Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
Osa artikkelisarjaa
Suomen politiikka
Suomen vaakuna

Suomen koulutuspolitiikka tarkoittaa Suomen koulutukseen liittyvää politiikkaa ja yleistä hallinnon suhtautumista koulutukseen.

Historia

Suomen koulutuspolitiikan historia voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen. Ensimmäinen näistä on kansallisuusliikkeen nousu. Se muotoutui Suomessa 1800-luvun lopulla, autonomian loppuvaiheessa. Toinen vaihe, järjestelmäpolitiikka, oli tavoitteellista ja energisempää kuin ennen 1960-lukua. Yksilöllisestä kasvatuksesta tultiin sosiaaliseen kasvatukseen, jossa korostettiin kasvatuksen ihmisyyttä ja muiden kansojen huomioon ottamista. Kolmas tuloskeskeinen koulutuspolitiikka on avoimempaa. Koulutuspolitiikassa on muiden politiikan lohkojen ja markkinatalouden tavoitteita ja toimintatapoja. Koulutuspolitiikassa kansallisesta identiteetistä tuli tärkeä tavoite.

Suomen koulutuspolitiikka on pohjautunut elinikäiseen oppimiseen, mikä on tarkoittanut aina esiopetuksesta alkanutta ja myöhemmin tutkintoon johtavaa, mutta myös läpi työelämän jatkuvaa kouluttautumista ja osaamisen päivittämistä. Suomalaisten inhimillinen pääoma on karttunut jatkuvan kouluttautumisen myötä laajasti.[1]

Tulevaisuuden tavoitteita

Suomi on linjannut Eurooppa 2020 -strategiassa omaksi tavoitteikseen vähentää koulunkäynnin keskeyttäneiden osuutta 8 prosenttiin ja kasvattaa korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuutta 42 prosenttiin.[2]

Lähteet

Viitteet

  1. Tilastokeskus - Suomen sijoittuminen kansainvälisessä koulutusvertailussa riippuu tarkastelutavasta www.stat.fi. Viitattu 25.4.2017.
  2. Eurooppa 2020 -strategia ec.europa.eu.

Kirjallisuutta

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.