Osa artikkelisarjaa |
Suomen politiikka |
---|
Laki ja julistukset
Muut sopimukset
|
Tasavallan presidentti
Keskushallinto
Paikallishallinto |
Tuomiovalta Yleinen tuomioistuin
Hallintotuomioistuin
Erityistuomioistuin Syyttäjälaitos |
Laillisuusvalvonta ja tarkastus Tarkastus
Valtuutetut |
Talousarvion ulkopuoliset rahastot
Muut julkisoikeudelliset rahastot Julkisoikeudelliset laitokset
Julkisoikeudelliset säätiöt
|
Oikeus |
Politiikka
|
|
Suomen koulutuspolitiikka tarkoittaa Suomen koulutukseen liittyvää politiikkaa ja yleistä hallinnon suhtautumista koulutukseen.
Suomen koulutuspolitiikan historia voidaan jakaa kolmeen vaiheeseen. Ensimmäinen näistä on kansallisuusliikkeen nousu. Se muotoutui Suomessa 1800-luvun lopulla, autonomian loppuvaiheessa. Toinen vaihe, järjestelmäpolitiikka, oli tavoitteellista ja energisempää kuin ennen 1960-lukua. Yksilöllisestä kasvatuksesta tultiin sosiaaliseen kasvatukseen, jossa korostettiin kasvatuksen ihmisyyttä ja muiden kansojen huomioon ottamista. Kolmas tuloskeskeinen koulutuspolitiikka on avoimempaa. Koulutuspolitiikassa on muiden politiikan lohkojen ja markkinatalouden tavoitteita ja toimintatapoja. Koulutuspolitiikassa kansallisesta identiteetistä tuli tärkeä tavoite.
Suomen koulutuspolitiikka on pohjautunut elinikäiseen oppimiseen, mikä on tarkoittanut aina esiopetuksesta alkanutta ja myöhemmin tutkintoon johtavaa, mutta myös läpi työelämän jatkuvaa kouluttautumista ja osaamisen päivittämistä. Suomalaisten inhimillinen pääoma on karttunut jatkuvan kouluttautumisen myötä laajasti.[1]
Suomi on linjannut Eurooppa 2020 -strategiassa omaksi tavoitteikseen vähentää koulunkäynnin keskeyttäneiden osuutta 8 prosenttiin ja kasvattaa korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuutta 42 prosenttiin.[2]