Sylvi-Kyllikki Kilpi | |
---|---|
Sylvia-Kyllikki Brink | |
Sylvi-Kyllikki Kilpi vuonna 1969. |
|
Kansanedustaja | |
30.10.1934–21.7.1958
|
|
Ryhmä/puolue | SDP, SKDL |
Vaalipiiri | Uusimaa, Helsinki |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 23. huhtikuuta 1899 Helsinki |
Kuollut | 22. helmikuuta 1987 (87 vuotta) Helsinki |
Asuinpaikka | Helsinki |
Ammatti | toimittaja, kriitikko |
Tiedot | |
Tutkinnot | Helsingin yliopisto |
Sylvi-Kyllikki Kilpi (alk. Sylvia-Kyllikki Brink, vuoteen 1920 Sinervo; 23. huhtikuuta 1899 Helsinki – 22. helmikuuta 1987 Helsinki) oli suomalainen poliitikko ja kulttuurivaikuttaja.
Kilpi oli kansanedustaja vuosina 1934–1958. Hän edusti aluksi SDP:tä, mutta siirtyi vuonna 1946 Suomen Kansan Demokraattiseen Liittoon samanaikaisesti Atos Wirtasen kanssa[1]. Hän oli lisäksi kuudesti presidentinvaalin valitsijamies. Koulutukseltaan hän oli filosofian kandidaatti (1928).
Kilpi oli vuodesta 1920 naimisissa vasemmistolaisen poliitikon ja lehtimiehen Eino Kilven kanssa. Puoliso toimi vuosikymmenten ajan sosiaalidemokraattisena lehtimiehenä, mutta vaimonsa vaikutuksesta hän siirtyi SKDL:n riveihin.[1]
Kilpi syntyi ja kasvoi Helsingin Sörnäisissä. Hän on kirjoittanut lapsuusvuosistaan päiväkirjoihin perustuvan muistelmateoksen Sörnäisten tyttö. Kilven nuorempia sisaria olivat kirjailijat Elvi Sinervo ja Aira Sinervo.
Kilpi kävi oppikoulua Kallion yhteiskoulussa. Suomen sisällissotaan 1918 Kilpi osallistui punaisten puolella toimien vähäisissä tehtävissä punaisten hallinnossa. Tämän johdosta häntä ei sisällissodan jälkeen enää hyväksytty kouluun kirjoille. Kilpi kirjoitti kuitenkin vuonna 1919 ylioppilaaksi Pohjanmaalla asuvien sukulaistensa avustuksella. Kilpi kirjoittautui Helsingin yliopistoon ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1928.
Kilpi aloitti poliittisen uransa toimimalla sosiaalidemokraattisten maakuntalehtien toimittajana. Eduskuntaan hänet valittiin vuonna 1934 Uudenmaan läänin vaalipiiristä.
Kilpi kuului aluksi SDP:n sisällä Väinö Tannerin kannattajiin. Tässä ominaisuudessa hän vaikutti erityisesti Sos.dem. Työläisnaisliiton puheenjohtajana vuodet 1939–1942.
Sodan aikana Kilpi tuki aktiivisesti juutalaisia ja muita natsien vainoamia ihmisiä. Muun muassa Bertolt Brecht perheineen oleskeli Kilven kotona pakomatkallaan Saksasta Yhdysvaltoihin. Kilpi vastusti onnistuneesti Valtiollisen poliisin johtajan Arno Anthonin johtamaa hanketta lähettää Suomeen paenneita juutalaisia Saksaan.
Kilpi kuului jatkosodan loppuvaiheissa niin sanottuun rauhanoppositioon. Sodan jälkeen Kilpi jatkoi sosiaalidemokraateissa, mutta arvosteli puolueen johtoa ja oli yksi puolueopposition johtajista. Hän oli ääniharava vuoden 1945 eduskuntavaaleissa 12 000 äänellä.[2] Syyskuussa 1946 Kilpi erosi SDP:stä ja liittyi alkuvuodesta perustettuun Sosialistiseen Yhtenäisyyspuolueeseen. SYP oli Suomen kansan demokraattisen liiton jäsenpuolue, joten Kilpi siirtyi SKDL:n eduskuntaryhmään. Kilpi valittiin SYP:n puoluetoimikunnan varajäseneksi lokakuun 1947 puoluekokouksessa[3] ja varsinaiseksi jäseneksi vuoden 1951 puoluekokouksessa.[4] SYP:n päätettyä erota SKDL:stä maaliskuussa 1955 Kilpi erosi SYP:stä.[5]
Kilpi oli yksi SKDL:n sisäpiiriläisistä Kemin veritorstain tapahtumissa, sillä hän kuului Kemiin lähetettyyn ydinryhmään, jonka oli tarkoitus ohjata tapahtumia puolueen haluamaan suuntaan.[1]
1950-luvun loppupuolella Kilpi oli Demokratian Pioneerien Kannatusyhdistysten Liiton puheenjohtaja.[6] Kilpi toimi myös Suomi–Neuvostoliitto-Seuran puheenjohtajana.
Vuosina 1957–1967 ilmestyivät Kilven teokset Lenin ja suomalaiset (1957/1967), Sörnäisten tyttö (1963), Sörnäisten tytön vaellusvuodet (1965) sekä Sörnäisten tyttö politiikan pyörteissä (1966). Kilpi toimi Kansan Lehden kirjallisuus- ja teatteriarvostelijana vuosina 1923–1932 sekä Suomen Sosialidemokraatin kirjallisuus- ja teatteriarvostelijana vuosina 1934–1939.[7]
Kirjan Lenin ja suomalaiset esipuheessa Kilpi määrittelee: "Sanoisin että vaikka hän (Lenin) olosuhteiden pakosta joutui toteuttamaan sosialistista järjestelmäänsä aseellisin ja diktatuurisin keinoin, hän oli synnynnäinen demokraatti ja rauhan mies, oppinut humanisti."[8]
|
|
|
|
|