| Operaatio Ichi-Go | |||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Kiinan–Japanin sotaa | |||||||||||
 Japanilaisten sotasuunnitelma
| |||||||||||
| |||||||||||
| Osapuolet | |||||||||||
| Komentajat | |||||||||||
|
|
| ||||||||||
| Vahvuudet | |||||||||||
|
390 000 sotilasta |
400 000 sotilasta | ||||||||||
Operaatio Ichi-Go (jap. 号作戦, Ichi-gō Sakusen, suoraan käännettynä ”operaatio Numero yksi”) oli joukko Japanin keisarikunnan ja Kiinan tasavallan välillä helmi–joulukuussa 1944 käytyjä taisteluita. Kampanja koostui kolmesta erillisestä taistelusta Henanin, Hunanin ja Guangxin maakunnissa. Operaatio Kogo pyrki valtaamaan keskisen Henanin, operaatio Togo 1 Changhengin sekä operaatio Togo 3 Guilinin ja Liuzhoun. Operaatio Ichi-Gon kaksi ensisijaista tavoitetta olivat maareitin avaaminen Ranskan Indokiinaan ja Kaakkois-Kiinan lentotukikohtien valtaaminen, koska yhdysvaltalaiset pommikoneet käyttivät tukikohtia Japanin merikuljetusten ja japanilaisten kaupunkien pommituksiin.
Operaatiossa oli kaksi vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa japanilaiset valtasivat Pekingin ja Wuhanin välillä kulkevan Pinghan-rautatien. Jälkimmäisessä vaiheessa japanilaiset joukot eliminoivat Hunanin provinssiin sijoitetut yhdysvaltalaiset joukot ja valtasivat lähellä japanilaisten hallitsemaan Indokiinan rajaa sijainneen Liuzhoun kaupungin. Operaatioon osallistui 17 divisioonaa, 400 000 sotilasta, 12 000 ajoneuvoa ja 70 000 hevosta. Operaatio oli Toisen Kiinan–Japanin sodan suurin maaoperaatio.
Operaatio Kogoon osallistui 390 000 kiinalaista sotilasta kenraali Tang Enbon johdolla. Joukot sijoitettiin puolustamaan strategisesti tärkeää Luoyangin kaupunkia. Japanilaisten 3. panssaridivisioona ylitti Keltaisenjoen huhtikuun lopulla ja kukisti Xuchangin lähelle sijoitetut kiinalaisjoukot. Tämän jälkeen divisioona piiritti Luoyangin, jota puolusti kolme kiinalaista divisioonaa. 3. panssaridivisioona aloitti hyökkäyksen Luoyangiin 13. toukokuuta ja valloitti sen 25. toukokuuta.
Operaation toinen vaihe alkoi toukokuussa ensimmäisen vaiheen menestyksen jälkeen. Japanilaiset joukot etenivät etelään ja valtasivat Changsha, Hengyangin, Guilinin ja Liuzhoun. Joulukuussa 1944 japanilaiset saavuttivat Ranskan Indokiinan ja samalla operaation tavoitteet. Operaatiolla oli kuitenkin vain pieni merkitys, sillä yhdysvaltalaiset joukot siirtyivät kauemmas sisämaahan ja uhkasivat rannikolla sijainneita tukikohtia. Yhdysvaltain 14. ilmavoimat häiritsi Pekingin ja Liuzhoun välisen rautatien liikennettä, ja japanilaiset jatkoivat Yhdysvaltain lentokenttien pommituksia kevääseen 1945 saakka.
Myös XX Bomber Command, joka käytti strategisia B-29-pommikoneita hyökkäyksissään Japania vastaan Operaatio Matterhornissa, joutui siirtymään sisämaahan, mutta vuoden 1945 alussa se siirtyi uusiin tukikohtiin Mariaaneilla. Tämä teki tyhjäksi japanilaisten operaatio Ichi-Gon avulla hankkiman vähäisen puolustuksen.
Kenraali Joseph Stilwell ei onnistunut säilyttämään rannikolla sijainneita lentokenttiä Yhdysvaltain hallussa, ja hän menetti kiinalaisten komentajan Tšiang Kai-šekin luottamuksen. Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt kutsui hänet takaisin Yhdysvaltoihin lokakuussa 1944. Hänet korvasi kenraalimajuri Albert Wedemeyer.
Täysin toisenlainen tulkinta tapahtumista on, että kenraali Stilwell, joka painosti kiinalaisjoukkoja diplomaattisesti, Kiinan kommunistisen puoleen kautta, osallistumaan aktiivisemmin taisteluihin. Hän oli saanut kiinalaiset komentajat hyväksymään ajatuksen toiminnasta yhdysvaltalaisen komentajan johdolla. Tšiang Kai-šek kuitenkin katsoi Stilwellin ohittaneen hänet, ja sai Rooseveltin kutsumaan Stilwellin takaisin Yhdysvaltoihin.
Yhdysvaltalaisjoukkojen tappio yhdessä Yhdysvalloissa vallinneen julkisen mielipiteen kanssa johti siihen, että Yhdysvallat ei enää uskonut kiinalaisten joukkojen kykyyn taistella japanilaisia vastaan, ja Kiinan–Burman–Intian rintama menetti merkitystään. Yhdysvallat keskitti kaikki joukkonsa Tyynenmeren saaria pitkin etenevään hyökkäykseen.
| ||||||||||||||||||||||||||||||||
