Suomen Klarinettiseura ry on suomalainen soitinyhdistys, jonka perustamiskokous pidettiin Helsingissä 28. syyskuuta 1980. Perustajajäseniä oli kymmenen. Yhdistyksen tarkoituksina ovat muun muassa klarinetinsoiton perinteiden vaaliminen, suomalaisten klarinetinsoittajien yhdyssiteenä toimiminen, klarinetistien kansainvälisen verkostoitumisen tukeminen, klarinettia koskevan tutkimuksen edistäminen ja klarinetin tunnetuksi tekeminen sen erinäisissä käyttöyhteyksissä.[1]

Suomen Klarinettiseura on muun toimintansa ohella julkaissut levytyksiä.[2] Sillä on oma klarinettikuoronsaselvennä, Suomalainen klarinettiyhtye (Finnish Clarinet Ensemble).[3] Suomen Klarinettiseuran pitkäaikaisena puheenjohtajana toimi Kullervo Kojo, joka kutsuttiin järjestön kunniajäseneksi vuonna 2000.[4] Kojo kuului myös alkuperäisiin perustajajäseniin.[5] Suomen Klarinettiseuran lokakuussa 2022 alkaneella 42. toimintakaudella puheenjohtajaksi tuli Mikko Raasakka.[6]

Lähteet

  1. Yhdistys Suomen Klarinettiseura ry
  2. Suomalaisia klarinettilevyjä Suomen Klarinettiseura ry
  3. Klarinetistien kokoontumisajot Turussa Aamuset
  4. Sakari Oramo, kapellimestari Christoffer Sundqvist, klarinetti Kullervo Kojo, klarinetti Anu Komsi, sopraano Docplayer
  5. Rakkaudesta jazziin – RSO:n bassoklarinetisti Kullervo Kojo Jazzrytmit
  6. Hallitus Suomen Klarinettiseura ry