Marjo-Leena Kuusela-Kitti (o.s. Kuusela, s. 30. syyskuuta 1946 Turku)[1] on suomalainen koreografi, tanssija ja akateemikko.

Elämä ja ura

Kuusela aloitti tanssin neljävuotiaana Lahja Salvianderin liikuntakoulussa Turussa ja suuntautui päämäärätietoisesti tanssin pariin. Vuosina 1953–1965 Kuusela tanssi Turun teatterissa. Hän ei kuitenkaan halunnut tanssia klassista balettia, eikä muita tanssin lajeja voinut opiskella Suomessa. Kuusela päätyi teatteriohjaajan koulutukseen Tampereelle vuonna 1966. Vuosina 1966–1970 hän tanssi Tampereen Työväen Teatterissa.[1]

Vuonna 1972 Kuusela ja tanssija-koreografi Maria Wolska perustivat Tanssiteatteri Raatikon, jossa työskenteli myös Kuuselan puoliso tanssija-koreografi Tommi Kitti. Kuusela toimi ryhmässä koreografina, tanssijana kaikissa produktioissa vuosina 1972–1978 ja taiteellisena johtajana vuosina 1974–1987. Monet Kuuselan tanssiteokset pohjautuivat suomalaisen kirjallisuuden klassikoihin.[1]

Myöhemmin Kuusela on vieraillut muun muassa Kansallisbaletissa ja Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmässä, jonka johtajana hän toimi vuosina 1992–1995. Kuusela toimi myös Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen professorina vuodesta 1996, opetusalanaan koreografia. Hän hoiti Teatterikorkeakoulun vararehtorin virkaa 1997–2000.

Teoksia

Tanssiteatteri Raatikko

Suomen Kansallisooppera

Oopperatuotannot

Muut

Palkinnot ja tunnustukset

Lähteet

  1. a b c Suhonen, Tiina: Kuusela, Marjo (1946 - ) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 21.3.2005 (päivitetty 17.4.2009). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 14.12.2014.
  2. Vantaan kulttuuripalkinto Vantaan kaupunki, vantaa.fi. Viitattu 2.7.2016.

Aiheesta muualla