Maaherrantien silta | |
---|---|
Silta vuonna 2014. |
|
Ylittää | Vantaanjoki |
Sijainti | Viikinmäki ja Veräjämäki, Helsinki |
Siltatyyppi | teräksinen ristikkosilta |
Purettu | 2021 |
Koordinaatit | |
Lisää silta-artikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla |
Maaherrantien silta oli Vantaanjoen ylittänyt rautatiesilta Viikinmäen ja Veräjämäen osa-alueilla Helsingissä. Niittausmenetelmällä rakennettu teräksinen ristikkosilta rakennettiin alun perin Herttoniemen satamarataa varten.[1][2] Satamaradan tavaraliikenne päättyi vuonna 1992, mutta sen jälkeen osa radasta toimi vielä huoltoraideyhteytenä, jota pitkin kuljetettiin muun muassa metrojunayksiköitä Roihupellon varikolle.[3] Lisäksi sillassa oli kevyelle liikenteelle tarkoitettu alempi siltataso.[4]
2000-luvun alussa silta muutettiin osaksi Viikin ja Oulunkylän aseman välistä Maaherrantietä, ja uudistetut kiskot toteutettiin asfalttipäällysteisistä teräselementeistä ja urakiskoista, joiden päällä kulki ajorata.[5] Siltaa alkoi junien lisäksi käyttää runkolinja 550. Raideliikenne sillalla päättyi vuonna 2012 sen jälkeen, kun metron uutena huoltoyhteytenä alettiin käyttää Vuosaaren satamarataa.
Maaherrantien sillan hyödyntämistä pikaraitiotie Raide-Jokerin reitissä tutkittiin, mutta se osoittautui huonokuntoiseksi ja liian kapeaksi raitiotielle.[1] Sillan säilyttämisen puolesta perustettiin kansalaisaloite.[1] Siltaa kutsuttiin muun muassa ”Oulunkylän maamerkiksi, joka kuuluu Vantaanjokeen”.[1] Sillan siirtäminen olisi kuitenkin ollut kallista ja vaikeaa.[1]
Siltaa alettiin purkaa lokakuussa 2020, kun sen eteläpuolelle valmistui kevyelle liikenteelle sivusuunnassa kaareutuva Tulvaniitynsilta.[4][6] Ensimmäisessä vaiheessa purettiin alempi kevyen liikenteen taso, ja kokonaisuudessaan silta purettiin maaliskuussa 2021.[7] Raide-Jokeria varten rakennettiin Vantaanjoen yli uusi pikaraitiosilta, jossa on myös pyöräilykaistat.[8]
Uusi silta valmistui vuonna 2022. Vanhan sillan purkamisen vuoksi runkolinja 550 jouduttiin maaliskuussa 2021 siirtämään kiertoreitille. Samalla ilmoitettiin, etteivät linja-autot palaa Maaherrantielle rakennustöiden valmistumisenkaan jälkeen, sillä Raide-Jokeri rakennettiin sepeli- tai nurmiraiteelle, jonka päällä ei voi ajaa autoilla.[8] Rautatiesillan välitukina olleita vanhoja paasikiviä otettiin uusiokäyttöön levähdyspaikoiksi lähialueen poluille.[9]