Olen suomalainen | |
---|---|
Ohjaaja | Aleksi Mäkelä |
Käsikirjoittaja |
|
Tuottaja | |
Säveltäjä | |
Kuvaaja | Pini Hellstedt |
Leikkaaja | Kimmo Taavila |
Lavastaja | Pirjo Rossi |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi |
Tuotantoyhtiö |
|
Levittäjä | Nordisk Film |
Ensi-ilta | |
Kesto | 113 minuuttia |
Alkuperäiskieli | suomi |
Budjetti | 1 528 000 euroa |
Katsojat | 174 595[1] |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Olen suomalainen on vuonna 2019 ensi-iltansa saanut suomalainen elämäkertaelokuva, jonka on ohjannut Aleksi Mäkelä. Elokuva kertoo suomalaislaulaja Kari Tapion elämästä. Kari Tapiota esittää Matti Ristinen ja hänen Pia Viheriävaara -vaimoaan Tiina Lymi. Paria nuorina esittävät Tatu Sinisalo ja Talvikki Eerola.[2]
Alun perin idea elokuvasta lähti Kari Tapion vuonna 2015 kuolleelta vaimolta Pia Viheriävaaralta. Elokuva on tehty yhteistyössä Kari Tapion poikien Joona, Jani ja Jiri Jalkasen kanssa.[3] Elokuva kuvattiin kahdessa osassa, maaliskuussa 2018 ja elo-syyskuussa 2018.[4] Elokuvan budjetti on 1 528 000 euroa, josta Suomen elokuvasäätiön osuus on 750 000 euroa.[5]
Olen suomalainen sai ensi-iltansa 13. syyskuuta 2019. Elokuva oli toiseksi katsotuin kotimainen elokuva vuonna 2019: se keräsi elokuvateattereissa 174 595 katsojaa.[1] Elokuva sai ensiesityksensä televisiossa MTV3-kanavalla 5.12.2021.[6]
Matti Ristinen | … | Kari Tapio |
Tiina Lymi | … | Pia Viheriävaara |
Tatu Sinisalo | … | Kari Tapio nuorena |
Talvikki Eerola | … | Pia Viheriävaara nuorena |
Iikka Forss | … | Danny |
Ilkka Heiskanen | … | Ilkka Vainio |
Aake Kalliala | … | Toivo Kärki |
Joni Leponiemi | … | Reijo Taipale |
Mikko Töyssy | … | Fredi |
Mikko Kouki | … | Veikko Samuli |
Joanna Haartti | … | Chrisse Johansson |
Pekka Huotari | … | Mosse Vikstedt |
Heikki Silvennoinen | … | Harry Orvomaa |
Janne Raudaskoski | … | Tapio Rautavaara |
Santeri Kinnunen | … | Eino Viheriävaara |
Marjo Kivi | … | Tyyne |
Kerli Kyllönen | … | Nuoren Pian ystävä |
Jussi Lampi | … | Järveläinen |
Sakari Kuosmanen | … | roudari Pussinen |
Eeva Litmanen | … | taksikuski |
Elsa Saisio | … | toimittaja |
Jaana Saarinen | … | Elli Jalkanen |
Raimo Grönberg | … | Jaakko Jalkanen |
|