Mellerudin kunta | |
---|---|
vaakuna |
|
Valtio | Ruotsi |
Lääni | Länsi-Götanmaan lääni |
Maakunta | Dalsland |
Keskustaajama | Mellerud |
Kuntakoodi | 1461 |
Pinta-ala ([1]) | |
– Maa | 513,74 km² |
Väkiluku (31.12.2021) ([2]) | 9 268 |
– Väestötiheys | 18,0 as./km² |
Mellerudin kunta (ruots. Melleruds kommun) on Länsi-Götanmaan läänissä sijaitseva Ruotsin kunta. Maakuntajaossa se kuuluu Dalslandiin. Kunnan keskustaajama on Mellerud.[3]
Kunnan maapinta-ala on 513,74 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 9 268 henkeä (31.12.2021).[2]
Vuonna 2007 kunnassa oli 174,56 km² peltoa,[4] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[5] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 33,9 prosenttia kunnan maapinta-alasta.
Holmin maalaiskunnasta erotettiin Mellerudin kauppala vuonna 1908. Kauppalaan liitettiin lisäalueita maalaiskunnasta vuonna 1921. Vuoden 1952 kuntauudistuksessa alueelle muodostettiin seuraavat "suurkunnat":
Mellerudin kauppalaan liitettiin Holmin ja Järnin maalaiskunnat. Kuntaliitos Mellerudin kuntablokissa toteutettiin jo vuonna 1969, jolloin edellä mainitut kolme kuntaa liitettiin kauppalaan. Alueeltaan laajentunut kauppala muutettiin Mellerudin kunnaksi vuonna 1971.
Kunnan väestö taustan mukaan on esitetty seuraavassa taulukossa.
Tausta | Tarkempi jaottelu | Henkilöä (31.12.2015)[7] |
% |
---|---|---|---|
Ulkomaalaistaustaiset | Ulkomailla syntyneet | 1 459 | 15,9 |
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla | 242 | 2,6 | |
Ruotsalaistaustaiset | Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmista toinen syntynyt Ruotsissa ja toinen ulkomailla | 468 | 5,1 |
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet Ruotsissa | 7 000 | 76,3 |
Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 112 Suomessa syntynyttä,[8] mikä vastasi 1,2 prosenttia kunnan väestöstä.
Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 4,3 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 130 Suomessa syntynyttä,[9] mikä vastasi 1,2 prosenttia kunnan väestöstä.
Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 156 149 kruunua.[10] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 75 000 kruunua.[11]
Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[12]
Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[13][14] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.
Elinkeino | |||
---|---|---|---|
Työpaikat (%) |
Työlliset (%) | ||
alkutuotanto | 9,2 | 7,3 | |
jalostus | 19,7 | 23,7 | |
palvelut | 67,5 | 65,7 | |
tuntematon | 3,7 | 3,2 | |
Työpaikkoja ja työllisiä | 3 140 | 3 757 | |
työpaikkaomavaraisuus | 83,6 |
Kunnassa on 3 taajamaa, joiden osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 55,6 prosenttia.[15] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 4 078 asukasta.[15] Seuraavassa on lueteltu kunnan alueella sijaitsevat taajamat väkilukuineen:[16]
# | Taajama | Väkiluku (31.12.2010) |
---|---|---|
1 | Mellerud | 3 750 |
2 | Dals Rostock | 829 |
3 | Åsensbruk | 522 |
Kunnan keskustaajama on lihavoitu.
Ruotsissa on tilastoitu taajamaväestö aikaisemmin myös vuosina 1960, 1965, 1970, 1975, 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Jonakin tai joinakin näistä vuosista kunnassa on ollut myös seuraavan luettelon mukaiset taajamat, jotka eivät enää ole taajamia:[17]
Yli 200 asukkaan taajamien lisäksi kunnassa on vuoden 2010 tietojen perusteella myös seuraavat 50–199 asukkaan pientaajamat:[18]
Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, aluevaltuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Mellerudin kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien.
Puolue | ||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
1973 | 1976 | 1979 | 1982 | 1985 | 1988 | 1991 | 1994 | 1998 | 2002 | 2006 | 2010 | 2014 | 2018 | 2022 | ||
Maltillinen kokoomus | 5 | 6 | 7 | 8 | 7 | 6 | 7 | 6 | 7 | 5 | 6 | 7 | 4 | 4 | (({m2022))} | |
Keskustapuolue | 18 | 18 | 15 | 14 | 13 | 12 | 12 | 11 | 8 | 8 | 10 | 8 | 7 | 6 | (({c2022))} | |
Liberaalit | 3 | 3 | 3 | 2 | 4 | 4 | 3 | 2 | 2 | 5 | 2 | 2 | 1 | 1 | (({fp2022))} | |
Kristillisdemokraatit | 1 | 1 | 2 | 2 | 2 | 2 | 3 | 2 | 4 | 5 | 5 | 3 | 2 | 2 | (({kd2022))} | |
Ympäristöpuolue vihreät | 0 | 0 | 0 | 1 | 2 | 3 | 2 | 4 | 6 | 2 | 1 | 2 | 2 | 1 | (({mp2022))} | |
Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue | 14 | 13 | 14 | 14 | 13 | 14 | 12 | 15 | 12 | 12 | 12 | 13 | 10 | 8 | (({s2022))} | |
Vasemmistopuolue | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 1 | 3 | 3 | 3 | 1 | 1 | (({v2022))} | |
Ruotsidemokraatit | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 1 | 2 | 3 | 6 | (({sd2022))} | |
Muut | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 2 | 1 | 1 | 1 | 1 | 1 | 1 | 2 | (({övr2022))} | |
Yhteensä[20] | 41 | 41 | 41 | 41 | 41 | 41 | 41 | 41 | 41 | 41 | 41 | 41 | 31 | 31 | Virhe lausekkeessa: tunnistamaton välimerkki ”{”. |
Vuodesta 2016 alkaen kunta on jaettu seuraaviin piireihin:
Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[21]
Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[22] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.