Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto Pohjola-Nordens Ungdomsförbund
Perustettu 1976
Puheenjohtaja Maria Karjalainen
Aiheesta muualla
Sivusto

Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto (PNN) ruotsiksi Pohjola-Nordens Ungdomsförbund (PNU) on 15–29-vuotiaille[1] suunnattu puoluepoliittisesti sitoutumaton nuorisojärjestö, jonka tavoitteena on edistää pohjoismaista nuorisoyhteistyötä ja nuorten kohtaamisia[2].

PNN järjestää toimintaa sekä Suomessa että Pohjoismaissa. Nuorisoliitto järjestää muun muassa tapahtumia ja koulutusta Suomessa, kielikursseja sekä matkoja Pohjoismaihin. Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto hoitaa myös yhteispohjoismaista Nordjobb-kesätyövaihto-ohjelmaa Suomessa.[2] Liitolla on Suomessa kahdeksan toimivaa paikallisosastoa, jotka sijaitsevat Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Tampereella, Turussa ja Vaasassa.[3] Järjestöä ei pidä sekoittaa Pohjola-Nordeniin. Molemmat järjestöt on täysin itsenäisiä järjestöjä vaikka tekevät jonkin verran yhteistyötä.

PNN julkaisee Nordhumla-nimistä verkkolehteä.

Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton kattojärjestö on Föreningarna Nordens Ungdomsförbund (FNUF). Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton tiloissa on FNUF: ja Nuorten Pohjoismaiden neuvoston sihteeristö. Nuorten Pohjoismaiden Neuvosto antaa mahdollisuudet poliittisesti aktiivisille nuorille yhteistyöhön ja vaikuttamiseen Pohjoismaisella tasolla.

Paikallisyhdistykset

Toimivat

Lakkautettuja paikallisyhdistyksiä

Talous

Rahoitus

Rahoituksen lähde 2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012
Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustus nuorisojärjestöille[8] 130 900 € 130 900 € 125 000 € 91 100 € 91 080 € 92 000 € 92 000 €

Lähteet

  1. Toiminta PNN. Viitattu 23.11.2014.
  2. a b Mikä on PNN? PNN. Viitattu 23.11.2014.
  3. a b Paikallisosastot Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto. Viitattu 10.3.2019.
  4. a b c d Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto pnn.fi. 10.1.2007. Arkistoitu 10.1.2007. Viitattu 10.3.2019.
  5. Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton toimintasuunnitelma 2007. Pohjola-Nordenin Nuorisoliito. Teoksen verkkoversio (viitattu 10.3.2019).
  6. a b c d e f g h i j k KUULUTUS 10.8.2016 Patentti- ja rekisterihallitus.
  7. a b c Paikallisosastot | Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto. Arkistoitu 6.8.2012. Viitattu 10.3.2019.
  8. Avustukset valtakunnallisten nuorisoalan järjestöjen toimintaan 23.5.2018. Opetus- ja kulttuuriminiseriö. Arkistoitu 24.5.2018. Viitattu 23.5.2018.

Aiheesta muualla

Tämä järjestöön, yhdistykseen tai organisaatioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.