti
Masolino da Panicale
Masaccio
Filippo Brunelleschi
Donatello
Giuliano da Maiano
Piero della Francesca
Fra Angelico
Leon Battista Alberti
Antonello da Messina
Alessio Baldovinetti
Fra Filippo Lippi
Andrea del Castagno
Domenico Veneziano
Gentile da Fabriano
Pisanello
Benozzo Gozzoli
Vecchietta (Francesco di Giorgio e di Lorenzo)
Antonio Rossellino
Bernardo Rossellino
Desiderio da Settignano
Mino da Fiesole
Lorenzo Costa
Ercole Ferrarese
Jacopo Bellini
Giovanni Bellini
Gentile Bellini
Cosimo Rosselli
Antonio del Pollaiuolo
Piero Pollaiuolo
Sandro Botticelli
Andrea del Verrocchio
Andrea Mantegna
Filippino Lippi
Bernardino Pinturicchio
Francesco Francia
Pietro Perugino
Luca Signorelli
Leonardo da Vinci
Giorgione da Castelfranco
Antonio da Correggio
Piero di Cosimo
Donato Bramante (Bramante da Urbino)
Giuliano da Sangallo
Antonio da Sangallo
Rafael
Giulio Romano
Pontormo
Andrea Sansovino
Lorenzo di Credi
Baldassare Peruzzi
Andrea del Sarto
Rosso Fiorentino
Jacopo Palma
Lorenzo Lotto
Sebastiano del Piombo (Sebastiano Viniziano)
Michelangelo Buonarroti
Leonardo di ser Piero da Vinci (ital. 
[leoˈnardo di ˌsɛr ˈpjɛːro da ˈvintʃi]; (ohje) 15. huhtikuuta 1452 Vinci, Toscana, Kirkkovaltio – 2. toukokuuta 1519 Amboise, Indre-et-Loire, Ranskan kuningaskunta)[2] oli italialainen tieteilijä, matemaatikko, insinööri, keksijä, anatomi, taidemaalari, kuvanveistäjä, arkkitehti, kasvitieteilijä, muusikko ja kirjailija. Leonardoa on usein kuvattu ”renessanssi-ihmisen” arkkityypiksi, mieheksi, jonka ilmeisen äärettömän uteliaisuuden tasolle nousivat vain hänen keksijänkykynsä.[3] Häntä pidetään laajalti yhtenä kaikkien aikojen suurimmista taidemaalareista ja ehkäpä kaikkien aikojen monipuolisimmin lahjakkaana ihmisenä.[4]lähde tarkemmin?
Leonardo da Vinci syntyi avioliiton ulkopuolella notaari Piero da Vincin ja maalaistyttö Caterinan pojaksi Vincissä Firenzen alueella. Hän sai koulutuksensa arvostetun firenzeläisen taidemaalarin Verrocchion ateljeessa ja toimi suuren osan työelämänsä alkupuolesta Ludovico il Moron palveluksessa Milanossa. Myöhemmin hän työskenteli Roomassa, Bolognassa ja Venetsiassa ja vietti viimeiset vuotensa Ranskassa kuningas Frans I:n hänelle lahjoittamassa kodissa.
Leonardo tunnettiin ja tunnetaan edelleen etenkin taidemaalarina. Kahdella hänen teoksistaan, Mona Lisalla ja Pyhällä ehtoollisella, on ainutlaatuinen asema kuuluisimpana, jäljennetyimpänä ja parodioiduimpana muotokuvana ja uskonnollisena maalauksena kautta aikojen. Niiden mainetta lähestyy vain Michelangelon Aatamin luominen.[3] Myös Leonardon piirustusta Vitruviuksen miehestä pidetään ikonisena. Hänen maalauksiaan on säilynyt ehkäpä vain viisitoista kappaletta, sillä hän kokeili jatkuvasti uusia tekniikoita, usein tuhoisasti, ja hänen oli vaikea saada teoksiaan valmiiksi.[5] Nämä muutamat teokset yhdessä hänen muistiinpanojensa kanssa, joihin kuuluu piirustuksia, tieteellisiä kaavioita ja ajatuksia maalaustaiteen luonteesta, muodostavat niin merkittävän kontribuution myöhemmille taiteilijoille, että sen kanssa voi kilpailla vain hänen aikalaisensa Michelangelo.
Insinöörinä Leonardon ajatukset olivat huomattavasti edellä aikaansa. Hän kehitteli helikopterin, panssarivaunun, aurinkovoimalan, laskimen, kaksoisrungon ja suurpiirteisen teorian laattatektoniikasta. Hänen suunnitelmistaan suhteellisen harvat toteutettiin tai oli mahdollista toteuttaa hänen elinaikanaan,[6] mutta jotkin hänen pienemmistä keksinnöistään otettiin käyttöön, kuten automaattinen puolankelain ja kone langan vetolujuuden kokeilemiseksi.[7] Tiedemiehenä hän edisti huomattavasti anatomian, rakennustekniikan, optiikan ja hydrodynamiikan kehitystä.
Leonardo syntyi 15. huhtikuuta 1452 ”yön kolmantena tuntina”[8] toscanalaisessa Vincin kukkulakaupungissa Arno-joen laaksossa Firenzen alueella. Ensimmäiset viisi vuottaan hän eli läheisessä Anchianon kylässä.[9] Hän oli firenzeläisen notaarin Messer Piero Fruosino di Antonio da Vincin ja talonpojan tyttären Caterinan avioliiton ulkopuolella syntynyt poika.[10][11] Caterinan henkilöhistoriaa ei tiedetä, ja siitä on esitetty erilaisia teorioita, kuten että hän olisi ollut orja Lähi-idästä tai Afrikasta, tai lähellä Vinciä asunut orpotyttö.[12][13][14] Leonardolla ei ollut nykyisenkaltaista sukunimeä: ”da Vinci” tarkoittaa yksinkertaisesti ”Vincistä”, ja hänen koko syntymänimensä kuului ”Leonardo di ser Piero da Vinci”, eli ”Leonardo, (Mes)ser Pieron poika Vincistä”. Hänen lapsuudestaan ei juurikaan ole säilynyt tietoa, mutta Giorgio Vasari ja muut ovat tehneet siitä oletuksia.[15][9] Viisivuotiaana hän muutti isänsä, isovanhempiensa ja setänsä Francescon kotiin Vinciin, jossa hänen isänsä oli mennyt naimisiin 16-vuotiaan Albiera-nimisen tytön kanssa. Albiera rakasti Leonardoa, mutta kuoli varhain.[16]
Leonardo kirjasi myöhemmin muistiin vain kaksi sattumusta lapsuudestaan. Toista hän piti enteenä: leija putosi taivaalta ja leijui hänen kehtonsa yläpuolella niin, että sen pyrstösulat osuivat hänen kasvoihinsa.[16] Toinen sattumus tapahtui, kun hän oli tutkimusretkellä vuorilla. Hän löysi luolan, ja kertoi tunteneensa toisaalta pelkoa luolan sisällä mahdollisesti asustelevaa hirviötä kohtaan mutta toisaalta uteliaisuutta saada selville, mitä luolassa oli.[16]
1500-luvulla elänyt renessanssin ajan taidemaalarien elämäkertojen kirjoittaja Giorgio Vasari kertoo, kuinka paikallinen talonpoika pyysi Ser Pieroa kysymään lahjakkaalta pojaltaan, voisiko hän maalata kuvan pyöreälle levylle. Leonardo laati maalauksen tulta sylkevistä käärmeistä, jotka olivat niin pelottavia, että Ser Piero myi taulun firenzeläiselle taidekauppiaalle, joka vuorostaan myi sen Milanon herttualle. Saatuaan maalauksesta rahaa Ser Piero osti laatan, johon oli kuvattu nuolen lävistämä sydän ja jonka hän antoi talonpojalle.[17]
Vuonna 1466, neljäntoista vuoden ikäisenä, Leonardo pääsi oppipojaksi Verrocchio-nimellä tunnetun Andrea di Cionin ateljeehen. Hän oli yksi aikansa menestyneimmistä taiteilijoista. Arvostetun mestarin työpaja oli Firenzen sivistyksen keskipisteessä, mikä varmisti nuorelle Leonardolle humanistisen koulutuksen. Ateljeehen liitettyjä tai siellä opiskelleita taiteilijoita, joista tuli myös kuuluisia, olivat Ghirlandaio, Perugino, Botticelli ja Lorenzo di Credi.[16][18]
Verrocchion työpajan kaltaisessa renessanssiajan ateljeessa taiteilijoita pidettiin ensisijaisesti käsityöläisinä, ja vain mestarilla – kuten Verrocchiolla – oli korkea sosiaalinen asema. Työpajan tuotteisiin kuului koristeltuja turnajaiskilpiä, maalattuja myötäjäisarkkuja, ristiäisvateja, votiivilaattoja, pieniä muotokuvia ja uskonnollisia kuvia. Tärkeitä tilauksia olivat alttaritaulut kirkkoihin ja muistopatsaat. Huomattavimmat työt olivat freskoja kappeleihin, kuten Ghirlandaion ja hänen ateljeensa luomat freskot Tornabuonin kappeliin, ja suuret patsaat, kuten Donatellon Gattemelatan ratsastajapatsaat ja Verrocchion Bartolomeo Colleonin patsas.[19]
Oppipoikana Leonardo sai luultavimmin koulutusta erilaisissa taidoissa, joita ajan perinteisessä työpajassa tarvittiin. Vaikka monet käsityöläiset erikoistuvatkin esimerkiksi kehysten valmistukseen, kultaukseen tai pronssinvalantaan, Leonardo lienee saanut tutustua laajaan kirjoon tekniikoita, ja hänellä oli mahdollisuus oppia teknistä piirtämistä, kemiaa, metallurgiaa, metallitöitä, kipsinvalantaa, nahkatöitä, mekaniikkaa ja puusepäntaitoja itsestään selvien taiteellisten taitojen, kuten piirtämisen, maalauksen, kuvanveiston ja mallintamisen lisäksi.[20][21][22]
Vaikka Verrocchio vaikuttaakin pyörittäneen tuotteliasta ja tehokasta ateljeeta, hän oli ensisijaisesti kultaseppä ja metallityöntekijä.[18] Suurin osa ateljeen maalauksista oli hänen työntekijöidensä tuotantoa, ja hänet voidaan varmistaa vain harvan maalauksen tekijäksi. Vasarin mukaan Leonardo teki yhden niistä, Kristuksen kastamisen, yhteistyössä Verrocchion kanssa. Vasarin mukaan Leonardo maalasi Jeesuksen kaavusta kiinni pitäneen nuoren enkelin niin paljon paremmin kuin mestarinsa, että Verrocchio laski siveltimensä eikä koskaan enää maalannut.[17] Tämä on luultavasti liioittelua. Tarkasti tutkittaessa voidaan havaita, että teoksen temperakerroksen päälle on maalattu runsaasti korjauksia uudella öljymaalaustekniikalla. Maisema, ruskean vuoripuron läpi nähtävät kivet ja suuri osa Jeesuksen hahmosta ovat lähtöisin Leonardon kädestä.[10]
Toinen nuoren Leonardon kannalta olennainen Verrocchion luomus on Daavidin pronssipatsas, jota pidetään nykyään Bargellon museossa. Perinteen mukaan sen mallina oli ateljeen oppipoika Leonardo.[10] Jos tämä on totta, Daavidin hahmoon puettu Leonardo oli hoikka ja lihaksikas poika, huomattavan erilainen kuin pyöreä androgyyni Daavid, jonka Verrocchion opettaja Donatello teki ja johon Verrocchion veistosta usein verrataan.[23] On myös ehdotettu, että arkkienkeli Mikael Verrocchion maalauksessa Tobias ja enkeli olisi Leonardon muotokuva.[10]
Leonardon elämän tältä kaudelta on tallentunut vähän tietoa. Yksi esimerkki on hänen varhaisin päivätty työnsä, musteella tehty piirros Arnon laaksosta, jossa on päivämäärä 5. elokuuta 1473.[24][18] Vuoteen 1472 mennessä, 20-vuotiaana, Leonardo oli pätevä toimimaan mestarina taiteilijoiden ja lääkäreiden Pyhän Luukaksen killassa.[25] Kuitenkin senkin jälkeen kun hänen isänsä oli perustanut hänelle oman työpajan, hän oli niin kiintynyt Verrocchioon, että jatkoi yhteistyötä tämän kanssa.[16]
Oletetaan, että Leonardolla oli oma työpajansa Firenzessä vuosina 1476–1481.[10] Vuoden 1476 oikeuden pöytäkirjojen mukaan häntä syytettiin kolmen muun nuoren miehen kanssa sodomiasta,[26] mutta kaikki vapautettiin syytteistä.[27] Siitä lähtien vuoteen 1478 saakka hänen työstään tai edes olinpaikastaan ei ole säilynyt minkäänlaisia tietoja.[28]
Vuonna 1478 häneltä tilattiin alttaritaulu Pyhän Bernardin kappeliin. Vuonna 1481 San Donato a Scopeton munkit tilasivat häneltä Kuninkaiden kumarruksen. Seuraavana vuonna Leonardo, joka oli Vasarin mukaan erittäin lahjakas muusikko,[29] valmisti hopeisen hevosen pään muotoisen lyyran. Lorenzo de’ Medici oli siitä niin vaikuttunut, että hän päätti lähettää lyyran ja sen tekijän Milanoon varmistaakseen rauhan Milanon herttuan Ludovico il Moron kanssa.[30] Samoihin aikoihin Leonardo kirjoitti Ludovicolle usein lainatun kirjeen, jossa hän kuvaili lukuisia ihmeellisiä asioita, joita hän voisi tekniikan alalla saavuttaa, ja kertoi kykenevänsä myös maalaamaan.[31][18]
Leonardo teki suuren osan työstään Milanossa vuodesta 1482 vuoteen 1499, jolloin Ranskan kuningas Ludvig XII miehitti kaupungin. Siellä häneltä tilattiin kuuluisimmista teoksistaan kaksi, Luolamadonna neitseellisen syntymän veljeskunnalle ja Pyhä ehtoollinen Santa Maria delle Grazien luostarille.[16] Asuessaan Milanossa vuosina 1493–1495 Leonardo luetteloi elätettäviensä joukkoon Caterina-nimisen naisen verodokumenteissaan. Caterina kuoli vuonna 1495, ja hänen hautajaistensa yksityiskohtaisen menoluettelon perusteella hän oli Leonardon äiti eikä palvelustyttö.[32][16]
Leonardo työskenteli Ludovicolle usean eri hankkeen parissa. Niihin kuului lavojen ja kilpailujen valmistelu erikoistilaisuuksiin, kupolin suunnittelu Milanon katedraaliin ja Francesco Sforzan, Ludovicon edeltäjän, valtavan ratsastajapatsaan mallin valmistus. Leonardo teki savesta valtavan hevosen mallin, jota alettiin kutsua nimellä ”Gran Cavallo”. Se oli suurempi kuin ainoat kaksi renessanssin ajan ratsastajapatsasta, Donatellon Gattemelatan patsas Padovassa ja Verrocchion Bartolomeo Colleonin patsas Venetsiassa.[18][33] Seitsemänkymmentä tonnia pronssia varattiin sen valamiseen. Monumentti jäi keskeneräiseksi usean vuoden ajaksi, mikä ei ollut Leonardolle lainkaan epätavallista. Vuonna 1492 hevosen savimalli valmistui, ja Leonardo teki jo yksityiskohtaisia suunnitelmia sen valamista varten.[18] Michelangelo vihjasi töykeästi, ettei Leonardo kykenisi valamaan sitä.[16] Marraskuussa 1494 Ludovico antoi pronssin kanuunoiden valmistukseen kaupungin puolustamiseksi Kaarle VIII:n hyökkäykseltä.[18]
Vuonna 1499 Kaarle VIII:n seuraaja Ludvig XII palasi valloittaakseen Milanon. Ranskalaiset hyökkäysjoukot käyttivät ”Gran Cavallon” täysikokoista savimallia maalitauluna harjoitellessaan ampumista. Kun Ludovico Sforza oli syrjäytetty, Leonardo pakeni apulaisensa Salain ja ystävänsä matemaatikko Luca Paciolin kanssa Venetsiaan, jossa hän sai töitä sotilasarkkitehtina ja -insinöörinä. Hän kehitteli tapoja puolustaa kaupunkia merihyökkäykseltä.[16][10]
Palatessaan Firenzeen vuonna 1500 hän ja hänen taloutensa otettiin serviittimunkkien vieraiksi Santissima Annunziatan luostariin ja heille annettiin työpaja, jossa Vasarin mukaan Leonardo loi piirroksen neitsyestä ja lapsesta Pyhän Annan ja Johannes Kastajan kanssa. Luonnos sai osakseen niin suurta ihailua, että ”miehet ja naiset, nuoret ja vanhat” kerääntyivät katsomaan sitä ”kuin olisivat osallistuneet suureen festivaaliin”.[17][34]
Vuonna 1502 Leonardo astui paavi Aleksanteri VI:n pojan Cesare Borgian palvelukseen sotilasarkkitehtina ja -insinöörinä matkustaen ympäri Italiaa työnantajansa kanssa.[10] Hän palasi Firenzeen, jossa hän liittyi jälleen Pyhän Luukaksen kiltaan 18. lokakuuta 1503, ja vietti kaksi vuotta suunnitellen ja maalaten suurta Anghiarin taistelu -seinämaalausta signorialle.[10] Michelangelo suunnitteli sen kumppanin Cascinan taistelun.[35] Firenzessä vuonna 1504 hän kuului komiteaan, joka oli perustettu siirtämään Michelangelon Daavid vastoin taiteilijan tahtoa.[36]
Vuonna 1506 hän palasi Milanoon, joka oli joutunut Massimiliano Sforzan käsiin, kun sveitsiläiset palkkasoturit olivat ajaneet ranskalaiset pois kaupungista. Monet Leonardon huomattavimmista taidemaalarioppilaista tai -seuraajista joko tunsivat hänet tai työskentelivät hänen kanssaan Milanossa.[16] Heihin kuuluivat Bernardino Luini, Giovanni Antonio Boltraffio ja Marco D’Oggione.[37] Hän ei kuitenkaan pysynyt Milanossa kauan, koska hänen isänsä oli kuollut vuonna 1504, ja vuoteen 1507 mennessä hän oli palannut Firenzeen selvittämään isänsä maatilaa koskevia ongelmia veljiensä kanssa. Viimeistään seuraavana vuonna hän oli palannut jälleen Milanoon ja asui omassa talossaan Porta Orientalessa Santa Babilan kaupunginosassa.[10]
Syyskuusta 1513 vuoteen 1516 Leonardo vietti suuren osan ajastaan Vatikaanin Belvederessä Roomassa, jossa sekä Rafael että Michelangelo toimivat aktiivisesti.[10] Lokakuussa 1515 Ranskan Frans I valtasi Milanon takaisin.[38] 19. joulukuuta Leonardo oli paikalla Frans I:n ja paavi Leo X:n tapaamisessa, joka tapahtui Bolognassa.[16][39][40] Frans tilasi Leonardolta mekaanisen leijonan, joka kykeni kävelemään eteenpäin ja avaamaan rintansa paljastaakseen kimpun liljoja.[17][41] Vuonna 1516 hän astui Fransin palvelukseen ja hänen käyttöönsä annettiin Clos Lucén kartano lähellä kuninkaan residenssiä, Amboisen linnaa. Siellä hän vietti elämänsä kolme viimeistä vuotta ystävänsä ja oppilaansa Francesco Melzin kanssa. Hän sai 10 000 scudon suuruista eläkettä.[10]
Leonardo kuoli Clos Lucéssa Ranskassa 2. toukokuuta 1519. Frans I:stä oli tullut hänen läheinen ystävänsä. Vasari kertoo, että kuningas piti Leonardon päätä sylissään hänen kuollessaan, mutta tämä tarina, jota ranskalaiset rakastavat ja jonka Ingres, Ménageot ja muut ranskalaiset taiteilijat ovat kuvanneet romanttisiin maalauksiinsa, saattaa olla pikemminkin legenda kuin tositapahtuma.[42] Vasari kertoo myös, että viimeisinä päivinään Leonardo kutsui luokseen papin tehdäkseen synnintunnustuksen ja saadakseen pyhän sakramentin.[17] Tahtonsa mukaisesti hänen arkkuaan seurasi 60 kerjäläistä. Hänet haudattiin Saint-Hubertin kappeliin Amboisen linnaan. Melzi oli Leonardon pääperillinen ja hänen testamenttinsa toimeenpanija; hän sai rahan lisäksi Leonardon maalauksia, työvälineitä, kirjaston ja henkilökohtaisia esineitä. Leonardo muisti myös toista pitkäaikaista oppilastaan ja kumppaniaan Salaita ja hänen palvelijaansa Battista di Vilussista, jotka saivat kumpikin puolet Leonardon viinitarhoista, veljiään, jotka perivät maata, ja palvelijatartaan, joka peri hyvän mustan viitan, jossa oli turkisreunus.[43]
Leonardo aloitti Verrocchion oppipoikana vuonna 1466, samana vuonna kuin Verrocchion mestari, suuri kuvanveistäjä Donatello kuoli. Taidemaalari Uccello, jonka varhaiset kokeet perspektiivin kanssa vaikuttivat maisemamaalauksen kehitykseen, oli erittäin vanha mies. Taidemaalarit Piero della Francesca ja Fra Filippo Lippi, kuvanveistäjä Luca della Robbia sekä arkkitehti ja kirjailija Leon Battista Alberti olivat kuusikymmenvuotiaita. Seuraavan sukupolven menestyneisiin taiteilijoihin kuuluivat Leonardon opettaja Verrocchio, Antonio Pollaiuolo ja kuvanveistäjä Mino da Fiesole, jonka elävät rintakuvat tarkimmin muistuttavat Lorenzo de’ Medicin isää Pieroa ja setää Giovannia.[44][45][46]
Leonardo vietti nuoruutensa Firenzessä, joka oli koristeltu näiden taiteilijoiden ja Donatellon aikalaisten töillä. Jälkimmäisiin lukeutuivat Masaccio, jonka figuratiiviset freskot huokuivat realismia ja tunnetta, ja Ghiberti, jonka Paratiisin portit loistivat lehtikultaa ja toimivat esimerkkinä monimutkaisten hahmosommittelujen yhdistämisestä yksityiskohtaiseen arkkitehtuuriin. Piero della Francesca oli tehnyt yksityiskohtaisen tutkimuksen perspektiivistä ja oli ensimmäinen taidemaalari, joka laati tieteellisen tutkimuksen valosta. Nämä tutkimukset ja Albertin teos De re aedificatoria vaikuttivat syvällisesti nuorempiin taiteilijoihin ja erityisesti Leonardon omiin havaintoihin ja teoksiin.[44][45][46]
Massaccion kuvaus Aadamista ja Eevasta lähtemässä paratiisista alastomina ja kärsivinä oli voimakkaan ilmaisukykyinen, valoa ja varjoa käyttäen kolmeen ulottuvuuteen valettu kuva ihmisvartalosta. Leonardo kehitti valon ja varjon käyttöä teoksissaan tavalla, jolla oli merkittävä vaikutus maalaustaiteen suuntaan. Donatellon Daavidin humanistinen vaikutus voidaan nähdä Leonardon myöhemmissä töissä, etenkin Johannes Kastajassa.[44]
Firenzessä yleinen perinne oli neitsyttä ja lasta esittävän pienen alttaritaulun käyttö. Monet niistä luotiin Filippo Lippin, Verrocchion ja huomattavan della Robbian suvun työpajoissa käyttäen temperaa tai lasitettua terrakottaa.[44] Leonardon varhaiset madonnat, kuten Madonna ja neilikka ja Madonna Benois, seurasivat tätä perinnettä eroten niistä kuitenkin omaperäisellä tavalla, etenkin Madonna Benois’n tapauksessa, jossa neitsyt on asetettu kuvatason suhteen vinoon ja Kristus on hänestä katsoen vastakkaisessa kulmassa. Leonardo käytti tätä sommittelutapaa myös myöhemmissä maalauksissaan, kuten teoksessa Neitsyt Maria, Jeesuslapsi, lammas ja Pyhä Anna.[16]
Leonardo oli Botticellin, Domenico Ghirlandaion ja Pietro Peruginon aikalainen, mutta he olivat kaikki hieman vanhempia kuin hän. Hän lienee tavannut heitä Verrocchion työpajassa, sillä heillä oli suhteita Verrocchioon, ja Medicien akatemiassa.[16] Botticelli oli Medici-suvun erityinen suosikki, joten hänen menestyksensä taidemaalarina oli taattu. Ghirlandaio ja Perugino olivat molemmat tuotteliaita, ja heillä oli suuret ateljeet. He toteuttivat etevästi tilauksia tyytyväisille mesenaateille, jotka arvostivat Ghirlandaion kykyä kuvata Firenzen vauraita kansalaisia uskonnollisissa freskoissa ja Peruginon kykyä maalata lukuisia pyhimyksiä ja enkeleitä erehtymättömän maireiksi ja viattomiksi.[44]
Nämä kolme taiteilijaa olivat niiden joukossa, jotka tilattiin maalaamaan Sikstuksen kappelin seinät. Työ alkoi Peruginon palkkaamisella vuonna 1479. Leonardo ei ottanut osaa tähän arvokkaaseen tilaustyöhön. Hänen ensimmäinen merkittävä tilauksensa, Kuninkaiden kumarrus Scopeton munkeille, ei koskaan valmistunut.[16]
Vuonna 1476, kun Leonardo toimi Verrocchion työpajassa, Hugo van der Goes saapui Firenzeen ja toi Portinarin alttaritaulun ja uusia maalaustekniikoita Keski-Euroopasta. Niillä oli syvä vaikutus Leonardoon, Ghirlandaioon, Peruginoon ja muihin taiteilijoihin. Vuonna 1479 sisilialainen taidemaalari Antonello da Messina, joka työskenteli kattavasti öljyväreillä, matkusti pohjoiseen Venetsiaan, jossa johtava taidemaalari Giovanni Bellini otti käyttöön öljyvärimaalauksen. Siitä tuli pian suosituin maalaustapa Venetsiassa. Leonardo kävi myös Venetsiassa myöhemmin.[46]
Kuten ajan kaksi arkkitehtia, Donato Bramante ja Antonio da Sangallo vanhempi, Leonardo kokeili suunnitella keskeiskirkkoja, joista useita on kuvattu hänen päiväkirjoihinsa sekä pohjapiirroksina että näkymäkuvina. Yhtäkään niistä ei kuitenkaan ikinä toteutettu.[44][47]
Leonardon ajan poliitikkoja olivat Lorenzo de’ Medici (il Magnifico), joka oli häntä kolme vuotta vanhempi, ja Lorenzon suosittu pikkuveli Giuliano, joka surmattiin Pazzi-salaliitossa vuonna 1478. Ludovico il Moro, joka hallitsi Milanoa vuosina 1479–1499 ja jonka luokse Medici-hovi lähetti Leonardon, oli myös Leonardon ikäinen.[44][45]
Albertin kanssa Leonardo vieraili Medicien luona ja tutustui heidän kauttaan vanhempiin humanistifilosofeihin, joista huomattavimpiin kuuluivat Marsilio Ficino, uusplatonismin kannattaja, Cristoforo Landino, kommentaarien kirjoittaja antiikin teoksiin, ja Johannes Argyropoulos, kreikan kielen opettaja ja Aristoteleen kääntäjä. Medicien akatemiaan liitettiin myös Leonardon aikalainen, nerokas nuori runoilija ja filosofi Giovanni Pico della Mirandola.[46][48] Leonardo kirjoitti myöhemmin päiväkirjansa marginaaliin: ”Medicit tekivät minut ja Medicit tuhosivat minut”. Vaikka Leonardo sai Lorenzon kautta merkittävät milanolaiset tilauksensa, ei tiedetä, mitä Leonardo kommentillaan tarkoitti.[16]
Vaikka heidät nimetään yleensä yhdessä renessanssin huippukauden kolmeksi jättiläiseksi, Leonardo, Michelangelo ja Rafael eivät kuuluneet samaan sukupolveen. Leonardo oli 23-vuotias, kun Michelangelo syntyi, ja 31, kun Rafael syntyi. Nuorena kuollut Rafael menehtyi vuonna 1520, vuosi Leonardon jälkeen, mutta Michelangelo jatkoi luomistaan vielä 45 vuoden ajan.[45][46]
Leonardolla oli monia ystäviä, jotka tunnetaan nykyään historiallisesta merkittävyydestään tai menestyksestä alallaan. Heitä olivat matemaatikko Luca Pacioli, jonka kanssa Leonardo laati kirjaa 1490-luvulla, ja Cesare Borgia, jonka palveluksessa hän oli vuosina 1502–1503. Samaan aikaan hän tapasi myös Niccolò Machiavellin, johon hän myöhemmin ystävystyi läheisesti. Hänen ystäviinsä kuuluivat myös Franchinus Gaffurius ja Isabella d’Este. Leonardolla ei vaikuta olleen läheisiä ystävyyssuhteita naisiin Isabella d’Esteä lukuun ottamatta. Hän piirsi Isabellasta muotokuvan matkalla Mantovan halki. Kuvaa käytettiin nähtävästi kadonneen maalauksen luonnoksena.[16]
Ystävyyssuhteita lukuun ottamatta Leonardo piti yksityiselämänsä salaisena. Omana elinaikanaan hänen ihmeelliset keksijänkykynsä, ”loistava fyysinen kauneutensa”, ”ääretön sulonsa”, ”suuri vahvuutensa ja anteliaisuutensa”, ”kuninkaallinen henkensä ja valtava mielen laajuutensa”, kuten Vasari hänen ominaisuuksiaan kuvaili,[17] herättivät muiden kiinnostuksen. Monet kirjailijat ovat pohtineet Leonardon persoonan eri piirteitä. Hänen seksuaalisuuttaan on usein tutkittu, analysoitu ja pohdittu. Suuntaus alkoi 1500-luvun puolivälissä ja sen elvytti 1800- ja 1900-luvuilla erityisesti Sigmund Freud.[49]
Leonardo oli kahdesti ”Gli Ufficiali di Notten” (Yön virkailijat) edessä syytettynä nuoren miehen makaamisesta. Syytteet toistettiin samanlaisina vain muutaman viikon välein, mutta häntä ei tuomittu luultavasti siksi, että kanssasyytetyt olivat peräisin vallassuvuista. Leonardo oli sitä mieltä, että erotiikka on taiteen suurimpia voimia. Muistiinpanoissaan hän kirjoitti, että maalaustaide on runoutta ylempänä, koska runoilijat voivat vain kuvata rakkautta, mutta taidemaalarit voivat saada sen syttymään. Leonardon kadonnut Leda-maalaus toi uutta eroottisuutta rakastelun myytin kuvaamiseen – jopa niin paljon, että tekosiveä maalauksen omistaja tuhosi sen.[50]
Intiimeimmät suhteet Leonardolla oli ehkä hänen oppilaittensa Salain ja Melzin kanssa. Melzi kirjoitti, että Leonardon tunteet häntä kohtaan olivat sekä rakastavat että intohimoiset. 1500-luvulta saakka on väitetty, että suhteet olivat luonteeltaan eroottisia. Siitä lähtien on kirjoitettu runsaasti Leonardon oletetusta homoseksuaalisuudesta ja sen roolista hänen taiteessaan, erityisesti Johannes Kastajan ja Bacchuksen hahmojen androgyniasta ja erotiikasta ja monista epäsiveellisemmistä piirroksista.[51] Säilyneessä luonnoksessa hän oli piirtänyt Johannes Kastajan tukevassa erektiossa.[50]
Giorgio Vasari kuvasi Gian Giacomo Caprotti da Orenoa, joka tunnettiin lempinimillä il Salaino (”pikku paholainen”) tai Salai, ”sulokkaaksi ja kauniiksi nuoreksi, jolla oli hieno kihara tukka ja josta Leonardo suuresti nautti”.[17] Il Salaino tuli Leonardon talouteen vuonna 1490 kymmenen vuoden ikäisenä. Heidän suhteensa ei ollut helppo. Vuotta myöhemmin Leonardo teki luettelon pojan kolttosista, kutsuen häntä ”varkaaksi, valehtelijaksi, itsepäiseksi ja ahmatiksi”, kun hän oli karannut ainakin viisi kertaa mukanaan rahaa ja arvoesineitä ja kuluttanut omaisuuden vaatteisiin, joihin kuului 24 paria kenkiä.[52] Tästä huolimatta Leonardon muistikirjoissa on useita kuvia komeasta, kiharahiuksisesta nuoresta heidän suhteensa alkuajoilta. Salai pysyi Leonardon kumppanina, palvelijana ja apulaisena seuraavan kolmenkymmenen vuoden ajan.[10]
Vuonna 1506 Leonardo otti oppilaakseen kreivi Francesco Melzin, lombardialaisen aatelisen 15-vuotiaan pojan. Melzistä tuli Leonardon elämänkumppani, ja häntä on pidetty Leonardon lempioppilaana. Hän matkusti Ranskaan Leonardon ja Salain kanssa ja pysyi Leonardon luona hänen kuolemaansa saakka.[16] Salai lähti kuitenkin Ranskasta vuonna 1518 ja palasi Milanoon, jonne hän rakensi talon osaksi Leonardon omistamaa viinitarhaa, jonka hän lopulta peri. Vuonna 1525 hän kuoli väkivaltaisesti joko murhan tai kaksintaistelun seurauksena.[53]
Salai teki useita maalauksia Andrea Salain nimellä, mutta vaikka Vasari väittää Leonardon ”opettaneen hänelle runsaasti maalaustaiteesta”,[17] hänen teoksiaan pidetään yleisesti vähemmän ansiokkaina kuin Leonardon muiden oppilaiden kuten Marco d’Oggionen ja Boltraffion töitä. Vuonna 1515 hän maalasi Mona Lisan alastonversion, joka tunnetaan nimellä Monna Vanna.[54] Salai omisti Mona Lisan kuollessaan vuonna 1525, ja hänen testamentissaan sen arvoksi arvioitiin 505 liiraa, mikä oli poikkeuksellisen paljon pienestä muotokuvasta puulevyllä.[53]
Vaikka viime aikoina Leonardon kyvyistä tiedemiehenä ja keksijänä on kiinnostuttu ja niitä on ihailtu, liki neljänsadan vuoden ajan hänen valtava maineensa tukeutui hänen saavutuksiinsa taidemaalarina ja teoksiin, jotka tiedettiin hänen maalaamikseen ja joita pidettiin eräinä hienoimmista koskaan luoduista mestariteoksista.[55]
Nämä maalaukset ovat kuuluisia useiden erilaisten piirteidensä vuoksi, joita oppilaat ovat jäljitelleet ja joista taiteentuntijat ja kriitikot ovat keskustelleet runsaasti. Ainutlaatuisia Leonardon työt ovat hänen käyttämiensä kekseliäiden maalaustekniikoiden takia sekä siksi, että hänellä oli yksityiskohtaiset tiedot anatomiasta, valosta, kasvitieteestä ja biologiasta. Hän oli kiinnostunut fysiognomiasta ja tavasta, jolla ihmiset ilmaisevat tunteitaan ilmein ja elein. Hän myös käytti ihmisen vartaloa uudistavasti sommitelmissa ja muutti sävyjä hienovaraisesti. Nämä piirteet yhdistyvät hänen kuuluisimmissa töissään, Mona Lisassa, Pyhässä ehtoollisessa ja Luolamadonnassa.[56]
.jpg)
Leonardon ensimmäisiin töihin kuuluu Kristuksen kaste, jonka hän maalasi yhdessä Verrocchion kanssa. Hänen ajaltaan Verrocchion bottegasta vaikuttaa olevan peräisin myös kaksi muuta työtä, molemmat Marian ilmestyksiä. Toinen on pieni, 59 senttimetriä leveä ja 14 senttimetriä korkea työ. Se on ”predella”, joka on tarkoitettu suuremman teoksen juurelle, tässä tapauksessa Lorenzo di Credin maalauksen yhteyteen, josta se on joutunut erilleen. Toinen teos on huomattavasti suurempi, 217 senttiä leveä.[10] Molemmissa Marian ilmestyksissä Leonardo on käyttänyt kaavamaista sijoittelua, kuten Fra Angelicon kahdessa hyvin tunnetussa kuvassa samasta aiheesta. Neitsyt Maria istuu tai polvistuu teoksen oikealla puolella, ja häntä lähestyy vasemmalta sivusta kuvattu enkeli, jolla on runsaat vaatteet, korotetut siivet ja liljankukka. Vaikka teosta pidettiin aiemmin Ghirlandaion maalaamana, nykyään se attribuoidaan yleisesti Leonardolle.[57]
Pienemmässä kuvassa Maria katsoo poispäin ja asettaa kätensä rinnalleen ilmaistakseen alistumistaan Jumalan tahdolle. Suuremmassa kuvassa Maria ei kuitenkaan ole vähääkään alistuva. Kaunis tyttö, jonka lukemisen yllättävä lähettiläs keskeyttää, asettaa sormensa raamatulle merkitäkseen kesken jäänyttä kohtaa ja nostaa kätensä yllätyttyään tai tervehtiäkseen muodollisesti.[44] Rauhallinen nuori nainen vaikuttaa hyväksyvän asemansa Jumalan äitinä itsevarmuudella nöyrtymisen sijaan. Maalauksessa Leonardo antaa Neitsyt Marialle humanistiset kasvot tunnustaen ihmiskunnan roolin Jumalan inkarnaatiossa.[58]
1480-luvulla Leonardo sai kaksi erittäin tärkeää tilausta ja aloitti työn, joka oli myös uraauurtavan tärkeä sommittelun kannalta. Kolmesta työstä kaksi ei kuitenkaan koskaan valmistunut, ja kolmannen maalaaminen kesti niin kauan, että sen valmistumisesta ja maksusta jouduttiin käymään pitkiä neuvotteluja. Yksi näistä maalauksista on Pyhä Hieronymus. Bortolon liittää työn Leonardon elämän vaikeaan kauteen ja melankolian ilmaisemiseen hänen päiväkirjassaan: ”Luulin, että opettelin elämään; opettelinkin vain kuolemaan.”[16]
Vaikka maalaus on hädin tuskin aloitettu, sen hyvin erikoinen sommitelma on selvästi nähtävissä.[59] Hieronymus on asetettu katuvana maalauksen keskelle hieman vinoon, ja hänet nähdään jonkin verran yläpuolelta. Hänen polvistuva hahmonsa muodostaa puolisuunnikkaan, hänen toinen kätensä ulottuu maalauksen reunalle ja hän katsoo vastakkaiseen suuntaan. J. Wasserman huomauttaa yhteydestä maalauksen ja Leonardon anatomisten tutkimusten välillä.[38] Etualalla makaa Hieronymuksen symboli, suuri leijona, jonka vartalo ja häntä muodostavat kaksoisspiraalin kuvan alaosan halki. Toinen huomattava piirre on karu kivimaisema, jota vasten hahmo on asetettu.
.jpg)
Myös suuressa, valmistumattomassa mestariteoksessa Kuninkaiden kumarrus on käytetty rohkeasti sommittelua, maisemaelementtejä ja henkilökohtaista draamaa. Se oli tilaus San Donato a Scopeton munkeilta. Sen sommitelma on erittäin monimutkainen noin 250 senttiä leveässä neliössä. Leonardo teki maalausta varten lukuisia piirustuksia ja luonnostutkielmia, joihin kuului yksityiskohtainen luonnos viivaperspektiivissä maalauksen raunioituneesta antiikin aikaisesta arkkitehtuurista, joka liittyy osaksi taustaa. Kuitenkin vuonna 1482 Leonardo lähti Milanoon Lorenzo de’ Medicin käskystä saadakseen Ludovico il Moron puolelleen, ja maalaus joutui hylätyksi.[57][10]
Kauden kolmas merkittävä työ on Luolamadonna, jonka Neitseellisen syntymän veljeskunta tilasi Milanossa. Maalaus tuli tehdä yhteistyössä de Predis’n veljesten kanssa, ja sen oli tarkoitus täyttää suuri ja monimutkainen alttaritaulu, joka oli jo rakennettu.[38] Leonardo päätti maalata apokryfisen hetken Kristuksen lapsuudesta, kun Johannes Kastaja tapasi lapsena hänen perheensä tiellä Egyptiin. Leonardon maalaamassa kohtauksessa Johannes tunnustaa Jeesuslapsen Kristukseksi ja palvoo häntä. Maalaus näyttää aavemaisen kauniilta sulokkaiden hahmojen polvistuessa ihailemaan Jeesusta luonnonvaraisessa kivimuodostelmien ja virtaavan veden maisemassa.[60] Vaikka maalaus on melko suuri, noin 200 kertaa 120 senttimetriä, se ei ole lainkaan niin monimutkainen kuin San Donaton munkkien tilaama työ: siinä on viidenkymmenen hahmon ja yksityiskohtaisen arkkitehtuurin sijaan vain neljä henkilöä ja kivinen luonnonmaisema. Maalaus valmistui lopulta; itse asiassa siitä tehtiin kaksi versiota, joista toinen pysyi veljeskunnan kappelissa ja toisen Leonardo otti mukaansa Ranskaan.[10][18]
Leonardon kuuluisin teos 1490-luvulta on Pyhä ehtoollinen, joka maalattiin myös Milanossa. Maalaukseen on kuvattu viimeinen ateria, jonka Jeesus nautti opetuslastensa kanssa ennen vangitsemistaan ja kuolemaansa. Siinä on kuvattu juuri se hetki, jolloin Jeesus sanoi ”yksi teistä tulee pettämään minut”. Leonardo kertoo maalauksessaan tarinan tyrmistyksestä, jonka lause herätti Jeesuksen kahdentoista seuraajan keskuudessa.[18]
Kirjailija Matteo Bandello havainnoi Leonardon työskentelyä ja kirjoitti, että joinakin päivinä hän maalasi auringonlaskuun asti pysähtymättä syömään, mutta keskeytti sitten maalauksen kolmeksi tai neljäksi päiväksi kerrallaan.[38] Vasarin mukaan luostarin priori ei ymmärtänyt tätä ja häiritsi Leonardoa, kunnes hän pyysi Ludovicoa puuttumaan asiaan. Vasari kuvaa, kuinka Leonardo oli huolissaan kyvystään kuvata Kristuksen opetuslasten ja Juudaksen kasvoja kelvollisesti ja kertoi ruhtinaalle, että hän saattaisi joutua käyttämään prioria mallinaan.[17]
Kun maalaus valmistui, sitä ylistettiin suunnittelun ja luonnehdinnan mestariteokseksi,[17] mutta sen kunto heikkeni nopeasti ja sadan vuoden kuluttua eräs katselija kuvasi sen ”täysin pilalle menneeksi”.[10] Leonardo käytti luotettavan freskotekniikan sijasta temperaa pääosin gessosta tehdylle pohjalle, minkä vuoksi maalauksen pinta oli alttiina homeelle ja halkeilulle.[10] Tästä huolimatta maalaus on pysynyt eräänä maailman kopioiduimmista taideteoksista.
Leonardon 1500-luvulla maalaamiin teoksiin kuuluu pieni muotokuva, joka tunnetaan nimillä Mona Lisa ja la Gioconda. Maalaus on kuuluisa erityisesti vaikeasti tavoitettavasta hymystään. Sen mysteerisyyttä saattaa lisätä suupielten ja silmäkulmien hienovarainen varjostus, jonka vuoksi hymyn tarkkaa luonnetta on mahdoton määritellä. Maalauksen ilmeen ”sumuisuutta” alettiin kutsua ”sfumatoksi” tai Leonardon savuksi. Vasari, jonka yleisesti uskotaan tunteneen teoksen vain sen maineen perusteella, kirjoitti: ”Leonardon maalauksessa on niin viehättävä hymynkare, että se sopii pikemmin jumalten kuin ihmisten katsottavaksi, ja teosta pidettiin ihmeellisenä, aivan kuin se olisi elävä.”[17][61]
Muita teokselle ominaisia piirteitä ovat koristelematon asu, jonka yksityiskohdat eivät kilpaile silmien tai käsien kanssa, dramaattinen taustamaisema, jossa maailma näyttää olevan muutostilassa, hillitty väritys ja maalaustekniikan äärimmäinen pehmeys. Se on saatu aikaan öljyväreillä, joita on kuitenkin käytetty temperamaisesti ja sekoitettu pinnalla niin, ettei siveltimenvetoja voi erottaa. Vasari oli sitä mieltä, että ”muotokuva on maalattu sillä tavoin, että se saa kenet tahansa uhkarohkeankin maalarin vapisemaan ja pelkäämään.”[17] Maalauksen täydellinen säilyminen ja se, ettei siinä ole merkkejä päälle maalauksesta tai restauroinnista, on äärimmäisen harvinaista tämän ikäisessä puulevymaalauksessa.[10]
Teoksen Neitsyt Maria, Jeesuslapsi, lammas ja Pyhä Anna kompositiossa on jälleen hahmoja maisemassa, jota Wasserman kuvaa ”henkeäsalpaavan kauniiksi”.[38] Teoksen sommittelu palaa kuvaan Pyhästä Hieronymuksesta, jossa hahmo on asetettu kuvatasoon nähden vinoon. Maalauksesta tekee epätavallisen se, että siinä on kaksi vinoon asetettua hahmoa päällekkäin. Maria istuu äitinsä Pyhän Annan polvella. Hän nojaa eteenpäin pidelläkseen Jeesuslasta, joka leikkii rajusti lampaan kanssa – lammas on merkki hänen omasta lähestyvästä uhrauksestaan.[18] Maalauksesta tehtiin useita kopioita ja se vaikutti Michelangeloon, Rafaeliin ja Andrea del Sartoon[10] ja heidän kauttaan Pontormoon ja Correggioon. Erityisesti venetsialaiset taidemaalarit Tintoretto ja Veronese omaksuivat uuden muodin sommitelmissaan.
Leonardo ei ollut tuottelias taidemaalari, mutta hän teki runsaasti piirustuksia täyttäen päiväkirjansa pienillä luonnoksilla ja yksityiskohtaisilla piirustuksilla, joihin oli kuvattu kaikenlaisia hänen huomiotaan herättäneitä asioita. Päiväkirjojen lisäksi Leonardolta on säilynyt monia tutkielmia maalauksia varten. Jotkut niistä voidaan tunnistaa tiettyjen teosten, kuten Kuninkaiden kumarrus, Luolamadonna tai Pyhä ehtoollinen, luonnoksiksi.[62] Hänen varhaisin päivätty piirustuksensa on Maisema Arnon laaksosta vuodelta 1473. Siihen on kuvattu yksityiskohtaisesti joki, vuoria, Montelupon linna ja sen takainen peltomaisema.[16][62]
Leonardon kuuluisia piirustuksia ovat Vitruviuksen mies, tutkimus ihmisvartalon suhteista, Luolamadonnaa varten laadittu Enkelin pää Louvressa, kasvitieteellinen tutkimus Betlehemin tähti ja suuri (160×100 senttimetriä) mustalla liidulla värilliselle paperille toteutettu piirros Pyhä Anna itse kolmantena Lontoon National Galleryssa.[62] Piirroksessa käytetään hienovaraista sfumato-varjostustekniikkaa, kuten Mona Lisassa. Uskotaan, ettei Leonardo koskaan tehnyt kuvasta maalausta. Sitä lähinnä on Neitsyt Maria, Jeesuslapsi, lammas ja Pyhä Anna Louvressa.[10]
Muita kiinnostavia piirustuksia ovat useat tutkielmat, joihin yleensä viitataan ”karikatyyreinä”, koska ne näyttävät perustuvan liioitellusta luonteestaan huolimatta havaintoihin elävistä malleista. Vasari kertoo, että jos Leonardo näki henkilön, jolla oli mielenkiintoiset kasvot, hän havainnoi ja seurasi tätä koko päivän.[17] Komeista nuorista miehistä on säilynyt lukuisia piirustuksia, jotka liitetään usein Salaihin ja joissa on harvinainen ja ihailtu kasvonpiirre, niin kutsuttu ”kreikkalainen profiili”.[63] Näitä kasvoja on usein verrattu sotureiden kasvoihin.[62] Salai kuvataan usein hienoissa juhla-asuissa. Leonardon tiedetään suunnitelleen sarjan kulkueita, joihin ne saattavat liittyä. Muissa usein äärimmäisen huolellisesti tehdyissä piirustuksissa on laskostustutkielmia. Leonardo kehittyi huomattavasti draperioiden maalaamisessa, minkä voi nähdä varsinkin hänen varhaisissa töissään. Eräs usein kopioitu piirros on makaaberi, vuonna 1479 Firenzessä tehty luonnos Bernado Baroncellin ruumiista: hänet hirtettiin Pazzi-salaliiton ja Lorenzo de’ Medicin veljen Giulianon murhan yhteydessä.[62] Leonardo on merkinnyt maltillisen rehellisesti muistiin peilikirjoituksella Baroncellin vaatteiden värit hänen kuollessaan.
Renessanssin humanismi ei nähnyt tiedettä ja taidetta toisiaan poissulkevina aloina, ja Leonardon tutkimukset tieteessä ja tekniikassa ovatkin yhtä vaikuttavia kuin hänen taiteensa. Ne on tallennettu muistikirjoihin, jotka koostuvat noin 13 000 sivusta muistiinpanoja ja piirustuksia ja joissa taide ja luonnonfilosofia (modernin tieteen edeltäjä) sulautuvat toisiinsa. Leonardo kirjoitti ja ylläpiti muistiinpanoja päivittäin koko elämänsä ajan tehdessään havaintoja häntä ympäröivästä maailmasta.[18]
Päiväkirjat on kirjoitettu pääosin peilikuvakirjoituksella. Sen käyttö saattoi johtua pikemminkin käytännön tarkoituksenmukaisuudesta kuin tarpeesta salata kirjoituksia, toisin kuin usein on ehdotettu. Koska Leonardo kirjoitti vasemmalla kädellään, hänelle oli todennäköisesti helpompaa kirjoittaa oikealta vasemmalle musteen tahriutumisen välttämiseksi.
Hänen muistiinpanoihinsa ja piirustuksiinsa kuuluu valtava määrä erilaisia kiinnostuksen kohteita ja päähänpinttymiä, joista jotkut ovat hyvinkin arkisia, kuten kauppalistoja tai luetteloita henkilöistä, jotka olivat hänelle velkaa, ja jotkut kiehtovia, kuten siipien tai veden päällä kävelyyn tarkoitettujen kenkien suunnitelmia. Muistiinpanoissa on maalausten kompositioita, tutkielmia niiden yksityiskohdista ja laskosten kuvaamisesta, luonnoksia kasvoista ja tunteista, eläimistä, vauvoista, piirroksia dissektioista, kasveista, kivimuodostelmista, pyörteistä, sotakoneista, helikoptereista ja arkkitehtuurista.[18]
Päiväkirjat koostuivat alun perin erityyppisistä ja -kokoisista irrallisista papereista ja ne jaettiin Leonardon kuoleman jälkeen hänen ystävilleen. Ne ovat päätyneet merkittäviin kokoelmiin, kuten Windsorin linnan kuninkaalliseen kirjastoon, Louvreen, Biblioteca Nacional de Españaan, Victoria and Albert Museumiin, Biblioteca Ambrosianaan Milanossa, jossa säilytetään kaksitoistaosaista Codex Atlanticusta, ja British Libraryyn Lontoossa. Viimeinen on laittanut valikoiman BL Arundel MS 263 -muistikirjasta Internetiin.[64] Codex Leicester on Leonardon ainoa yksityisomistuksessa oleva tieteellinen teos. Sen omistaa Bill Gates, ja sitä esitellään kerran vuodessa maailman eri kaupungeissa.
Leonardon päiväkirjat on nähtävästi tarkoitettu julkaistaviksi, sillä monet irtolehdet on muotoiltu ja järjestelty julkaisemista helpottavalla tavalla. Monissa tapauksissa yksi aihe, esimerkiksi ihmisen sikiön sydän, käsitellään yksityiskohtaisesti sekä sanoin että kuvin yhdellä paperilla.[65] Ei tiedetä, miksi niitä ei julkaistu Leonardon elinaikana.[18]
Leonardo lähestyi tiedettä havainnoiden: hän yritti ymmärtää ilmiöitä kuvailemalla ja jäljentämällä niitä mahdollisimman yksityiskohtaisesti, eikä hän painottanut kokeita tai teoreettisia selityksiä. Koska hänellä ei ollut muodollista koulutusta latinassa ja matematiikassa, ajan oppineet eivät juuri välittäneet hänen tekemästään tieteellisestä työstä, vaikka hän opetteli itsenäisesti latinaa. 1490-luvulla hän opiskeli matematiikkaa Luca Paciolin ohjauksessa ja laati sarjan piirroksia säännöllisistä kolmiulotteisista kappaleista kehikkomuodossa. Ne kaiverrettiin Paciolin kirjaan Divina Proportione, joka julkaistiin vuonna 1509.[18]
Päiväkirjojensa sisällöstä päätellen Leonardo vaikuttaa suunnitelleen tutkielmasarjan julkaisemista erilaisista aiheista. Kardinaali Louis D’Aragonin sihteerin vieraillessa hänen luonaan vuonna 1517 sihteerin sanotaan nähneen koherentin tutkielman anatomiasta.[66] Leonardon oppilas Francesco Melzi keräsi osia hänen anatomiaa, valoa ja maisemaa käsittelevästä työstään julkaistavaksi. Ne julkaistiin lopulta nimellä ”Leonardo da Vincin tutkielma maalauksesta” Ranskassa ja Italiassa vuonna 1651 ja Saksassa vuonna 1724 klassismin ajan taidemaalarin Nicholas Poussinin kaiverruksin, jotka perustuvat Leonardon piirroksiin.[10] Arassen mukaan tutkielman ansioista Leonardo nähtiin ”Ranskan akateemisen taideajattelun edeltäjänä” – siitä otettiin Ranskassa viidenkymmenen vuoden aikana 62 painosta.[18]
Leonardo sai muodollista koulutusta ihmisen anatomiassa, kun hän aloitti oppipoikasuhteen Andrea del Verrocchioon, joka vaati kaikkien oppilaidensa opiskelevan anatomiaa. Taiteilijana hänestä tuli pian ”topografisen anatomian” mestari, ja hän piirsi tutkielmia lihaksista, jänteistä ja muista näkyvistä anatomisista piirteistä.[67]
Menestyneenä taiteilijana hän sai luvan tehdä ruumiinavauksia ihmisille Santa Maria Nuovan sairaalassa Firenzessä ja myöhemmin sairaaloissa Milanossa ja Roomassa. Vuosina 1510–1511 hän teki tutkimuksiinsa liittyvää yhteistyötä lääkäri Marcantonio della Torren kanssa, ja he laativat yhdessä anatomiaa käsittelevän teoksen, johon Leonardo piirsi yli 200 kuvaa. Se julkaistiin vasta vuonna 1680 (161 vuotta hänen kuolemansa jälkeen) nimellä ”Tutkielma maalauksesta”.[18][62]
Leonardo piirsi useita tutkimuksia ihmisen luurangosta ja sen osista sekä lihaksista ja jänteistä, sydämestä ja verenkiertojärjestelmästä, sukupuolielimistä ja muista sisäelimistä. Hän teki yhden ensimmäisistä tieteellisistä piirroksista sikiöstä kohdussa.[62] Taiteilijana Leonardo havainnoi tarkasti ja tallensi iän ja tunteiden vaikutuksia ihmisen fysiologiaan ja tutki erityisesti raivon ilmentymiä. Hän piirsi myös useita hahmoja, joilla oli merkittäviä epämuodostumia kasvoissaan tai jotka näyttivät sairailta.[62][18]
Hän tutki ja piirsi myös monien muiden eläinten anatomiaa tehden ruumiinavauksia lehmille, linnuille, apinoille, karhuille ja sammakoille ja vertaili niiden anatomista rakennetta ihmiseen. Hän teki myös useita tutkimuksia hevosista.
Elinaikanaan Leonardoa arvostettiin insinöörinä. Kirjeessään Ludovico il Morolle hän väitti kykenevänsä rakentamaan kaikenlaisia koneita sekä kaupungin suojelemiseksi että piiritystarkoituksiin. Kun hän pakeni Venetsiaan vuonna 1499, hän löysi töitä insinöörinä ja kehitteli siirrettävien barrikadien järjestelmän kaupungin suojelemiseksi hyökkäykseltä. Hänellä oli myös suunnitelma Arno-joen virtauksen muuttamiseksi, jotta se tulvisi Pisaan. Hänen päiväkirjoissaan on lukematon määrä keksintöjä, sekä käytännöllisiä että epäkäytännöllisiä. Niihin kuuluu soittimia, hydraulisia pumppuja, kampimekanismeja, mörssärin ammuksia ja höyrykanuuna.[16][18]
Leonardo laati Milanossa 1490-luvulla periaatepiirroksen sisäkkäin kiertyvistä kaksoiskierreportaista, joista toinen voitiin varata nousemista ja toinen, edellisen ympärille kiertyvä, laskeutumista varten. Näitä rakennettiin 1500-luvulla todennäköisesti juuri hänen innoittaminaan useisiin linnoihin, kuten esimerkiksi Blois’han ja Chambordiin.[68]
Vuonna 1502 Leonardo teki piirroksen yksijännevälisestä 240 metriä pitkästä sillasta osmanien sulttaani Bayezid II:lle Istanbuliin. Sillan oli tarkoitus ylittää Kultainen sarvi, lahti Bosporinsalmen suulla. Bayezid ei toteuttanut hanketta, sillä hän uskoi rakennelman olevan mahdoton. Leonardon visio herätettiin henkiin vuonna 2001, kun pienempi hänen suunnitelmaansa perustuva silta rakennettiin Norjaan. 17. toukokuuta 2006 Turkin hallitus päätti rakentaa Leonardon sillan Kultaisen sarven yli.[69]
Usein on luultu, että Leonardon tekniset keksinnöt olivat hänen alkuperäisiä tuotoksiaan, mutta tämä on väärä kuvitelma. Perustan Leonardon keksintöihin olivat luoneet hänen aikaisensa sotainsinöörit ja Arkhimedes antiikin aikana. [70] Myös hänen kykynsä laskea esim. murtolukujen kertolaskuja tai etenkin neliöjuuria oli olematon. [70]
Suuren osan elämäänsä Leonardoa kiehtoi lentäminen, ja hän teki monia tutkimuksia lintujen lennosta. Niihin kuuluvat Koodeksi lintujen lennosta vuodelta 1505 ja useiden lentävien koneiden suunnitelmat, mukaan lukien helikopteri ja riippuliidin.[18] Suurin osa suunnitelmista oli epäkäytännöllisiä, mutta riippuliidin on rakennettu ja sitä on käytetty onnistuneesti.[71]
Leonardon maine oli hänen omana elinaikanaan jo niin suuri, että Ranskan kuningas vei hänet Italiasta kuin pokaalin, ja kuninkaan on väitetty elättäneen Leonardoa hänen vanhetessaan ja pidellen häntä sylissään hänen kuollessaan.[72] Vasari väittää teoksessaan Taiteilijaelämäkertoja noin 30 vuotta Leonardon kuoleman jälkeen hänen kykynsä ”ylittäneen luonnon”.
Kiinnostus Leonardoa kohtaan ei ole koskaan hiipunut. Kansanjoukot jonottavat yhä katsomaan hänen kuuluisimpia maalauksiaan, t-paitoihin painetaan hänen piirroksiaan ja kirjailijat, kuten Vasari, ihmettelevät edelleen hänen nerouttaan ja pohtivat hänen yksityiselämäänsä, erityisesti siitä, mihin joku niin älykäs henkilö todellisuudessa uskoi.[18]
.jpg)
Giorgio Vasari aloittaa teoksessaan Leonardon elämää kuvaavan kappaleen vuonna 1568 seuraavin sanoin:[73]
»Useasti näkee ihmisille virtaavan taivaan siunaamana valtavia luonnonlahjoja, mutta joskus yliluonnollista kauneutta, suloa ja taidokkuutta kasautuu yhdelle ainoalle ihmiselle niin runsain määrin, että mihin tahansa hän ryhtyykin, hänen jokainen tekonsa on jumalallinen. Jättäessään näin taakseen kaikki muut ihmiset hän selvästi osoittaa kyvykkyytensä olevan Jumalan lahja (niin kuin onkin), eikä ihmisen taidoilla saavutettu. Tämän osoitti todeksi Leonardo da Vinci, jonka ruumiin kauneutta ei koskaan voi kyllin ylistää ja jonka kaikissa toimissa oli ääretöntä viehätystä; lisäksi hän oli niin tavattoman etevä, että mihin tahansa vaikeaan ongelmaan hän suuntasi huomionsa, hän ratkaisi sen helposti.»
Taidemaalareiden, kriitikkojen ja historioitsijoiden jatkuva ihailu Leonardoa kohtaan on heijastunut useisiin muihin kirjallisiin kunnianosoituksiin. Baldassare Castiglione, Hovimiehen kirjoittaja, kirjoitti vuonna 1528: ”... yksi tämän maailman suurimmista taidemaalareista katsoo väheksyen tätä taidetta, jossa hänellä ei ole vertaistaan ...”[74] kun taas nimellä ”Anonimo Gaddiano” tunnettu elämäkertakirjailija kirjoitti noin vuonna 1540: ”Hänen neronsa oli niin harvinaislaatuinen ja universaali, että voidaan sanoa luonnon toimineen kuin ihme hänen puolestaan ...”.[75]
Erityisesti 1800-luvulla ihailtiin Leonardon neroutta. H. Fuseli kirjoitti vuonna 1801: ”Niin koitti aamu modernille taiteelle, kun Leonardo da Vinci aloitti kukoistuksen, joka jätti varjoonsa aiemman loiston: koostuen kaikista niistä osista, jotka yhdessä muodostavat nerouden ytimen ...”[76] Saman toistaa A. E. Rio, joka kirjoitti vuonna 1861: ”Hän seisoi kaikkien muiden taiteilijoiden yläpuolella kykyjensä vahvuuden ja jalouden kautta.”[77]
1800-luvulle tultaessa Leonardon muistikirjojen ja maalausten laajuus oli tiedossa. H. Taine kirjoitti vuonna 1866: ”Maailmassa ei saata olla toista esimerkkiä yhtä universaalista nerosta, niin kyvyttömästä täyttymykseen, niin täynnä kaipausta äärettömyyteen, niin luonnollisesti hienostunutta, niin edellä omaa vuosisataansa ja seuraavia vuosisatoja.”[78]
Kuuluisa taidehistorioitsija Bernard Berenson kirjoitti vuonna 1896: ”Leonardo on se taiteilija, josta voidaan täydellisen kirjaimellisesti sanoa: kaikki, mihin hän koski, muuttui ikuiseksi kauneudeksi. Olkoonkin kallon leikkaus, rikkaruohon rakenne tai tutkielma lihaksista, hän muunsi sen viivan sekä valon ja varjon tuntumallaan ikuisiksi ajoiksi elämää välittäviksi arvoiksi.”[79]
Kiinnostus Leonardon neroutta kohtaan on jatkunut laantumattomana: asiantuntijat tutkivat ja kääntävät hänen kirjoituksiaan, analysoivat hänen maalauksiaan käyttäen tieteellisiä menetelmiä, väittelevät attribuutioista ja etsivät teoksia, joista on kirjoitettu mutta joita ei ole koskaan löydetty.[80] Liana Bortolon kirjoitti vuonna 1967: ”Koska hän oli kiinnostunut niin suuresta määrästä asioita, jotka saivat hänet tavoittelemaan tietoa kaikilla aloilla ... Leonardoa voidaan pitää, erittäin oikeutetusti, ylittämättömänä universaalina nerona, kaikkine termiin liittyvine levottomuutta herättävine pohjavireineen. Ihminen tuntee olonsa neron edessä nykyään yhtä epämukavaksi kuin 1500-luvulla. Viisi vuosisataa on kulunut, mutta silti tarkastelemme Leonardoa kunnioittavan pelokkaasti.”[16]
_-_La_Bella_Principessa_-_16th_c.jpg)
Yhdessäkään Leonardon maalauksista ei ole hänen signeeraustaan. Joihinkin säilyneisiin töihin viitataan Vasarin tekstissä tai sopimuksissa. Kaikki tämän osion huomiot on otettu Angela Ottino della Chiesan kirjoittamasta eri tutkijoiden mielipiteiden analyysistä.[10]
Nämä kaksi teosta ovat lähes varmasti saman taiteilijan maalaamia. Hänen uskotaan yleisesti olleen Leonardo, mutta attribuutioita on myös kritisoitu.
Seuraavista maalauksista kahdella ensimmäisellä on Angela Ottino della Chiesan mukaan yleisempi hyväksyntä kuin muilla. Kaikkia on väitetty jossain vaiheessa Leonardon töiksi.[10]
Suomennoksia
Käsikirjoituksia
| ||||||||||||||||||||||||||
