Huvila, jossa konferenssi pidettiin. Nykyisin talossa on Wannseen konferenssia käsittelevä museo. (Kuva vuodelta 2014.)
Wannseen konferenssi oli natsi-Saksan korkeiden virkamiesten kokous, jossa Saksan virastoille tiedotettiin ”juutalaiskysymyksenlopullisesta ratkaisusta”. Päätös siitä oli syntynyt jo aikaisemmin, ja Wannseen kokous oli tiedotustilaisuus, joka osoitti sen, että kansanmurhasta oli tullut osa valtakunnan virallisesti harjoittamaa politiikkaa.[1][2] Kokous järjestettiin 20. tammikuuta 1942 Wannseen rannalla sijaitsevassa huvilassa Berliinin lounaisella esikaupunkialueella.[2] Lopullinen ratkaisu johti holokaustiin, juutalaisten kansanmurhaan.
Valmistelu
Kokouksen oli kutsunut koolle Saksan valtion turvallisuusviraston, natsivaltion poliisitoimen ja salaisen palvelun keskuksen päällikkö Reinhard Heydrich. Kokous oli tarkoitus järjestää jo 9. joulukuuta 1941, mutta se siirrettiin äkillisten syiden vuoksi tammikuulle ja pidettiin 20. tammikuuta 1942 huvilassa aamiaisen yhteydessä.[3]
Osallistujat
Tilaisuuteen kutsuttiin 13 kansallissosialistisen Saksan valtakunnan virkamiestä. He olivat valtiosihteereitä ja upseereita, ja he muodostivat suunnilleen johtohierarkian kolmannen tason. Virallisesti tilaisuutta kutsuttiin "valtiosihteerien neuvonpidoksi". Paikalla oli 16 henkilöä, mukaan lukien pika- ja konekirjoittajatar.[4]
Keskustelun aiheena oli jo edellisvuonna korkeammalla tasolla päätetty "lopullinen ratkaisu" eli suunnitelma murhata kaikki juutalaiset.[4][2] Heydrichin tarkoituksena oli tiedottaa päätöksestä sekä yhtenäistää päälinjat. Kokouksessa esiteltiin ajatus juutalaisten karkotuksista itään ”sopivaan työhön jonka kuluessa epäilemättä suuri osa eliminoituu luonnollisten syiden kautta”.[2] Jäljelle jääneet oli tarkoitus ”käsitellä”, koska he muutoin vapautuessaan toimisivat ”uuden juutalaisen elpymisen” siemenenä.[5][2]
Jotkut keskustelijat esittivät konkreettisia näkemyksiä siitä, miten joukkomurha tulisi toteuttaa. Krakovan valtiosihteeri Josef Bühler painosti Heydrichia ottamaan lopullisen ratkaisun käyttöön Puolan kenraalikuvernementissa. Kokouksessa puhuttiin myös "sekarotuisista" ja "seka-avioliitossa" olevista juutalaisista sekä haettiin tarkkaa määritelmää siitä, ketkä kaikki olivat "juutalaisia" ja ketkä "saksalaisia", ja miten eri tason sekarotuisia tulisi kohdella. SS-Gruppenführer Otto Hoffmann vaati laajempaa "sekarotuisten" sterilisoinnin käyttöä, ja valtiosihteeri Wilhelm Stuckart vaati laajoja pakkosterilisointeja.[6]
Pöytäkirjat
Pöytäkirjan kopiot ovat esillä konferenssin pitopaikassa nykyisin olevassa museossa. Kuvassa luettelo juutalaisten lukumääristä Euroopan eri valtioissa – Suomessa 2 300 (iso kuva).
Kokouspöytäkirjat eivät mainitse suoraan joukkomurhaa. Pöytäkirjaa pitänyt Adolf Eichmann myöhemmin kuitenkin tunnusti, että todellisuudessa kokouksessa käytettiin kokousprotokollaa paljon suorempaa kieltä – käytettyjä termejä olivat esimerkiksi ”tuhoaminen” ja ”annihilointi”.[7]
Pöytäkirjoista tehtiin 30 kopiota, joista ulkoasiainviraston alivaltiosihteeri Martin Lutherille kuuluneen 16. kopion liittoutuneet löysivät toukokuussa 1946. Luther oli kuollut sydänkohtaukseen vuotta aiemmin, eikä ollut ehtinyt hävittää kaikkia asiakirjojaan muiden johtavien kansallissosialistien tapaan.
Kokousta pidetään ensimmäisenä keskusteluna lopullisesta ratkaisusta ja se on erityinen siinäkin mielessä, että kokouksen pöytäkirjat päätyivät kokonaisuudessaan liittoutuneiden haltuun toisen maailmansodan lopulla. Niiden avulla pystyttiin todistamaan juutalaisvainojen järjestelmällisyys Nürnbergin oikeudenkäynnissä.
Lähteet
Benz, Wolfgang: Holokausti. Suomentanut Tapani Hietaniemi. Vastapaino, 2000. ISBN 951-786-075-9.
Viitteet
↑Holmila, Antero: Holokausti. Tapahtumat ja tulkinnat, s. 104–106. Jyväskylä: Atena, 2010. ISBN 978-951-796-652-8.
↑ abcdefThe Wannsee ConferenceHolocaust Education & Archive Research Team Publications Listing. 2007. Viitattu 27.02.2018.
