Operaatio olikin menestyksekäs Nijmegenissä sijaitsevan Waalin sillan valtaamiseen asti, mutta yleisesti sitä pidetään epäonnistuneena, koska Arnhemissa sijainnutta Reinin ylittävää siltaa ei onnistuttu valtaamaan vaan brittiläinen 1. laskuvarjodivisioona tuhoutui lähes kokonaan.
Suunnitelma
Market Garden koostui kahdesta erillisestä osasta. Operaatio Market oli toisen maailmansodan suurin maahanlaskuoperaatio. Kolme ja puoli divisioonaa laskuvarjojoukkoja pudotettiin valtaamaan tärkeät sillat ja estämään saksalaisia tuhoamasta niitä. Samanaikaisesti alkoi Operaatio Garden eli brittiläisen 2. armeijan XXX armeijakunnan johtama motorisoitujen joukkojen hyökkäys, jonka tarkoituksena oli edetä mahdollisimman nopeasti kevyesti aseistettujen laskuvarjojoukkojen avuksi ja varmistaa siltojen väliset alueet. Liittoutuneiden sodanjohto oletti, että saksalaisjoukot olisivat vieläkin pakomatkalla Pohjois-Ranskan taisteluista ja että vastustus ei tulisi olemaan kovinkaan ankaraa kummallekaan operaatiolle.
»Saksalainen 2.SS-Panssariarmeijakunta oli uudelleenmuodostettavana Arnheimin alueella kärsittyään Normandiassa raskaita menetyksiä. Me tiesimme sen olevan siellä, mutta me olimme väärässä olettaessamme, ettei se pystyisi vielä tehokkaaseen taisteluun...[1]» (B. Montgomery)
Jos suunnitelma olisi onnistunut, olisivat Bernard Montgomeryn johtamat brittijoukot voineet paremmin avustaa poistamaan saksalaisjoukkoja Länsi-Scheldtiltä. Liittoutuneet olisivat myös voineet käyttää aikaisemmin vallattua Antwerpenin satamaa lisäkaluston tuomiseksi ja siten alueiden valtaamiseen helpottamiseksi.
Operaation käynnistämiseen vaikuttivat useat tekijät. Normandian maihinnousuun osallistuneet maahanlaskujoukot oli raskaiden taistelujen jälkeen siirretty Englantiin lepoa ja täydennystä varten. Samaan aikaan muodostettiin Liittoutuneiden 1. maahanlaskuarmeija, joka koostui kolmesta Yhdysvaltain ja kahdesta Britannian maahanlaskudivisioonasta sekä puolalaisesta prikaatista. Normandian maihinnousun jälkeen 18 suunniteltua liittoutuneiden maahanlaskuoperaatiota oli peruutettu, koska maajoukot etenivät nopeammin kuin operaatioita ehdittiin toteuttaa.
Operaation joukot
Market
Yhdysvaltain 101. maahanlaskudivisioonaa johti kenraalimajuri Maxwell D. Taylor, joka hyppäsi miestensä kanssa Normandiaan maihinnousupäivänä ja oli näin ensimmäinen liittoutuneiden kenraali Ranskassa maihinnousun aikana. Divisioonan pudotusalueeksi määrättiin alueet lähinnä brittiläisestä XXX armeijakunnasta pohjoiseen. Joukkojen oli otettava haltuun Sonin ja Veghelin sillat Eindhovenista luoteeseen.
Toinen liittoutuneiden maahanlaskujoukkojen ryhmä oli Yhdysvaltain 82. maahanlaskudivisioona, jonka johdossa oli prikaatinkenraali James M. Gavin. Divisioonan aiottu pudotusalue sijaitsi koilliseen 101. divisioonan alueesta, Graven ja Nijmegenin välissä. Divisioonan oli määrä ottaa haltuunsa Gravenin ja Nijmegenin sillat.
Kolmas ryhmä koostui brittiläisestä 1. laskuvarjodivisioonasta ja puolalaisesta 1. erillisestä laskuvarjoprikaatista. Brittiläisiä johti kenraalimajuri Roy Urquhart ja puolalaisia kenraalimajuri Stanisław Sosabowski. Tämän ryhmän oli määrä laskeutua reitin kaikkein pohjoisimmalle alueelle Reinin varrelle valtamaan Arnhemin maantiesilta ja Oosterbeekin rautatiesilta. Lisäksi brittiläisen 52. jalkaväkidivisioonan oli määrä saapua vallatun Deelenin lentokentän kautta viidentenä päivänä.
Garden
Garden koostui pääasiassa brittiläisestä XXX armeijakunnasta, jonka kärkeä oli Kaartin panssaridivisioona ja brittiläinen 43. jalkaväkidivisioona sekä brittiläinen 50. jalkaväkidivisioona reservissä. Armeijakunnan piti suunnitelman mukaan edetä läpi jokaisen maahanlaskujoukon. Operaation ensimmäisenä päivänä maavoimien ohjeena oli saapua 101. divisioonan alueen eteläosaan, toisena päivänä 82. divisioonan alueelle ja kolmantena tai neljäntenä päivänä 1. divisioonan alueelle. Maahanlaskujoukot liittyisivät XXX armeijakunnan joukkohin suorittamaan murtautuminen Arnhemin sillanpääasemasta.
Taistelut
Ensimmäinen päivä, sunnuntai 17. syyskuuta 1944
Toisin kuin edellisten operaatioiden öisissä maahanlaskuissa, Market Gardenissa päivänvalossa lähes kaikki liittoutuneiden laskuvarjojoukot ja liitokoneet onnistuivat laskeutumaan tarkasti pudotusalueilleen tai hyvin lähelle niitä. Pudotusten jälkeen joukot lähtivät liikkeelle valtaamaan määräysten mukaisia siltoja, ja etelässä 101. divisioona valtasi neljä viidestä sillasta. Viidennen Sonin sillan saksalaiset ehtivät räjäyttää.
Graven sillan valtauksen suoritti lähelle pudotettu 82. divisioonan osasto. Tärkeimpiin siltoihin kuului Nijmegenin 600 metriä pitkä silta, jonka valtaus oli annettu 508. laskuvarjorykmentin tehtäväksi. Rykmentin hyökkäys sillalle viivästyi väärinkäsityksen takia. Mikäli se olisi hyökännyt aiemmin, se olisi kohdannut vain tusinan verran saksalaissotilaita. Hyökkäyshetkellä paikalle oli saapumassa 9. SS-panssaridivisioonan tiedustelupataljoona, joten valtausyritys epäonnistui ja tärkeä silta jäi saksalaisten haltuun.
Nijmegenin ja Arnhemin sillat kulkivat Reinin sivuhaarojen yli, joten ylitettävät joet olivat leveitä. Tämän vuoksi pioneerijoukkojen oli hankala silloittaa niitä. Oli välttämätöntä, että Nijmegenin ja Arnhemin siltoja vallattaisiin ja pidettäisiin hallussa, sillä muuten XXX armeijakunnan eteneminen pysähtyisi ja operaatio Market Garden epäonnistuisi.
1. laskuvarjodivisioonasta vain puolet voitiin kuljettaa pudotusalueelle ensimmäisen päivän aikana, ja puolet siitä täytyi jättää vartioimaan pudotusaluetta, kunnes divisioonan loppuosa saapuisi. Britit olivat vielä kaukana Arnhemin sillasta, kun 9. SS-panssaridivisioonan tiedustelupataljoona ylitti onnistuneesti Arnhemin sillan kohti Nijmegeniä ja Waalin siltaa.
Saksalainen koulutuspataljoona onnistui muodostamaan ohuen puolustuslinjan kahdelle Arnhemiin johtavalle reitille hidastaen 1. laskuvarjoprikaatin etenemistä, mutta everstiluutnantti John Frostin komentama II pataljoona eteni sillalle eteläisintä reittiä kohtaamatta lähes olleenkaan vastarintaa. Joukot valtasivat sillan pohjoispään ensimmäisen päivän iltana ja tekivät kaksi epäonnistunutta yritystä sillan ja sen eteläpään valtaamiseksi. I ja III pataljoona eivät päässeet sillalle asti.
Sillan ja pudotusalueiden välillä ilmeni pahoja viestintäongelmia. Radiolähettimet eivät toimineet edes muutaman sadan metrin etäisyydellä, saati sitten 13 kilometrin matkalla. Yhteyttä ei saatu myöskään maahanlaskuja tukemaan tarkoitettuihin hävittäjäpommittajiin, joten joukot jäivät ilman ilmatukea.
XXX armeijakunnan komentaja kenraali Brian Horrocks sai tiedon 17. päivän aamuna, että operaatio toteutaan sinä päivänä ja kello 12.30 hän sai tiedon, että laskuvarjojoukot ovat lähteneet tukikohdistaan. Armeijakunnan tykistö avasi tulen kello 14.15. Maajoukkojen hyökkäys lähti liikkeelle kello 14.35. Tavattuaan matkalla vastarintaa olivat XXX armeijakunnan joukot miehittivät Valkenswaardin vasta hämärän saapuessa ollen 10 kilometrin päässä Einhovenista, edettyään vain 11 kilometriä, joten operaation aikataulu kokonaisuudessaan myöhästyi jo alussa päivällä.
Saksalaiset reagoivat nopeasti liittoutuneiden hyökkäykseen, mikä vähensi yllätyshyökkäyksen etua.
Toinen päivä, maanantai 18. syyskuuta 1944
Toisena päivänä brittiläisen 1. laskuvarjoprikaatin I ja III laskuvarjopataljoona etenivät taistellen ja saavuttivat iltaan mennessä Arnhemin ja olivat 1,5 kilometrin päässä sillasta noin 200 miehellä, mikä oli 1/6 alkuperäisestä vahvuudesta. Pataljoonat olivat menettäneet taisteluissa suurimman osan upseereista ja aliupseereista. Toinen aalto myöhästyi sumun takia ja suoritti hypyn tulituksen alaisena, mutta 4. laskuvarjoprikaati laskeutui määrävahvuisena.
Yhdysvaltain 82. divisioona kohtasi vastarintaa Gravessa, joka oli hyvin puolustettu. Saksalaiset joukot painostivat yhdysvaltalaisia Nijmegenin itäpuolella. 505. laskuvarjorykmentti puolustautui Horstissa, Grafwegenissä ja Riethorstissa. Aikaisin aamulla saksalaiset olivat onnistuneet valtaamaan pudotusalueen, johon toisen aallon piti saapua kello 13.00. 508. laskuvarjorykmentti määrättiin valtaamaan takaisin saksalaisilta pudotusalueet ja pudotusalue saatiin vallattua kello 14.00 mennessä. Huono sää oli viivyttänyt toisen aallon lähtöä ja se saapui pudotusalueelle klo 15.30.
Yhdysvaltain 101. divisioona yritti saksalaisten räjäytettyä Sonin sillan valloittaa vastaavaa siltaa lähistöltä, mutta tuloksetta. Samaan aikaan osa divisioonasta eteni etelään ja saapui Eindhovenin pohjoisosiin.
Kello 06.00 irlantilaiskaarti jatkoi hyökkäystä ja XXX armeijakunnan tiedusteluyksiköt kohtasivat puolilta päivin ensimmäiset osastot 101. divisioonasta. Kello 16.00 tienoilla pääjoukko sai radiolla tiedon Sonin sillan olevan tuhottu ja pyynnön Bailey-sillan saamisesta paikalle. Yöhön mennessä Eindhovenin alue oli otettu haltuun, mutta kolonnat ruuhkautuivat kaupungin kaduilla ja saksalaiset lentokoneet pommittivat niitä yöllä. XXX armeijakunnan pioneerit kokosivat saksalaisten sotavankien avustuksella Bailey-sillan Wilhemina-kanavan ylitse 10 tunnissa.
Kolmas päivä, tiistai 19.9.1944
Nijmegen
Kolmantena päivänä, iltapäivällä, XXX armeijakunta saapui Arnhemin asemesta Nijmegeniin. Nijmegenissä Kaartin panssaridivisioona ja 82. divisioonan 505. rykmentin toinen pataljoona lähtivät yhdessä valtaamaan Nijmegenin siltaa, mutta yritys pysäytettiin 400 metrin päässä sillasta. Tämän jälkeen kahakointi jatkui läpi yön. Liittoutuneet tekivät uuden suunnitelman hyökkäyksestä sillan eteläpäähän ja samanaikaisesti 504. rykmentin kolmas pataljoona ylittäisi joen veneillä hieman kauempana ja hyökkäisi sillan pohjoispäähän. Ylitystä varten oli pyydetty veneitä myöhään iltapäiväksi, mutta ne eivät saapuneet ajoissa. Jälleen kerran XXX armeijakunta joutui odottamaan siltaa, joka olisi pitänyt olla vallattu ennen armeijakunnan saapumista.
Arnhem
Aamuyön tunteina 1. laskuvarjoprikaati aloitti hyökkäyksen kohti Arnhemin siltaa ensimmäisen pataljoonan johtamana. Heti päivän alettua valjeta saksalaiset huomasivat etenijät ja pääpuolustuslinjan tulitus pysäytti ensimmäisen pataljoonan etenemisen. Jouduttuaan tulituksen kohteeksi kolmelta suunnalta I pataljoona hajosi ja III pataljoonan jäljelle jääneet miehet joutuivat perääntymään. Myös 11. pataljoonan, joka ei juuri ollut vielä joutunut taisteluun, täytyi antaa periksi ylivoimalle yrittäessään vallata ylempää maastoa pohjoisessa ja vetäytyä yhdessä muiden pataljoonien kanssa länteen kohti pääjoukkoja Oosterbeckissä.
Toinen pataljoona ja siihen liitetyt joukot (noin 600 miestä) pystyivät edelleen pitämään hallussaan Arnhemin sillan pohjoisen rampin vaikka saksalaiset alkoivat tulittaa järjestelmällisesti aluetta heittimillä, tykeillä ja tankeilla tarkoituksena tuhota rakennukset alueelta.
Oosterbeek
Brittiläisiä laskuvarjojoukkoja Oosterbeekissä
Oosterbeekin pohjoispuolella 4. laskuvarjoprikaati johti 1. maahanlaskudivisioonan yritystä tunkeutua saksalaisten linjojen taakse, mutta yhteysvaikeuksien ja vihollisen vastarinnan vuoksi yritys epäonnistui suurin tappioin. Divisioona, joka oli hajautunut laajalle alueelle ja vihollisen painostaessa sitä joka puolelta, oli menettänyt hyökkäyskykynsä. Kykenemättömänä auttamaan everstiluutnantti Frostin joukkoja sillalla, jäljellä olevan joukot pyrkivät vetäytymään puolustusasemiin Oosterbeckiin ja pitämään sillanpääaseman Reinin pohjoisrannalla.
Puolalaisen 1. erillisen laskuvarjoprikaatin laskuvarjojoukot joutuivat pysymään sumun takia Englannissa. Liitokoneet, joissa oli pääasiassa panssarintorjuntatykkejä ja ajoneuvoja, pääsivät nousemaan ilmaan, mutta epäonnekseen saapuivat laskeutumisalueelleen juuri kun 4. laskuvarjoprikaati oli vetäytymässä alueen lävitse ja liitokoneet joutuvat prikaatia takaa-ajaneiden saksalaisyksiköiden tulitukseen.
Tämän artikkelin tai sen osan paikkansapitävyys on kyseenalaistettu. Voit auttaa varmistamaan, että kyseenalaistetut väittämät ovat luotettavasti lähteistettyjä. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.Tarkennus: Väitetty käännös en-wikistä tästä eteenpäin tarkastettava kokonaan.
Neljäs päivä, keskiviikko 20. syyskuuta 1944
Nijmegen
Tilatut veneet saapuivat seuraavana eli neljäntenä päivänä (keskiviikkona) iltapäivällä hieman ennen kello kolmea, ja silloin tehtiin hätäinen päivähyökkäys. Tähän hyökkäykseen otti osaa 504. prikaatin kolmas pataljoona, ja se meloi suoraan keskelle tulitusta, josta vain alle puolet veneistä selvisi. Loput veneet kuitenkin onnistuivat rantautumaan joen pohjoisrannalle ja saivat saksalaiset perääntymään pois sillan molemmista päistä. Tämän jälkeen 505. prikaatin 2. pataljoona ja tankkeja toisesta divisioonasta ryntäsivät sillalle turvaamaan sen pitkän taistelun jälkeen. Sillan valtauksen jälkeen myös itse Nijmegenin kaupunki saatiin vallattua.
Tämä ei kuitenkaan oikeastaan auttanut liittoutuneita saavuttamaan päämääräänsä, koska Nijmegeniä puolustavat ”vartioivat panssarijoukot” tarvitsivat omien sanojensa mukaan ”aikaa kootakseen jälleen joukkonsa”. Näin ne eivät edenneet Arnhemiin ajallaan, joten tämäkin antoi saksalaisille aikaa vahvistaa joukkojaan Arnhemissa.
Arnhemin silta
Seuraavana, neljäntenä päivänä tämä puolustusasema tosin horjui jo pahasti. Everstiluutnantti John Frost sai yleisöpuhelimella yhteyden joukkoihinsa kuullakseen vain, että XXX armeijakunta oli pysähtynyt etelään Nijmegenin sillan luo ja muut brittijoukot olivat menettämässä asemiaan Arnhemissa.
Britit olivat kärsineet suuria tappioita, lähinnä haavoittuneita, jatkuvan tulituksen takia. Myös ampumatarvikkeita, erityisesti panssarintorjuntakalustoa, olisi tarvittu kiireesti lisää. Liittoutuneiden joukot olivat Arnhemissa hätää kärsimässä, ja ruuasta, vedestä ja lääkintätarpeista oli pulaa. Itse asiassa tilanne kehittyi niin vaikeaksi, että liittoutuneet solmivat tilapäisen kahden tunnin välirauhan, jonka aikana haavoittuneet sotilaat, muun muassa John Frost, siirrettiin saksalaisten hoitoon ja vankeuteen.
Jäljelle jääneet britit taistelivat välirauhan jälkeen yhä raivokkaasti, jopa aseitta, mutta torstaiaamuun mennessä lähes kaikki Arnhemissa taistelleet britit oli otettu vangeiksi, ja 81 brittiä kuoli puolustaessaan Arnhemin siltaa. Perjantai-illan ja torstaiaamun jälkeen eivät liittoutuneet enää yrittäneet vallata Arnhemin siltaa, vaan se jäi saksalaisten haltuun.
Oosterbeek
Neljäntenä päivänä ne 1. maahanlaskudivisioonan pataljoonat, jotka eivät taistelleet Arnhemissa, ja sieltä peräytyvät joukot saapuivat vähitellen Oosterbeekiin. Aiemmin paikalle saapuneet joukot eivät joutuneet taistelemaan kovin suurta saksalaisjoukkoa vastaan, mutta metsikössä Oosterbeekista länteen päin 4. laskuvarjoprikaati taisteli tietään kohti divisioonan eturintamaa. Tämä taisteluyritys ryytyi kuitenkin paikalleen, kun saksalaisten sotajoukkojen tykistö, kranaatinheittimet, tankit ja muutamat liekinheittimet tulittivat heitä raskaasti ja taukoamatta.
Taempana 156. laskuvarjopataljoonaa tulitettiin vielä raskaammin kuin 4. prikaatia, ja se kärsi monta hyökkäystä, ennen kuin pystyi vastahyökkäykseen. Vastahyökkäys oli kuitenkin niin valtaisa, että saksalaiset eivät lainkaan tajunneet pataljoonan olleen vetäytymässä. Pataljoonan tulitus oli niin tehokasta, että kahdeksan tunnin sotimisen jälkeen heidän onnistui työntyä Saksan sotilaiden ohi 150 sotilaan vajaamiehitykselläkin.
1. maahanlaskudivisioonasta oli selvinnyt noin 3 600 sotilasta, ja he onnistuivat pääsemään rakennuksiin ja metsään Oosterbeekin ympäristöön. He aikoivat viidentenä päivänä pitää Reinin ylittävän sillanpään hallussaan, kunnes XXX panssarijoukot olisivat voineet saapua. Tämä oli kuitenkin vaikeaa, koska heidän asemaansa tulitettiin jatkuvasti joka puolelta. Kaakossa Arnhemista peräytyneiden pataljoonien tähteet torjuivat tykistön avustuksella suurimman osan vihollistulituksesta. Pohjoisessa taas skottilaiset kuninkaalliset rajajoukot olivat hetken hätää kärsimässä iltapäivällä, mutta vastahyökkäys pistinten kanssa korjasi tilanteen ja pahoista menetyksistä kärsinyt pataljoona eteni kaikesta huolimatta.
Viimeisten päivien perääntymiset
Jälkitilanne
Toiseksi viimeisenä päivänä oli jo selvää, että operaatio tuli epäonnistumaan kokonaisuudessaan. Sunnuntai-iltana Dorsetiin oli määrä hypätä vielä joukkoja vahvistamaan Nijmegenin vartiointia Oosterbeekista päin. Nämä laskuvarjojoukot hyppäsivät kuitenkin suoraan saksalaisjoukkojen syliin, ja suurin osa miehistä ammuttiin heti. Oosterbeekin yrittäneistä 315 miehestä vain 75 pääsi perille, ja hekin jäivät saksalaisten vangeiksi. Tämän verilöylyn jälkeen 1. maahanlaskudivisioona päätettiin vetää pois Hollannista.
Maanantaiaamuna divisioonan käskettiin vetäytyä Reinin yli odottamaan pääsyä takaisin Englantiin. Vetäytymistä ei kuitenkaan saatu toteutettua ennen pimeää, ja siihen asti divisioona taisteli vielä kiivaasti selviytyäkseen. Divisioona taisteli saksalaisia vastaan tehokkaasti vetäytyessään ja antoi saksalaisille vaikutelman, että heidän asemansa olivat muuttumattomat. Tämä antoi mahdollisuuden vetäytymiseen kello 22.00.
Seuraavaan aamuun mennessä liittoutuneet olivat vetäneet 2 398 selviytynyttä miestään pois Hollannista, jättäen noin 300 miestä Reinin pohjoisrannalle. Nämä miehet joutuivat antautumaan saksalaisille, koska saksalaiset piirittivät heitä, eivätkä he näin päässeet perääntymään.
Noin 10 600 miehestä, jotka taistelivat Reinin pohjoispuolella, kaatui 1 485 miestä ja vangiksi joutui 6 414. Vangeista kolmannes oli haavoittuneita.
Arnhemin eteläpuolella Nijmegenissä vasta saapunut 50. Northumbian divisioona hyökkäsi saksalaisten kimppuun valtatiellä ja otti sen haltuunsa seuraavaan päivään mennessä. Myös Nijmegenin Salientissa liittoutuneiden laskuvarjojoukot pitivät asemansa läpi syys- ja lokakuun ja luovuttivat ne sen jälkeen Kanadan ensimmäiselle armeijalle marraskuussa 1944. Nämä alueet onnistuttiin pitämään hallussa helmikuuhun 1945 asti, jolloin Reininmaalla käynnistettiin toinen operaatio.
Operaation seuraukset ja lopputulos
Operaatio epäonnistui suurelta osin, ja varsinkin Arnhemin tappiot olivat huomattavat. Monet liittoutuneiden eliittimaahanlaskujoukoista kärsivät raskaita menetyksiä. Maahanlaskujoukkoja ei ollut koulutettu eikä aseistettu pitämään kohteita hallussaan pitkiä aikoja vaan valtaamaan ne ja luovuttamaan sitten maajoukoille. Näin ei kuitenkaan operaatio Market Gardenissa käynyt.
Operaatiota on syytetty huonosti ja hätäisesti suunnitelluksi. Sodanjohto halusi vain toteuttaa edes yhden operaation, jottei joutuisi kielteiseen julkisuuteen. Menetykset toivat kuitenkin mukanaan vielä enemmän kielteistä huomiota, ja operaation tärkeydestä kiisteltiin. On arveltu, että ilman operaatiota Antwerpeniin olisi saatu enemmän tarvikkeita. Market Garden vaati kuitenkin niin paljon resursseja, että Antwerpenin vapautus venyi aina vain myöhempään. Ilman Market-Gardenia olisi kuljetuskalustoa, vettä ja ruokaa, sekä ampumatarvikkeita riittänyt muuallekin ja tärkeitä satama- ja vesiväyliä olisi saatu vallatuksi ja näin kuljetuskalustoa Euroopan mantereella lisättyä.
Myös pudotusalueiden sijainteja on moitittu. Jos ne olisivat olleet lähempänä tärkeitä siltoja, hyökkäyksiin olisi kulunut luultavasti vähemmän aikaa ja varoja ja sillat olisi voitu saada vallatuiksi, kuten Veghelissä ja Gravessa.
Epäonnistuminen johtui luultavasti eniten XXX armeijakunnan myöhästymisestä ja hidastelemisesta. Jo ensimmäisenä päivänä se myöhästyi aikataulustaan ja saapui Nijmegeniin vasta sitten kun sen olisi suunnitelman mukaan pitänyt olla jo Arnhemissa. Panssarijoukot eivät yksinkertaisesti voineet edetä nopeammin.
Toisaalta jos operaatiota olisi suunniteltu pidempään, olisi luultavasti huomattu, että Drielissä olisi kulkenut lautta joen yli. Lautta olisi myös saatu huomattavasti helpommin vallattua kuin Arnhemin silta. Muitakin vaihtoehtoja kuin silta olisi siis ollut tarjolla.
Operaatiota suunniteltaessa luultiin saksalaisvastarinnan olevan vähäistä: lähinnä nostoväkeä, vanhuksia ja opiskelijoita. Saksalaiset olivat kuitenkin Normandian maihinnousun jälkeen varoittaneet amerikkalaisia ja brittiläisiä siitä, että he olivat saaneet joukkonsa koottua. Näin oli siis tiedossa, että vastassa olisi oikeita sotilaita. Liittoutuneet eivät kuitenkaan ottaneet varoituksia vakavasti, koska samanlaisia varoituksia oli esitetty puolin ja toisin.
Market Garden oli erittäin uskalias operaatio. Se edellytti taktisten riskien ottamista, mutta taktisia riskejä otettiin väärissä paikoissa. Yksityiskohtainen suunnittelu ja oikeanlainen johtajuus puuttuivat. Päättäjät eivät suunnitelleet erillisten yksiköiden, kuten pataljoonien ja komppanioiden, tehtäviä vaan enemmänkin suurten yksiköiden toimintaa.
Brittiläinen sotamarsalkka Bernard Montgomery kuitenkin luonnehti operaatiota ”90-prosenttisesti menestyksekkääksi”. Arnhemin kaupungin vapautti vasta huhtikuussa 1945 Kanadan I armeijakunta. He joutuivat taistelemaan kaksi päivää, eikä Arnhemin silta kuitenkaan säästynyt. Sen tilalle rakennettiin myöhemmin samanlainen silta, joka nimettiin sittemmin ”eversti Frostin sillaksi”.
Sotamarsalkka Montgomeryn muistelmat. The Memoirs of Field-Marshal the Viscount Montgomery of Alamein, K. G. (1958). Suomentanut Kivilahti, Toivo J.. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1959.
Viitteet
↑Sotamarsalkka Montgomeryn muistelmat. The Memoirs of Field-Marshal the Viscount Montgomery of Alamein, K. G. (1958). Suomentanut Kivilahti, Toivo J.. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1959. sivut 340-341
