Petri Tamminen (s. 23. marraskuuta 1966 Helsinki)[1] on suomalainen kirjailija ja freelancetoimittaja.
Vuonna 2002 Tamminen sai Kalevi Jäntin palkinnon teoksesta Piiloutujan maa. Vuonna 2006 hän oli ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi teoksellaan Enon opetukset. Tammisen teoksia on käännetty englanniksi, ruotsiksi, saksaksi, tanskaksi, sloveniaksi, latviaksi, tšekiksi, puolaksi ja japaniksi.[2][3]
Tamminen valmistui ylioppilaaksi Turussa vuonna 1985 ja yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 1995 pääaineenaan tiedotusoppi.[1] Vuosina 1995–1997 Tamminen työskenteli toimittajana. Hän on ollut vapaa kirjailija vuodesta 1998.[1] Tamminen on pitänyt luovan kirjoittamisen kursseja ja luennoinut kirjoittamisesta Tampereen yliopistossa.[3] Hän on kirjoittanut kolumneja muun muassa Annaan, Kaksplussaan, Sunnuntaisuomalaiseen ja Hyvä Terveys -lehteen.[4]
Tamminen on kirjoittanut romaaneja, novelleja ja lyhytproosaa,[5] eli proosaa, joka koostuu novellia lyhyemmistä suorasanaisista teksteistä[6]. Tammista on luonnehdittu lakonisen huumorin mestariksi[2] ja hänen kirjoitustyyliään minimalistiseksi[5]. Hän käyttää teksteissään paljon lyhyitä päälauseita ja samanlaisina toistuvia lauserakenteita.[5] Tamminen on kuvaillut esikoisteoksensa Elämiä (1994) tyyliä seuraavasti: ”Rivien välit kirjoitin tilaviksi, toivoin, että lukija mahtuisi niihin ja toisi mukanaan omat muistonsa. Tämä perusajatus on mukana kaikissa kirjoissani.”[1] Häntä onkin kehuttu taitavaksi aukkojen käyttäjäksi.[7] Kirjallisiksi vaikutteikseen Tamminen on maininnut muun muassa Veijo Meren, Antti Hyryn ja Antti Tuurin novellit.[1]
Tamminen on asunut Asikkalassa, Vääksyssä vuodesta 1998.[1] Kirjailija Antti Rönkä on Petri Tammisen poika.[8] Heidän kirjeenvaihdostaan on julkaistu teos Silloin tällöin onnellinen (2020).[9]
Lähde[2]
Lähde[1]
|