Satu Kirsikka Taiveaho (s. 29. syyskuuta 1976 Riihimäki) on suomalainen poliitikko. Hän oli vuosina 2003–2011 SDP:n kansanedustaja Hämeen vaalipiiristä.[1]
Taiveaho valmistui ylioppilaaksi vuonna 1995 ja yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna 2001.[1] Hän on työskennellyt muun muassa sosiaalityöntekijänä ja päihdeohjaajana. Kansanedustajaksi hänet valittiin sosiaalijohtajan virasta.
Vuosina 2001–2008 Taiveaho oli Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston jäsen.[1] Hänet valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan vuoden 2003 vaaleissa 4 903 äänellä.[2] Vuoden 2007 vaaleissa Taiveaho valittiin toiselle kaudelle 6 760 äänellä.[3] Hän oli ehdolla myös vuoden 2009 europarlamenttivaaleissa ja sai 25 916 ääntä.[4] Taiveaho ei asettunut ehdolle enää vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.[5] Taiveaho profiloitui erityisesti ympäristö- sekä sosiaali- ja terveyspolitiikassa. Ensimmäisellä kaudellaan hän oli ympäristövaliokunnan ja hallintovaliokunnan jäsen ja kaudella 2007–2011 sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen.[1]
Politiikan jälkeen Taiveaho toimi Sininauhasäätiön toimitusjohtajana ja sosiaalihuollon aluehallinnon johtavana ylitarkastajana Hämeenlinnassa.[6] Vuosina 2014–2017 Taiveaho oli Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin järjestöpäällikkö.[7] Toukokuussa 2017 Taiveaho aloitti Suvanto Ry:n toiminnanjohtajana.[8]
Taiveaho kihlautui keskustan kansanedustaja Antti Kaikkosen kanssa 18. kesäkuuta 2006. He menivät naimisiin Hämeenlinnan vanhassa kirkossa lauantaina 12. heinäkuuta 2008.[9] He ovat julkisuudessa kertoneet olevansa kyvyttömiä saamaan yhteistä lasta. Siksi he yrittivät adoptoida lapsen Etelä-Afrikasta, mutta kolme vuotta kestänyt hanke kaatui Kaikkosen rikosepäilyihin.[10] He toimivat kahden lapsen sijaisvanhempina.[11] Taiveaho tuli kuitenkin syksyllä 2017 raskaaksi, mutta sai keskenmenon.[12] Syyskuussa 2018 he ilmoittivat eroavansa.[13]
Loppuvuodesta 2019 Taiveaho alkoi seurustella vuosina 2012–2017 Haminan kaupunginvaltuustossa SDP:tä edustaneen Ville Virtasen kanssa.[14] Pari kihlautui joulukuussa 2019, meni naimisiin elokuussa 2020 ja haki yhdessä avioeroa kesäkuussa 2021.[15][16] He peruivat eron, mutta elokuussa 2022 he hakivat uudelleen avioeroa.[17] Taiveaho meni kihloihin Tatu Varpukarin kanssa tammikuussa 2023, eroprosessin ollessa vielä kesken Ville Virtasen kanssa.[18] Sittemmin pari on ollut erohuhujen keskellä.
|
|