STTK ry | |
---|---|
Perustettu | 1993 |
Toimiala | Ammattiliittojen keskusjärjestö |
Kotipaikka | Helsinki |
Jäsenmäärä |
13 jäsenliiton keskusjärjestö 420 000 jäsentä |
Puheenjohtaja | Antti Palola |
Aiheesta muualla | |
www.sttk.fi |
STTK ry on suomalainen poliittisesti sitoutumaton useita eri aloja edustavien ammattiliittojen keskusjärjestö. Siihen kuuluu 13 jäsenliittoa, joissa on yhteensä noin 420 000 jäsentä.
Järjestö tekee keskustelunavauksia tuomalla yleiseen keskusteluun työ- ja talouselämän ajatuksia ja uusia ratkaisuehdotuksia. Yksi esimerkki näistä on muun muassa vuonna 2017 esiintuotu ajatus nelipäiväisestä työviikosta.
Kirjainlyhenne STTK on perua sanoista Suomen Teknisten Toimihenkilöiden Keskusliitto. Nykymuotoinen STTK muodostui vuonna 1993, kun silloiseen STTK:hon liittyi parikymmentä uutta liittoa konkurssin tehneestä Toimihenkilö- ja virkamiesjärjestöjen Keskusliitosta (TVK). Vanha nimi Suomen Teknisten Toimihenkilöjärjestöjen Keskusliitto muutettiin samalla nykymuotoon.
STTK perustettiin Helsingissä 29. lokakuuta 1946. Ensimmäinen STTK:n ja Suomen Työnantajain Keskusliiton välinen yleissopimus solmittiin 27. helmikuuta 1947.[1]
STTK sai kielteistä julkisuutta 1990-luvulla, kun sen johtajat olivat osallistuneet Rapap-nimisen sijoitusyhtiön toimintaan. Yhtiö pelasti ammattiyhdistysjohtajia tappiollisilta sijoituksilta. Tappiot kaatuivat lopulta veronmaksajien niskaan.[2]
STTK:n edunvalvonta oli ennen muun muassa tulopoliittisten sopimusten sekä muiden keskusjärjestöjen välisten sopimusten tekemistä. Nykyään ammattiliitto neuvottelee sopimukset.
|
|
STTK on muun muassa Pohjolan ammatillisen yhteisjärjestön PAYn, Euroopan ammatillisen yhteistyöjärjestön ETUCn ja Kansainvälisen ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestön ITUCn jäsen.
SAK:lla ja STTK:lla on yhteinen EU-edustusto FinUnions, joka toimii suomalaisten palkansaajien edunvalvojana ja järjestöjen edustajana Brysselissä.
STTK:n opiskelijatoimintaa hoitaa STTK-Opiskelijat. STTK-Opiskelijoiden jäseniä ovat kaikki STTK:laisiin ammattiliittoihin kuuluvat opiskelijat. Yhdistyksen on perustanut STTK yhdessä jäsenliittojensa kanssa. Sen jäsenenä on yli 55 000 eri koulutusasteilta ja -aloilta. Vuoden 2024 alusta STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajana on toiminut Valtteri Mäyrälä.[3]
|