Brexit (yhdistelmä engl. sanoista British exit,^[1] ’Britannian lähtö’) oli prosessi, joka johti Britannian eroamiseen Euroopan unionista (EU). Brexit sai alkunsa Britannian neuvoa-antavasta EU-kansanäänestyksestä vuonna 2016, jonka äänestystulos osoitti Euroopan unionista eroamisen kannatusta. Syitä kannatukseen olivat muiden muassa Britannian itsemääräämisoikeus, Euroopan unionin peruspilareihin kuuluva työvoiman vapaa liikkuvuus sekä Euroopan pakolaiskriisi vuonna 2015.

• 23. kesäkuuta: Britanniassa järjestettiin kansanäänestys eroamisesta Euroopan unionista. 52 prosenttia äänestäneistä äänesti eron puolesta.^[2]
• 24. kesäkuuta: David Cameron ilmoitti eroavansa pääministerin tehtävästä.^[3]
• 25. kesäkuuta: Brittiläinen EU-komisaari Jonathan Hill ilmoitti aikovansa erota EU:n komissaarin tehtävästä.^[4]
• 13. heinäkuuta: David Cameron erosi virallisesti ja Theresa May hyväksyi kuningattaren kutsun muodostaa uusi hallitus. David Davis nimitettiin juuri perustetun Euroopan unionista eroamisasioiden ulkoministerin virkaan valvomaan eroneuvotteluja.
• 27. heinäkuuta: Euroopan komissio nimitti ranskalaisen poliitikon Michel Barnierin Euroopan unionin pääneuvottelijaksi Britannian EU-eroon liittyviin neuvotteluihin.
• 3. marraskuuta: Britannian hovioikeus määräsi, että Yhdistyneen kuningaskunnan hallitus ei voi aloittaa Lissabonin sopimuksen artiklan 50 mukaisia neuvotteluita Euroopan unionista eroamisesta ilman parlamentin hyväksyntää.^[5]
• 7. joulukuuta: Alahuone äänesti 461–89 Theresa Mayn suunnitelman puolesta käynnistämään artikla 50 maaliskuun 2017 loppuun mennessä ^[6]

• 24. tammikuuta: Britannian korkein oikeus päätti, että parlamentin on hyväksyttävä 50 artiklan lainsäädäntnön käynnistäminen.
• 26. tammikuuta: Britannian hallitus esitteli parlamentissa 137 sanan pituisen lain, jolla valtuutettiin Theresa May käynnistämään 50 artikla. Työväenpuolueen johtaja Jeremy Corbyn kehotti kansanedustajiaan tukemaan lakia.
• 16. maaliskuuta: Laki saa kuninkaallisen hyväksynnän.
• 29. maaliskuuta: Theresa Mayn kirjeessä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle Donald Tuskille ilmoitettiin, että artiklan 50 prosessi käynnistyy ja kaksivuotinen prosessi Britannian erosta EU:sta kestäisi 29. maaliskuuta 2019 asti.
• 18. huhtikuuta: Theresa May ilmoitti, että uudet parlamenttivaalit järjestetään 8. kesäkuuta.
• 8. kesäkuuta: Britanniassa järjestettiin parlamenttivaalit. Vaalien seurauksena parlamentin tulos hung parlamentti, konservatiivit olivat edelleen suurin yksittäinen puolue alahuoneessa, mutta menettivät parlamentaarisen enemmistön, minkä seurauksena muodostettiin uusi vähemmistöhallitus, jolla on luottamusjärjestely pohjoisirlantilaisen Demokraattisen unionistipuolueen (DUP) kanssa.
• 19. kesäkuuta: Brexit-neuvottelut alkoivat.

• 6. heinäkuuta: Britanniassa julkaistaan Britannian ja EU:n tulevasta suhteesta ns. valkoinen paperi, joka tunnettiin nimellä Chequersin sopimus
• 8. heinäkuuta: Davis erosi Euroopan unionista eroamisasioiden ulkoministerin tehtävistä. Dominic Raab nimitettiin hänen seuraajakseen seuraavana päivänä.
• 9. heinäkuuta: Boris Johnson erosi ulkoministerin tehtävistä .^[7]
• 21. syyskuuta: EU hylkäsi Britannian valkoisen paperin (Checkersin sopimuksen )
• 14. marraskuuta: Brexit-erosopimus julkaistiin
• 15. marraskuuta: Raab erosi Euroopan unionista eroamisasioiden ulkoministerin tehtävistä. Steve Barclay nimitettiin hänen seuraajakseen seuraavana päivänä.
• 25. marraskuuta: 27 muuta EU:n jäsenvaltiota hyväksyi erosopimuksen.

• 15. tammikuuta: Ensimmäinen äänestys erosopimuksesta järjestettiin Britannian parlamentin alahuoneessa. Britannian hallituksen esitys kaatui äänin 432–202.^[8]
• 12. maaliskuuta: Toinen äänestys Britannian hallituksen kanssa tehdystä erosopimuksesta hylättiin äänin 391–242. ^[9]
• 14. maaliskuuta: Britannian hallituksen esitys hyväksyttiin äänin 412–202 artiklan 50 määräajan pidentämiseksi.
• 20. maaliskuuta: Theresa May pyysi EU:ta jatkamaan 50 artiklan määräaikaa 30. kesäkuuta 2019 asti.
• 21. maaliskuuta: Eurooppa-neuvosto ehdottaa, että 50 artiklan jaksoa pidennetään 22. toukokuuta 2019 asti, jos erosopimus hyväksytään 29. maaliskuuta 2019 mennessä, mutta jos ei, niin Britannialla on 12. huhtikuuta 2019 asti aikaa osoittaa etenemistapa neuvotteluissa. Jatkosta sovittiin virallisesti seuraavana päivänä.
• 29. maaliskuuta: Artiklan 50 jakson alkuperäinen määräaika loppui ja samalla alkuperäinen suunniteltu brexitin päivämäärä raukeaa. Kolmas äänestys erosopimuksesta järjestetään sen jälkeen, kun se erotettiin poliittisesta julistuksesta. Britannian hallitus hävisi äänestyksen äänin 344–286.
• 5. huhtikuuta : Theresa May pyysi toisen kerran EU:ta jatkamaan 50 artiklan määräaikaa 30. kesäkuu 2019 saakka^[10]
• 10. huhtikuuta : Eurooppa-neuvosto myöntää 50 artiklan mukaiselle ajanjaksolle toisen pidennyksen 31. lokakuuta 2019 asti tai erosopimuksen hyväksymiskuukautta seuraavan kuukauden ensimmäiseen päivään sen mukaan, kumpi tulee ensin. Jos Britanniassa ei järjestetä europarlamenttivaaleja toukokuussa 2019 (kuten se myöhemmin tapahtui), Britannia lähtee 1. kesäkuuta 2019 Euroopan unionista^[11]
• 23. toukokuuta: Britanniassa järjestettiin europarlamenttivaalit, joissa toisaalta Nigel Faragen johtama Brexit-puolue on suurin puolue, joka sai 29 paikkaa, ja toisaalta puolueet, jotka kannattavivat uutta kansanäänestystä saivat 37 paikkaa siis 55,5 prosenttia äänistä. Brexitiä vastustavista puolueista sai liberaalidemokraatit Vince Cablen johdolla 16 paikalla, työväenpuolue sai vain 10 paikkaa. Konservatiivit putosivat neljään paikkaan 8,8 %, mikä on kaikkien aikojen suurin hallitsevan puolueen tappio koko Britannian laajuisissa vaaleissa.
• 24. toukokuuta: Theresa May ilmoittaa eroavansa konservatiivipuolueen johtajan tehtävästä 7. kesäkuuta alkaen, koska hän ei saanut brexit-suunnitelmaansa läpi parlamentissa, ja useiden epäluottamusäänestysten vuoksi hänen hallituksensa jatkaa toimitusministeristönä, kunnes konservatiivit valitsevat uuden johdon. ^[12]
• 18. heinäkuuta: Kansanedustajat hyväksyvät 41 äänen enemmistöllä muutoksen Pohjois-Irlantia koskevaan lakiin, joka estää parlamenttityön keskeyttämisen 9. lokakuuta ja 18. joulukuun välisenä aikana, ellei uutta Pohjois-Irlannin hallitusta muodosteta^[13]
• 24. heinäkuuta: Theresa May erosi virallisesti ja Boris Johnson hyväksyi kuningattaren kutsun muodostaa uusi hallitus ja hänestä tuli Britannian pääministeri, kolmas erokansanäänestyksen jälkeen^[14]
• 25. heinäkuuta: Britannian parlamentin molemmat kamarit ovat kesätauolla 25. heinäkuuta – 3. syyskuuta.
• 28. elokuuta: Boris Johnson ilmoitti aikovansa keskeyttää parlamentin toiminnan syyskuuhun asti. Kuningattaren on puhe valtaistuimelta 14. lokakuuta aloittaakseen uuden istunnon keskeytetään. Tämä oli kiistanalainen toimenpide Johnsonilta, koska se rajoittaisi parlamentin aikaa hyväksyä lainsäädäntöä ennen 50 artiklassa asetettua määräaikaa 31. lokakuuta.^[15] Kuningatar hyväksyi aikataulun Privy-neuvoston kokouksessa Balmoralissa.^[16]
• 3. syyskuuta: Esitys hätäkeskusteluksi hyväksyvä laki, joka sulkee pois yksipuolisen sopimuksettoman brexitin pakottaa hallituksen saamaan parlamentin hyväksynnän joko erosopimukselle tai sopimuksettomalle brexitille. Tämä esitys, joka sallii keskustelun seuraavana päivänä, hyväksyttiin äänin 328–301. Esityksen puolesta äänesti 21 konservatiivista kansanedustajaa.
• 4. syyskuuta: Laki, jossa säädetään lisäsäännöksistä Euroopan unionista eroamisneuvottelujen määräaikaan liittyen läpäisi toisen käsittelyn äänin 329–300; 22. konservatiivi Caroline Spelman äänesti hallituksen kantaa vastaan. Myöhemmin samana päivänä kansanedustajat hylkäsivät Johnsonin esityksen lokakuun parlamenttivaalien järjestämisestä äänin 298–56, mikä ei saavuttanut tarvittavaa 2/3 enemmistöä lain taakse. Työväenpuolueen kansanedustajat pidättyivät äänestämästä.
• 9. syyskuuta: Hallitus hävisi jälleen yrityksen määrä aikaisista parlamenttivaalien järjestämisestä. Alahuone hyväksyi Dominic Grieven esituksen jossa vaaditaan kabinettitoimiston avainhenkilöitä julkistamaan yksityisiä viestejä parlamentille. Puhemies John Bercow ilmoittaa aikovansa erota alahuoneen puhemiehen tehtävästä viimeistään. Parlamentti on tauolla14. lokakuuta 2019 asti. Puolueiden kokouskausi alkaa, kun odotukset rakentuvat vaalien ympärille.
• 7. lokakuuta: Skotlannin sessio-oikeus eli maan korkein siviiliasioiden tuomioistuin hylkäsi kanteen, jonka vetoomuksen esittäjät, mukaan lukien Joanna Cherry, ovat nostaneet ja vaativat oikeuden määräystä, jolla Boris Johnson pakotetaan kirjoittamaan kirje, jossa pyydetään, että laki, jossa säädetään lisäsäännöksistä Euroopan unionista eroamisneuvottelujen määräaikaan liittyen edellyttämää pidennystä Johnsonin lausumien perusteella. ja hänen edustajansa, joista kerrottiin, että he voisivat yrittää kiertää lakia^selvennä. Tuomioistuin hyväksyi sille hallituksen asianajajien antaman vakuutuksen, että Johnson kirjoittaisi vaaditun kirjeen. Tuomioistuin hylkäsi myös määräyspyynnön, jolla estetään hallitusta riitauttamalla lakia, jossa säädetään lisäsäännöksistä Euroopan unionista eroamisneuvottelujen määräaikaan liittyen, esimerkiksi pyytämällä toista EU-maata veto-oikeudella pyydettyä Brexitin pidentämistä, sen jälkeen kun hallituksen asianajajat lupasivat tuomioistuimelle, ettei tällaisiin toimiin ryhdytä. Asiasta valitettiin ylemmälle oikeusateelle. Vetoomuksen esittäjät pyytävät erikseen oikeudelta päätöstä, jonka mukaan jos tällaista kirjettä vaaditaan ja Johnson ei kirjoita sitä, tuomioistuin kirjoittaa kirjeen itse – tämä on epätavallinen menettely, joka on käytettävissä vain Skotlannissa.^[17]
• 9. lokakuuta: Oikeus lykkäsi päätöksensä 21. lokakuuta asti ja totesi: ”Ennen kuin kirjeen lähetysaika on saapunut, pääministeri ei ole toiminut lainvastaisesti, mitä tahansa hänen ja hänen virkamiestensä kerrotaan sanoneen yksityisesti tai julkisesti.” Tilanne pysyy vaihtelevana. Seuraavien kahden viikon aikana olosuhteiden ajateltiin väistämättä muuttuvan.^[18]
• 24. syyskuuta: Britannian korkein oikeus päätti yksimielisesti, että Boris Johnsonin päätös pyytää kuningatarta lykkäämään parlamentin istuntoa oli lainvastainen ja että sovittelu itsessään on näin ollen mitätön ja tehoton ^[19]
• 25. syyskuuta: Parliamentti kutsuttiin koolle
• 2. lokakuuta: Hallitus julkaisee valkoisen kirjan, jossa hahmotellaan Irlannin kysymyksen korvaamiseksi uusi suunnitelma, joka sisälsi saman sääntelyn yhdenmukaistamisen lain Irlannin saarella mutta säilyttää tullirajan Irlannin tasavallan ja Pohjois-Irlannin välillä. Lyhyempi jatkoaika ilmoitetaan 8.–14. lokakuuta.
• 14. lokakuuta: Parlamentti palaa tauolta. Kuningatar avasi ensimmäisen istunnon.^[20]
• 17. lokakuuta: Yhdistynyt kuningaskunta ja Euroopan komissio sopivat tarkistetusta erosopimuksesta, joka sisälsi uuden Pohjois-Irlannin pöytäkirjan. Eurooppa-neuvosto hyväksyy sopimuksen.^[21]
• 19. lokakuuta: Parlamentin ylimääräinen lauantai-istunto, jossa keskustellaan tarkistetusta erosopimuksesta.^[22] Pääministeri aikoo hyväksyä sopimuksen. Parlamentin jäsenet hyväksyvät ensin äänin 322–306 Sir Oliver Letwinin esitykseen tekemän tarkistuksen, mikä viivytti sopimuksen käsittelyä, kunnes sen täytäntöönpanoa koskeva lainsäädäntö on hyväksytty; esitys viedään sitten muutettuna toteuttaen Letwinin viiveen.^[23] Tämä viivästys aktivoi lain, jossa säädetään lisäsäännöksistä Euroopan unionista eroamisneuvottelujen määräaikaan liittyen, mikä vaatii pääministerin välittömästi kirjoittamaan Eurooppa-neuvostolle pyynnön vetäytymisen jatkamisesta 31. tammikuuta 2020 asti.^{[24] [25]}
• 19. lokakuuta: Pääministeri Boris Johnson lähetti Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle Donald Tuskille kaksi kirjettä: yksi, jonka väitetään olevan Britannian pääministeriltä, mutta jota ei ole allekirjoitettu, viittaa lakiin, jossa säädetään lisäsäännöksistä Euroopan unionista eroamisneuvottelujen määräaikaan liittyen vaatimuksiin ja pyysi pidennystä 31. päivään tammikuuta 2020 asti; toinen, jonka Johnson on allekirjoittanut henkilökohtaisesti ja joka on kopioitu kaikille neuvoston jäsenille, toteaa, että Johnson uskoo viivästyksen olevan virhe, ja pyysi komission presidentiltä ja neuvoston jäseniltä tukea hänen jatkuville ponnisteluilleen varmistaa vetäytyminen ilman jatkoaikaa. Kirjeet toimittaa Britannian pysyvä edustaja Brysselissä yhdessä hänen allekirjoittaman saatekirjeen kanssa, joka vahvistaa, että ensimmäinen kirje on lain mukainen, jossa säädetään lisäsäännöksistä Euroopan unionista eroamisneuvottelujen määräaikaan liittyen.^[26][27]
• 21. lokakuuta: Alahuoneen puhemies hylkäsi hallituksen pyynnön uudesta äänestyksestä eroehdotuksesta soveltaen käytäntöä, jonka mukaan ”sisällöltään” samaa esitystä ei voida palauttaa yhden parlamentin istunnon aikana.^[28][29]
• 21. lokakuuta: Tuomioistuimeen vetoomuksen esittäjät myöntävät, että Johnson on täyttänyt lain, jossa säädetään lisäsäännöksistä Euroopan unionista eroamisneuvottelujen määräaikaan liittyen ja jonka mukaan hänen on pyydettävä pidennystä, mutta väittävät, että hänen toinen kirjeensä kumoaa ensimmäisen. Tuomioistuin hylkäsi hallituksen pyynnön asian hylkäämisestä ja päätti, että tapauksen tulisi jäädä tuomioistuimen käsiteltäväksi ”kunnes on selvää, että [lain, jossa säädetään lisäsäännöksistä Euroopan unionista eroamisneuvottelujen määräaikaan liittyen] mukaiset velvoitteet on täytetty täysimääräisesti”. Hallituksen lakimiehet vakuuttivat 9. lokakuuta, että Johnson noudattaa kaikkia lain vaatimuksia, joista yksi on vastata EU:n reaktioon hänen kirjeeseensä. Tämän sitoumuksen rikkominen olisi voinut tuoda Johnsonille syytteen oikeuden halventamisesta.^[30]
• 21. lokakuuta: Hallitus esitteli yhteisymmärryksessä EU:n (erosopimus) lakiesityksen, jonka otsikko on: ”Lakiehdotus Britannian ja EU:n välisen sopimuksen täytäntöönpanosta ja muusta määräyksestä Euroopan unionin perustamissopimuksen artiklan 50 kohdan 2 mukaisesti. Euroopan unioni, jossa määritellään Britannian EU:sta eroa koskevat järjestelyt”.
• 22. lokakuuta: EU:n erosopimuslaki hyväksyttiin (toisessa käsittelyssä) äänin 329–299, mutta siihen liittyvä ”ohjelmaesitys”, jotta lakiesityksen kaikki vaiheet saataisiin valmiiksi kolmessa päivässä ja siten ennen 31. lokakuuta, hylättiin 322 äänellä. 308:aan sen jälkeen, kun kansanedustajat vastustivat, että tämä ei antaisi riittävästi aikaa harkita. EU:n neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk sanoo Brysselissä suosittelevansa neuvostolle, että se hyväksyisi Britannian pyynnön jatkaa määräaikaa.^[31][32]
• 24. lokakuuta: Pääministeri Boris Johnson pyysi oppositiojohtaja Jeremy Corbynia tukemaan 28. lokakuuta hallituksen esitystä parlamenttivaaleista 12. joulukuuta (määräaikaisten parlamenttien vaatiman kahden kolmasosan enemmistön saavuttamiseksi). Corbyn vaatii edelleen, että sopimukseton Brexit on ensin ”poistettava pöydästä”. ^[33]
• 25. lokakuuta: Euroopan komission kokouksen jälkeen tiedottaja ilmoitti, että ”EU-27 ovat sopineet pidentämisen periaatteesta ja työ jatkuu nyt lähipäivinä”, ja että he suunnittelivat päättävänsä päivämäärästä ilman hätähuippukokousta.^[34]
• 28. lokakuuta: Eurooppa-neuvosto päätti jatkaa Brexit-määräajan pidentämistä 31. tammikuuta 2020 asti – kolmas pidennys.^[35][36]
• 28. lokakuuta: Hallituksen esitys 12. joulukuuta pidettävistä vaaleista hylättiin äänin 299–70, mikä on alle määräaikaisia parlamentteja koskevan lain edellyttämän kahden kolmasosan enemmistön, kun useimmat työväenpuolueen kansanedustajat pidättyivät äänestämästä.^[37] Hallitus veti pois EU:n (erosopimus) lakiesityksen ja ilmoittaa aikomuksestaan esittää 29. lokakuuta ”lyhyt lakiesitys 12. joulukuuta pidettävistä vaaleista”.^[38]
• 28. lokakuuta Liberaalidemokraatit ja Skotlannin kansallispuolue ilmoittavat kannattavansa ennenaikaisia vaaleja ja esittävät omaa yksisivuista lakiesitystään vaaleihin 9. joulukuuta.
• 29. lokakuuta: Hallitus antaa lakiesityksen vuoden 2019 ennenaikaisista parlamenttivaaleista.^[39]

• 30–31. lokakuuta: Ylähuone hyväksyi ennenaikaisen parlamentin vaalien lakiehdotuksen muuttamattomana, ja saatuaan kuninkaallisen suostumuksen seuraavana päivänä siitä tulee laki vuoden 2019 ennenaikaisten parlamentaaristen vaalien lailla.
• 31. lokakuuta: Laki, jossa säädetään lisäsäännöksistä Euroopan unionista eroamisneuvottelujen määräaikaan liittyen, saa kuninkaallisen hyväksynnän ja astui voimaan.
• 6. marraskuuta: Parlamentti hajotettiin
• 12. joulukuuta: Parlamenttivaalit
• 13. joulukuuta: Konservatiivipuolue sai ylivoimaisen 80 paikan enemmistön parlamentissa. Kuningatar kutsui Boris Johnsonin muodostamaan toisen hallituksensa, jonka aikana Brexit saatetaan päätökseen.^[40]
• 20. joulukuuta: Erosopimus läpäisi toisen käsittelyn alahuoneessa äänin 358–234.^[41]

• 22. tammikuuta: Pääministeri Boris Johnsonin ehdottama erosopimuslaki hyväksyttiin Britannian parlamentissa sen jälkeen, kun alahuone hylkäsi useat ylähuoneen ehdottamat tarkistukset äänin 342–254. Ylähuoneen jäsenet päättivät myöhemmin olla ehdottamatta muita muutoksia, mikä mahdollisti lakiesityksen siirtämisen kuningattarelle saadakseen kuninkaallisen suostumuksen^[42][43]
• 23. tammikuuta: Euroopan unionin vuoden 2020 erosopimuslaki saa kuninkaallisen suostumuksen.
• 23. tammikuuta: Euroopan parlamentin perustuslakivaliokunta kannattaa erosopimusta ja odottaa, että koko parlamentti hyväksyy sen.
• 24. tammikuuta: Ursula von der Leyen, Charles Michel ja Boris Johnson allekirjoittavat erosopimuksen. Von der Leyen ja Michel allekirjoittivat sopimuksen Europa-rakennuksessa Brysselissä ja lähettivät sitten sopimuksen diplomaattisessa postissa 10 Downing Streetiin Lontooseen, jossa Johnson allekirjoitti sopimuksen.^[44]
• 28. tammikuuta: Chris Pincheristä tulee viimeinen Britannian ministeri, joka osallistui EU-kokoukseen Brysselissä, kun hän oli läsnä yleisten asioiden neuvostossa.
• 29. tammikuuta: Euroopan parlamentti antaa suostumuksensa Euroopan unionin neuvoston tekemiseen erosopimuksen tekemiseen äänin 621–49.^[45][46].Tämä oli myös viimeinen kerta, kun Britannian mepit istuivat Euroopan parlamentissa^[47]
• 30. tammikuuta: Euroopan unionin neuvosto sai päätökseen erosopimuksen ratifioinnista

• 31. tammikuuta: Klo 23.00 (Greenwichin aika) Yhdistynyt kuningaskunta erosi Euroopan unionista Britannian ja EU:n lokakuussa 2019 sopiman 50 artiklan pidennyksen asettamassa määräajassa, ja siirtymäjärjestelyt alkavat kaudelle, joka päättyy 31. joulukuuta 2020.^[36][48]
• 3. helmikuuta: Britannian hallitus esitti tavoitteita tulevalle sopimukselle Britannian ja EU:n välille:
  • Kunnioitus molempien osapuolten suvereniteettia ja heidän oikeusjärjestyksensä autonomiaa.
  • Ei säännösten mukauttamista, ei EU:n tuomioistuimelle mitään lainkäyttövaltaa Britannian laeissa, eikä ylikansallista valvontaa millään alueella, mukaan lukien Britannian rajat ja maahanmuuttopolitiikka.
  • Joukko sopimuksia, joiden pääelementtejä olisivat kattava vapaakauppasopimus, joka kattaisi olennaisesti kaiken kaupan, kalastussopimus ja sopimus yhteistyöstä sisäisen turvallisuuden alalla sekä useita teknisiä sopimuksia, jotka kattavat mm. ilmailu- tai siviilialan ydinalan yhteistyö.
  • Tulevaa yhteistyötä muilla aloilla ei tarvitse ohjata kansainvälisen sopimuksen kautta.
  • Britannian hallitus toimii myös Britannian kruunun riippuvuuksien ja merentakaisten alueiden toimesta: koko Brittilkäisen perheen puolesta.
  • Yhdistynyt kuningaskunta ehdottaa vastaavien järjestelyjen sopimista EFTA-maiden kanssa.
  • Britannian ja EU:n välisen vapaakauppasopimuksen olisi heijastettava olemassa olevia kansainvälisiä parhaita käytäntöjä ja kehitettävä niitä tarvittaessa, sellaisina kuin ne on määritelty muun muassa EU:n jo hyväksymissä vapaakauppasopimuksissa.^[49]
• 18. maaliskuuta: EU julkaisee ehdotusluonnoksensa uudeksi kumppanuudeksi Britannian kanssa ja julkaisee erosopimuksen kanssa sovitun poliittisen julistuksen lakitekstiksi^[50].
• 30. joulukuuta: Euroopan unionin ja Britannian tulevaisuussuhde laki hyväksytään Britannian alahuoneessa äänin 521–73.^[51]
• 31. joulukuuta: klo 23.00 (Greenwichin aika) Britannia saa päätökseen irtautumisensa Euroopan unionista Brexit-siirtymäkauden päättyessä. Yhdistynyt kuningaskunta lopetti tulevan EU-lainsäädännön, mukaan lukien useimmat Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tulevat tuomiot, sisällyttämisen Britannian lainsäädännössä^[52]
• 1. tammikuuta 2021: Erosopimuksessa ^[53] määrättiin siirtymä- tai täytäntöönpanoajasta klo 00.00 Keski-Euroopan aikaa (23.00 Greenwichin aikaa) 31. joulukuuta 2020^[54][55]Britanniassa, jonka aikana Britannia pysyi yhtenäismarkkinoilla kitkattoman kaupankäynnin varmistamiseksi siihen saakka kunnes sovittiin pitkäaikaisesta suhteesta. Jos sopimukseen ei olisi päästy tähän päivään mennessä, Britannian olisi ollut jätettävä yhtenäismarkkinat ilman kauppasopimusta 1. tammikuuta 2021 mennessä. Erosopimukseen liittyy läheisesti ei-sitova poliittinen julistus EU:n ja Britannian tulevasta suhteesta.

Britannian pääministeri David Cameron lupasi tammikuussa 2013, että hän järjestäisi kansanäänestyksen Britannian EU-jäsenyydestä puoluetovereidensa painostuksen alla ja estääkseen Ukipin nousevan kannatuksen.^[56] Cameron uskoi myös, että hän pystyisi eroamisella uhkaamalla neuvottelemaan Britannialle paremman aseman Euroopan unionissa. Voitettuaan parlamenttivaalit 2015 Cameron toteutti lupauksensa ja sopi kansanäänestyksen järjestämisestä. Samalla hän neuvotteli Britannialle tiettyjä erityisoikeuksia, joiden toivottiin pitävän maan edelleen EU:n jäsenenä.^[57]

Alun perin kansanäänestys oli tarkoitus järjestää 2017, mutta konservatiivien yllättäen voitettua parlamenttivaalit, Cameron päätti aikaistaa äänestystä.^[56]

Brexitiin liittyivät neuvottelut kauppasopimuksesta Euroopan unionin kanssa. Neuvottelut viivästyivät ja syksyllä 2020 neuvottelujen arvioitiin yleisesti kariutuvan, minkä seurauksena olisi niin kutsuttu kova eli sopimukseton Brexit. Britanniassa on uskottu, että heidän neuvotteluasemansa kauppaneuvotteluissa olisi vahva, sillä Britannia tuo enemmän tavaraa Euroopan unionista kuin vie sinne,^[58] mikä Britannian arvion mukaan tarkoittaa, että Euroopan unionin jäsenmaille oli tärkeämpää varmistaa pääsy Britannian markkinalle kuin Britannialla varmistaa pääsy Euroopan unionin jäsenmaiden markkinoille. Euroopan unionin osuus Britannian viennistä on ollut vain 43 prosenttia (2019).^[58] Brexitin kannattajat ovat usein maininneet tukeutuvansa kaupankäyntiin Kanadan, Uuden-Seelannin ja Australian kanssa.^[59]

Britannia onnistui solmimaan vapaakauppasopimukset Etelä-Korean^[60][61] ja Japanin^[62] kanssa ennen EU-siirtymäajan päättymistä.

Syitä kansanäänestyksen tulokseen on arvioitu oikeistolaisuuden ja maahanmuuttajien tuoman uhan kautta ja löydetty korrelaatiota eri ryhmienkin kesken.^[63] British Social Attitudes (BSA) -kyselytutkimuksen, johon vastasi lähes 3 000 kansalaista, mukaan kansa äänesti Brexitin puolesta, koska kansalaiset pelkäsivät maahanmuuttoa. Brexitin taustalla oli siis laaja maahanmuuttovastainen tunne. Kansa oli huomannut, että maahan oli tullut miljoonia maahanmuuttajia Euroopan unionin vapaan liikkuvuuden turvin. Tulijoiden määrä aiheutti laajaa huolestuneisuutta.^[64]

Lord Ashcroft Pollsin 2016 tuottaman kyselytutkimuksen mukaan Britannian eron puolesta äänestäneiden tärkein äänestyskäyttäytymiseen vaikuttanut syy oli periaate Britannian itsemääräämisoikeudesta, eli se, että Britanniaa koskevat päätökset tulee tehdä Britannian itse.^[65] Tunteen siitä, että Euroopan unionin toimielimet, etenkin Euroopan komissio, vievät päätöksentekoprosessin yhä kauemmas kansalaisista on arvioitu vaikuttaneen merkittävänä motivaattorina eron puolesta äänestäneiden keskuudessa.^[66]

Britannian työväenpuolueen Jeremy Corbynin mukaan Euroopan unioni on liian uusliberalistinen, ja hänen mukaansa Euroopan unionin epäonnistuneet uusliberalistiset poliittiset toimet vaikuttivat Brexitin ilmenemiseen.^[67] Corbyn on puhunut ihmisten vapaasta liikkuvuudesta.^[68]

Brexitillä on myös suoria vaikutuksia Euroopan unionin 7-vuotiseen talousarvioon, sillä Britannia on ollut merkittävä nettomaksaja ja Britannia on kyennyt hillitsemään Euroopan unionin rahoitustarpeita.^[69] Siksi pidettiin todennäköisenä, että Euroopan unionille aiheutuisi rahoitusvaje ja rahoitustarpeet tulisivat kasvamaan, kun Britannia ei ole enää hillitsemässä rahoitusvajetta. Brexitin myötä EU:n 7-vuotisesta talousarviosta poistuva rahoitus on yhteensä 75 miljardia euroa seitsemän vuoden ajalta.^[70] Helmikuussa 2020 EU:n seitsenvuotisen talousarvion neuvottelut olivatkin vaikeat.^[71]

PricewaterhouseCoopersin raportti arvioi, että brexitin seurauksena maasta voisi lähteä jopa 100 000 rahoitusalan työpaikkaa.^[72]

Brexitin seurauksena Euroopan unionin väestö pieneni 13 %.^[73]

Brexitin jälkeen Britannialla on itsenäinen maahanmuuttopolitiikka, josta on äänestetty^selvennä tammikuussa 2019.^[74] Jo vuonna 2016 on puhuttu vaatimuksesta, että maahanmuuttajan täytyy puhua hyvää englantia.^[75] Corbyn on sanonut, että Brexitin jälkeen Britannialla on hallittu maahanmuutto, joka on reilu.^[68]

Irlannin on arvioitu hyötyvän Britannian EU-erosta: Britanniassa aikaisemmin sijainneet yritykset uudelleensijoittuvat Irlantiin. Näihin kuuluu rahoituspalvelualan yrityksiä.^[76] Dublinin satamaa laajennetaan Brexitiä silmällä pitäen.^[77] David McWilliamsin mukaan Irlanti näytti naapurimaahansa verrattuna ihmisten silmissä vakaalta ja siten houkuttelevalta maalta.^[78]

Ranskalaisten kalansaaliista lähes 30 prosenttia on tullut Britannian kalastusalueilta. Brexitin myötä ranskalaisten kalastajien elinkeino on vaarassa.^[79]

• Grexit

• Uschanov, Tommi: Onko Brexit totuus Suomesta? Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Teos, 2022. ISBN 978-952-363-307-0

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Brexit.

• Kirjeenvaihtajalta: Britannian erosopimus ja minä. Tiivistelmä aiheesta. Yle

• Sitaatteja aiheesta Brexit Wikisitaateissa

n k m Artikkelit Euroopan unionista Historia Aikajana Ennen 1945 1945-57 1958-72 1973-93 1993-2004 2004 lähtien Edeltäjät Aikajana Perustajat Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (1951-2002) Euroopan talousyhteisö (1958-1993/2009) Euroopan atomienergiayhteisö (1958-edelleen) Euroopan yhteisöt (1967-1993/2009) Oikeus- ja Sisäasiat (1993-2009) Maantiede Alueet Erityisalueet Jäsenvaltiot Kaupunkialueet Suurimmat kaupungit Maantiede Maantieteellinen keskus Rajat Suojelualueet Suurempi kaupunkialue Tilastot Väestö Ympäristö Äärimmäiset kohdat Hallinto Toimielimet Eurooppa-neuvosto Euroopan komissio Euroopan parlamentti Valiokunnat Euroopan unionin neuvosto Euroopan unionin tuomioistuin Euroopan keskuspankki Keskuspankkijärjestelmä Euroopan tilintarkastustuomioistuin Muut toimielimet Euroopan atomienergiayhteisö Euroopan investointipankki Euroopan investointirahasto Euroopan vakausmekanismi Yliopistollinen Eurooppa-instituutti Erillisvirastot Itsenäiset toimielimet Euroopan oikeusasiamies Euroopan tietosuojavaltuutettu Neuvoa-antavat toimielimet Euroopan alueiden komitea Euroopan talous- ja sosiaalikomitea Euroopan unionin sotilaskomitea Poliittisten ja turvallisuusasioiden komitea Politiikka Käsitteet Eurosfääri Hallitustenvälisyys Monitahtisuus Neofunktionalismi Optimaalinen valuutta-alue Ylikansallinen unioni EU-kriittisyys Euromyytit Liittovaltiokehitys EU-myönteisyys Demokraattinen oikeutus Eriytynyt integraatio Etuoikeutettu kumppanuus Politiikat Vapauden, turvallisuuden ja oikeuden alue Maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikka Schengen-alue Euroopan oikeudellinen verkosto Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka Turvallisuus- ja puolustuspolitiikka Pysyvä rakenteellinen yhteistyö Laajentuminen Naapuruuspolitiikka Globaalistrategia Talous- ja rahaliitto Euroalue Pankkiunioni Pankkivalvonta Yhteinen kriisinratkaisumekanismi Pääomamarkkinaunioni Finanssivalvontajärjestelmä Sisämarkkinat Alue- ja rakennepolitiikka Avaruusohjelma Arvonlisäverotus Koulutuspolitiikka Kulttuuripolitiikka Energiapolitiikka Terveys Tulliliitto Työntekijöiden vapaa liikkuvuus Urheilupolitiikka Ympäristöpolitiikka Vihreän kehityksen ohjelma Yhteinen kalastuspolitiikka Yhteinen maatalouspolitiikka Tiiviimpi yhteistyö Politiikka Vaalit Vaalipiirit Puolueet Kansalliset puolueet kytköksien mukaan Yhdentyminen Parlamenttiryhmät Eroaminen Euroopan unionista Brexit Nobelin rauhanpalkinto 2012 Laki Säännöstö Perusoikeuskirja Kansalaisuus Passi Henkilökortti Ajokortti Kilpailulainsäädäntö Tekijänoikeuslainsäädäntö Direktiivi Kansalaisoikeudet Yhteistyö- ja seurakuntamekanismi Virallinen lehti Lainsäädäntöprosessi Kansalaisaloite Asetus Perussopimukset Poikkeukset LGBT-oikeudet Ulkopolitiikka Mahdollinen supervalta Naapuruuspolitiikka Euroopan talousalue Talouskumppanuussopimus Assosiaatiosopimus Vakautus- ja assosiaatioprosessi Itäinen kumppanuus Euronestin parlamentaarinen edustajakokous Etelä-Kaukasiaa koskeva EU:n strategia Pohjoinen ulottuvuus Välimeren unioni Globaalistrategia Vapaakauppasopimus Laajentuminen Talous Budjetti Valuutat Yhteisön etusija Julkiset hankinnat Euroalue Euro Euron kansainvälinen asema ja käyttö Eurojärjestelmä Euroryhmä Eurohuippukokous Liikenne TRACECA Minimipalkka Keskipalkka Työllisyysaste Terveydenhuoltomenot Sairaanhoitokortti Ajokortti Yhteinen ilmailualue Rakennerahastot Kulttuuri Douzelage Euroopan historian talo Kulkulupa Kielet Lehdistönvapaus Juhlapäivät Uskonto Puhelinnumerot Symbolit Luettelot Direktiivit Kirjat Korkeimmat rakennukset Instituutioiden puheenjohtajat Rekisterikilvet Terrori-iskut Käsitteet, lyhenteet ja kieli

Auktoriteettitunnisteet Kansalliset Ranska BnF data Saksa Israel Yhdysvallat Latvia Tšekki Henkilöt Yle Muut IdRef