Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Primetime Emmy
Palkitaan Prime time television parhaat
Palkinnon antaja International Academy of Television Arts and Sciences
Maa  Yhdysvallat
Ensimmäinen palkinto 1949
Virallinen internet-sivu

Primetime Emmy -palkinto on palkinto, jonka jakaa Academy of Television Arts & Sciences tunnustuksena Amerikan prime time televisio-ohjelmissa menestymisessä. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1949, jolloin sitä kutsuttiin vain "Emmy-palkinnoksi" kunnes ensimmäiset Daytime Emmy -palkinnot jaettiin 1970-luvulla ja sana "primetime" lisättiin erottamaan palkinnot toisistaan.

Primetime Emmyt jaetaan syyskuun puolessavälissä ennen television syyskauden alkua. Vuosina 2006 ja 2010 Emmyt pidettiin poikkeuksellisesti jo elokuun lopussa NFL-jalkapallon alkaessa syyskuussa.

Primetime Emmyt jaetaan kahdessa eri gaalassa. Ensimmäisessä seremoniassa myönnetään palkinnot lähinnä taiteellisesta työstä, kuten kuvauksesta, puvustuksesta ja äänityksestä. Toisessa palkitaan näyttelijät, käsikirjoittajat, ohjaajat ja parhaat sarjat sekä televisioelokuvat.

Vuoden 2017 gaala järjestettiin 17. syyskuuta 2017.

Vuoden 2023 Primetime Emmy -palkinnot jaetaan poikkeuksellisesti vasta vuoden 2024 tammikuussa. Alun perin syyskuuksi suunnitellut gaalat siirrettiin Hollywoodin käsikirjoittajien ja näyttelijöiden lakkojen takia. Järjestyksessään 75. Primetime Emmy -gaala järjestetään Martin Luther Kingin päivänä 15. tammikuuta 2024 ja Creative Arts Emmy -palkinnot jaetaan 6.–7. tammikuuta 2024. Seremoniat järjestetään Peacock Theaterissa, Los Angelesissa.[1]

Primetime Emmyjen kategoriat


Creative Arts Primetime Emmyt

Creative Arts Emmy -palkinnot jaetaan seuraavissa kategorioissa:


Eniten Emmy-ehdokkuuksia

Eniten Emmy-ehdokkuuksia yksilöllä
Eniten Emmy-ehdokkuuksia televisio-ohjelmalla
Eniten Emmy-ehdokkuuksia komediasarjalla vuoden aikana
Eniten Emmy-ehdokkuuksia draamasarjalla vuoden aikana
Eniten Emmy-ehdokkuuksia animaatiosarjalla vuoden aikana
Eniten Emmy-ehdokkuuksia minisarjalla vuoden aikana
Eniten Emmy-ehdokkuuksia televisioelokuvalla
Eniten Emmy-ehdokkuuksia varieteesarjalla vuoden aikana
Eniten Emmy-ehdokkuuksia yksilöllä ilman voittoa

Eniten Emmy-voittoja

Eniten Emmy-voittoja yksilöllä
Eniten Emmy-voittoja televisio-ohjelmalla
Eniten Emmy-voittoja komediasarjakategoriassa
Eniten Emmy-voittoja draamasarjakategoriassa
Eniten Emmy-voittoja animaatiosarjalla
Eniten Emmy-voittoja minisarjalla
Eniten Emmy-voittoja televisioelokuvalla
Eniten Emmy-voittoja televisiokanavalla
Eniten Emmy-voittoja
Eniten Emmy-voittoja samana hahmona samassa sarjassa
Eniten Emmy-voittoja samana hahmona eri sarjoissa

Lähteet

  1. Andreeva, Nellie: 2023 Emmys Set January Date On Fox After Delay Amid Hollywood Strikes Deadline. 10.8.2023. Viitattu 18.9.2023.

Aiheesta muualla